Avoimien ovien päivä

LIIGA / Raportti
JYPin ja Ässien tämän illan kamppailussa ennakkoon jännittävin asia oli se, onko JYPin puolustus lakannut vuotamasta. Ei ole. Ässät mätti kahdeksan maalia, joista viisi lähietäisyydeltä, JYPin verkkoon ja korjasi ensimmäisen vierasvoittonsa lukemin 8-4.

JYPin puolustus jatkoi tänään siitä, mihin tiistaina jäi. Avauserää ei ehditty pelata kuin pari minuuttia, kun kiekko löytyi ensimmäisen kerran JYPin verkosta. B-pisteen kohdalla kiekon saanut Juha-Pekka Ketola syötti maalin eteen, johon Timo Salonen on jätetty aivan yksin. Tero Leinonen torjui ensimmäisen laukauksen, mutta kenenkään estelemättä Salonen kauhoi oman paluukiekkonsa maaliin.

Minuutti edellisestä JYPin kolmossentteri Juha-Pekka Hytönen syötti huolimattomasti keskialueella. Jari Korpisalo pääsi katkoon ja syötti Martin Bergeronin läpiajoon. Bergeron ampui hiukan siniviivan alta tarkan lämärin tolpan kautta JYP-maaliin.

Ainoa JYPin kunnolla pelannut kenttä, Jarkko Immosen johtama koostumus, järjesti heti minuutin päästä joukkueensa ensimmäisen maalin ja herätteli kotiyleisön toiveita. Immonen hoiti hyökkäyspään aloituksen ja Jaakko Uhlbäck laukoi kiekon ranteella sisään. Maali meni helpohkosti Scott Langkow’lle, sillä laukaus ei tullut aivan suoraan aloituksesta eikä edessä ollut maskia.

Ensimmäisen JYP-jäähyn aikana Ässät ei saanut juuri mitään aikaan, mutta kotijoukkueen tultua täysilukuiseksi se teki jo kolmannen maalin. Varsin perusylivoimakuviossa Pasi Peltonen pelasi siniviivalta kiekon b-pisteen yläkaarelle Steve Shirreffsille, joka ampui suoraan syötöstä tarkan lämärin etukulmaan. Tämä riitti sekä maalivahti Tero Leinoselle että JYP-valmentaja Matti Alatalolle, joka yritti herätellä joukkojaan aikalisällä. Sen verran herättely onnistuikin, ettei kotijoukkue päästänyt enää enempää maaleja avauserässä.

Ässät käytti ensimmäisessä erässä maalipaikat erinomaisesti hyväkseen. JYPilläkin oli muutama avopaikka, mutta Kimmo Pikkarainen päätti ampua lämärin parista metristä ohi tyhjän maalin, eikä Jyri Marttinenkaan onnistunut erän loppusekunneilla maalinteossa. Kovasti maalilta näyttänyt laukaus kävi ilmeisesti ylärimassa.

Toinen erä ensimmäisen toisinto – Langkow imuroi, JYP-puolustus nukahtaa

JYP jatkoi Ässien etumatkan metsästämistä toisessa erässä. Kerran se onnistui maalinteossakin, kun tänään heikosti esiintynyt maalivahti Scott Langkow imuroi Tuomo Jääskeläisen nollakulmasyötön suoraan maaliin.

Jääskeläisen maalin jälkeen näytti vielä kotijoukkueen kannalta lupaavalta. Paha takaisku oli kuitenkin Tomi Pölläsen kauden avausmaali, joka tuli kaksi minuuttia Jääskeläisen osuman jälkeen. JYPin puolustus nukkui jälleen, sillä Kimmo Pikkaraisen hävittyä kulmassa kaksinkamppailun Juha Kiilholmalle oli Ässillä maalinedustalla kaksi miestä JYPin maalivahtia vastaan. Kiilholma syötti Pölläselle, joka ampui b-pisteen alakaarelta kiekon JYP-verkkoon kenenkään estelemättä.

Toinen erä oli kokonaisuudessaan todella heikkoa peliä molemmilta. Jos ja kun kyseessä ei ollut edes poikkeuksellisen huono liigapeli, pitäisi vakavissaan miettiä ottelumäärän pudottamista vaikka 48:een. Tällaiset pelit eivät voi olla niitä, joiden perusteella SM-liigaa markkinoidaan maailman toiseksi kovimpana jääkiekkosarjana.

