Ottelu alkoi tunnustelevissa merkeissä. Kumpikaan joukkue ei lähtenyt yltiöpäiseen hyökkäilyyn vaan tyytyi pelaamaan varmaa oman pään peliä. Kotijoukkue Jokerit hallitsi avauserää lievästi, mutta ei saanut rakennettua kovinkaan vaarallisia maalipaikkoja Jason Elliottin maalille.
alt="Jokereiden avausmaali oli lähellä tässä tilanteessa, mutta maaliin ei saatu kuin Jason Elliott"> |
Erän kääntyessä loppua kohti hallinta siirtyi TPS:lle, varsinkin viimeisen viiden minuutin aikana turkulaiset saivat aikaan erän parhaat maalintekopaikat. Kari Lehtonen kuitenkin kesti, taidolla ja tuurilla. Niin Mika Alatalon ohjaus kuin Markus Seikolan laukaus lähietäisyydeltä pysähtyivät loistavan ottelun pelanneen Lehtosen suojiin.
Jokereiden painostus jää palkitsematta
Toinen erä kulki jälleen suurimmilta osin Raimo Summasen johtaman Jokeri-pakan viedessä ottelutapahtumia. Jason Elliott oli kuitenkin liian kova luu TPS:n maalilla. Elliott torjui kerta toisensa jälkeen masentaen kotijoukkueen hyvätkin hyökkäykset. Torjuntoja kanukkiveskarille kertyi erässä peräti 17, näistä lähes kolmannes tuli aivan loppuhetkillä, kun Jokerit vei hyökkäyspään aloituksia kuin liukuhihnalta.
Kolmas erä alkoikin sitten vauhdikkaasti ja nyt kuparinenkin saatiin rikottua. Hieman yllättäen ottelun avausmaalista vastasi TPS. Jokereiden räikeän vaihtovirheen jälkeen turkulaiset pääsivät karkaamaan peräti kolmella yhtä vastaan. Mika Strömberg pelasi tyylikkäästi sekä Mikko Koivun että Mika Alatalon ulos tilanteesta, mutta tällöin Marco Tuokolle jäi aivan liikaa tilaa. Tuokko sai rauhassa viritellä vetoaan ja tarkka rannelaukaus sujahtikin ohi Lehtosen aivan maalin takaylänurkkaan.
Jokerit ei TPS:n johtomaalista kuitenkaan hämmentynyt. Paine TPS:n päädyssä oli kova, mutta Elliottin loistava torjuntavire kesti. Jälleen kerran Jokerit joutui turvautumaan kapteeninsa Ville Peltosen peliälyyn saadakseen tasoituksen aikaan. Peltosen ovela syöttö maalin takaa tavoitti etutolpalle syöksyneen Petri Pakaslahden, jolla oli helppo työ ohjata laatta verkon perukoille. Maalia edelsi Mikko Koivun paha merkkausvirhe eikä Tuokkokaan kyennyt enää Pakaslahtea pitämään.
Seitsemän armonsekuntia
Ottelu näytti jo olevan kääntymässä kohti jatkoaikaa molempien joukkueiden varmistellessa tilannetta sopuisasti. Toisin kuitenkin kävi, kun turkulaispuolustaja Marko Kauppinen joutui nappaamaan Jukka Voutilaista olkapäästä kiinni ja ottelun päätuomari Timo Favorin passitti miekkosen armotta jäähyboksiin kaksi minuuttia ennen päätöstä.
Jokereiden ylivoima näytti jäävän tuloksettomaksi, mutta aivan viime hetkillä kauden toista otteluaan pelannut Ilkka Mikkola väläytti, ja ratkaisi täyden pistepotin Jokereille kotiyleisön suureksi riemuksi. Mikkola viritti lämärinsä valmiiksi, mutta käänsikin sen syötöksi maalin takatolpalle. Aiemmassa tilanteessa rikottu Voutilainen pamautti suoraan syötöstä pikkumustan maaliin asti ja riemujuhla oli valmis.
Tiukka taisto
alt="TPS:n nelosketju oli pirteämpi kuin Jokereiden ykkönen"> |
Areenan illassa nähtiin tiukka ja kovatasoinen vääntö kahden kovan joukkueen välillä. Alakynnessä olleella TPS:llä oli omat mahdollisuutensa voittoon, sillä turkulaiset loivat vaarallisia maalintekopaikkoja paljon paremmalla prosentilla kuin Jokerit. Jokereiden rutiini oli kuitenkin tällä kertaa liikaa, jälleen kerran Summasen joukot veivät täyden pistepotin – sijoitus sarjataulukon ylivoimaisessa kärjessä on täysin oikeutettu.
- SM-liigan viihdettä parhaimmillaan. Kovatasoinen peli. Ammattimainen kulttuuri joukkueilla näkyi otteissa, Summanen kommentoi peliä.
- Kyllähän meillä oli maalintekopaikkoja, niissä tämmöisissä tiukoissa peleissä pitää olla jämäkämpi. Rohkeus voittaa puuttui, ja kaksi isoa virhettä kolmannen erän loppuun. Niistä se ratkaisu syntyi. Näin tiukoissa peleissä virheet kostautuvat, harmitteli TPS:n luotsi Kari Jalonen.
Ottelun parhaat pelaajat löytyvät maalitolppien välistä. Niin Jokereiden Lehtonen kuin TPS:n Elliottkin ottivat kiinni kaiken mahdollisen, ja välillä mahdottomankin. Mikäli se olisi veskareista ollut kiinni, niin Helsingissä olisi päädytty maalittomaan pistejakoon.