JYP ajaa vielä takaa, muttei pääse rinnalle

Kolmannen erän alku oli se hetki, jolloin JYPin olisi pitänyt ratkaista peli edukseen. Ässät ei liikkunut kummoisesti koko iltana ja kun JYP sai luistimet liikkeelle erän alussa, se sai pelin täysin hallintaansa. Tänään pelin hallinta tarkoitti kuitenkin useimmiten sitä, että kiekon ollessa hyökkäysalueella koko viisikko hyökkäsi, eikä varmistamaan jäänyt ketään. Nähtiinpä kolmannessa erässä sellainenkin tilanne, että JYPin menettäessä kiekon hyökkäysalueella ja Ässien lähtiessä vastahyökkäykseen, JYPin ainoat kaksi kiekon alla ollutta pelaajaa olivat Ari Kovanen ja Jari Jääskeläinen – laitahyökkääjiä molemmat.

Tuomari Hannu Henriksson passitti kolmannen erän aluksi Ässien Olegs Sorokinsin jäähyaitioon. Ässät yritti alivoimalla purkaa laidan läheltä kiekkoa niin innokkaasti, että JYPin saatua kiekon laidassa oli sillä kolme pelaajaa maalintekosektorilla Ässien yhtä vastaan. Kauimpana maalista ollut Jaakko Uhlbäck syötti lähellä päätyviivaa seisseelle Jarkko Immoselle, joka ampui kiekon pienestä kulmasta ohi Scott Langkow’n. Tämäkin maali oli helponlainen, sillä kulma oli melko pieni.

JYPin takaa-ajon ehkä lopullisesti katkaissut maali tuli pari minuuttia myöhemmin. Vjatsheslav Fandul katkaisi JYPin poikkikentän syötön hyökkäyssiniviivalla, polki läpi ja ampui jälleen tarkasti tolpan juureen. Ässien ehdottomasti paras osa-alue oli tänään laukausten tarkkuus – kovin monta kertaa ei joukkue laukonut selkeästä maalintekopaikasta ohi maalin, vaan vedot suuntautuivat hyvällä prosentilla kohti JYP-maalia ja vieläpä sen nurkkia.

Jarkko Immosen ketju yritti vielä tuoda joukkueensa mukaan peliin maalamalla kertaalleen erän puolivälin jälkeen. Jaakko Uhlbäck karvasi hiukan kyseenalaisinkin keinoin kiekon Ässien puolustukselta maalin takana ja syötti b-pisteiden väliin, josta Immonen ampui komean rannelaukauksen maaliin.

Tähän kotijoukkueen ilonaiheet kuitenkin loppuivat. Painetta se edelleen Ässien päätyyn sai, mutta yltiöpäinen hyökkääminen aiheutti maaleja enää omaan päähän. Johtuneeko sitten varamiehisyydestä vai mistä, mutta porrastus ontui ja ylivoimahyökkäyksiä sateli omiin. Martin Bergeron viimeisteli illan toisen maalinsa minuutti Immosen jälkimmäisen osuman jälkeen, kun kanukki sai kenenkään estelemättä laukoa kiekon lähietäisyydeltä maaliin. Lähietäisyydeltä osuivat vielä myös Jari Korpisalo ja Teemu Virkkunen, joten Ässät tehtaili lopulta kahdeksan maalia JYPin verkkoon.

JYPin takalinjoilla ei hurraamista

JYPin riveistä puuttui tänään seitsemän vakiokokoonpanon pelaajaa. Se selittää osan tappiosta, mutta ei kaikkea. Puolustuksen kolme parasta kiekollista puolustajaa eli Tommi Kovanen, Jari Korhonen ja Jani-Matti Loikala puuttuivat, mutta kaikki parhaat puolustavat puolustajat olivat kyllä mukana. Silti omissa soi niin tiheään, ettei neljä maalia tehnyt joukkue ollut edes lähellä voittaa missään vaiheessa.

Heikoimmin alakerrasta esiintyivät tänään Kimmo Pikkarainen, Petri Virolainen ja Ville Hyrkäs. Pikkarainen oli omassa päässä ulkona ja sinänsä hyvistä nousuistakin tuntuu puuttuvan kohtuus. Taitavankin puolustajan olisi muistettava, ettei vastahyökkäyksessä välttämättä kannata syöttää maalinedustalla poikittain, koska syötönkatko tietää melkovarmaa ylivoimahyökkäystä omiin. Pikkaraisen teho hyökkäyspäässä ei myöskään ole sitä luokkaa, että noin yltiöpäinen nouseminen kannattaisi. Tänäänkin yksi hukattu avopaikka sattui sellaiseen kohtaan, että maali siitä olisi saattanut kääntää ottelun kulun.

Ville Hyrkäs ei vaikuta millään tavalla liigatason puolustajalta. Tänään kahdeksikolta nähtiin hätäilyä kiekon kanssa, kaksinkamppailutappioita ja pehmeää maalinedustapeliä. Paljon haukuttu Mikko Mäenpääkin puolustaa paikkaansa puolustuksessa sentään sillä, ettei häneltä tänäänkään nähty yhtään harhasyöttöä, vaan kiekollinen peli oli virheetöntä. Hyrkäs sen sijaan ei tunnu millään osa-alueella puolustavan paikkaansa joukkueessa tällä hetkellä.

Petri Virolainen on toivottavasti keskenkuntoinen.

JYPin onnistujien lista on lyhyt. Jarkko Immonen oli kentän kuningas ja Ilari Filppula pelasi kauden pirteimmän pelinsä. Puolustuksessa vähiten huonosti pelasivat Miika Huczkowski ja Tuomo Kortelainen, joka tuntuu tarvitsevan paljon peliaikaa pelatakseen hyviä pelejä. Jämäminuuteilla Kortelainen tekee paljon virheitä, mutta loukkaantumissumien aikana nuorukainen nostaa selkeästi tasoaan.

Ässät hyödynsi tänään erinomaisella prosentilla maalintekopaikat. Myös joukkueen puolustuksen ilta oli kohtuullisen onnistunut, sillä JYPin neljästä maalista kolme oli pääasiassa Scott Langkow’n virheitä. Heikko kohta sen sijaan oli maalivahtipelin lisäksi umpisurkea ylivoima, joka pyöri tänään hitaasti jos ollenkaan. Etenkin latvialaisvahvistukset Sorokins ja Fandul leipoivat välillä kiekkoa niin kauan, että kaksi JYPin alivoimapelaajaa ehti peittämään laukaus- ja syöttölinjat.

Kommentteja

Jarkko Immonen oli tänään pelipäällä, mutta joukkueen saaliina oli silti nolla pistettä. Puolustuspelin ontuminen laittoi tähtisentterinkin mietteliääksi – 15 maalia omiin kahdessa pelissä on todella paljon. Mainittakoon kuitenkin, että Immosen kenttä on kerännyt näissä kahdessa pelissä viisi plusmerkintää ja päästänyt vain yhden maalin omiin, joten suurimmat syntipukit löytyvät aivan muualta.

- Pieniä nukahduksia tulee koko ajan ja molempien pelien alut ovat olleet huonoja. Hyviä miehiä on puolustuksesta poissa, mutta sen piikkiin ei voi laittaa. Täytyisi vain pelata alut helpolla pois, Immonen pohti.

Helpottunut ässävalmentaja Mika Toivola oli tyytyväinen voitosta, sillä hän oli aikaisemmin tällä kaudella tullut voittavan joukkueen valmentajana lehdistötilaisuuteen vain Porissa.

- Peleistä oli hyvä tauko ja sen aikana satsattiin kovaa tähän peliin. Tänä vuonna ei kertaakaan oltu saatu avausmaalia vieraissa, nyt onnistuttiin siinä ja sen jälkeen kontrolloitiin peliä. Erittäin tärkeää oli, ettei kertaakaan päästetty JYPiä tasoihin. Tänään oli ensimmäinen vieraspeli, jossa tehtiin paikoista maalit.

- Jos kahdeksan maalia tehtiin, niin ei ollut pelkkää vastustajan huonoutta, mutta tällaiseen tulokseen on tuskin kumpikaan tyytyväinen. Tehtiin juuri sellaisia virheitä joita ei saanut tulla kuten kiekonmenetyksiä.

Matti Alatalo ei paljoa selitellyt, eikä kahdeksan maalia omiin tietenkään paljon selittelyn varaa jättänytkään.

- Ilmaiseksi sai Ässät pisteet. Virheitä, virheitä, virheitä… Seuraava peli on lauantaina ja varmasti pystymme parempaan. Tänään oli seitsemän miestä poissa, muttei se ole mikään selitys. Kapasiteetti ei riittänyt, olisi pitänyt saada pisteet.

- Meillä on yksi ketju, joka pelaa. Jarkko Immosen pelaaminen on tällä hetkellä kovalla tasolla, hän on kansainvälisen tason pelaaja ja pitää joukkuetta pystyssä välillä yksinkin.

Alatalo tiivisti tänään toisessa erässä joukkueensa kolmeen ketjuun. Mahdotonta kolmen ketjun pelaaminen ei ole lauantainakaan.

- Kolme kenttää on ihan mahdollinen nykypäivänkin liigassa, mutta fyysinen rasitus on kovaa. Tämä oli meillä kolmas viikko jo putkeen kun on kolme peliä. Saatetaan mennä lauantaina kolmella mutta aika näyttää.

» Lähetä palautetta toimitukselle