Jokerien vastaiskut liikaa Tapparalle

LIIGA / Raportti
Teemu Eronen jatkaa Jokerien kultakypäränä.
Kuva © Matti Korpi
Hyvätasoista ja tasaista liigaottelua odottaneet joutuivat puolittain pettymään tiistaina, kun Jokerit ja Tappara kohtasivat Helsingissä. Kotijoukkue Jokerit nimittäin jyräsi selvään voittoon. Helsinkiläisten vaarallisin ase olivat terävät vastahyökkäykset, joista se iski kaksi maalia.

Helsingin Jokerit jatkoi voittoputkeaan tiistaina kotihallissaan. Tappara oli helsinkiläisjoukkueelle vain suupala.

Kotijoukkue otti ohjat käsiinsä heti ottelun alussa. Avauserässä Jokerit onnistui maalinteossa kerran, kun Janne Lahti iski terävän vastaiskun päätteeksi kiekon Juha Metsolan taakse.

Toisen erän alussa Teuvo Teräväinen vei kotijoukkueen kahden maalin johtoon. Muutamaa minuuttia myöhemmin Jokerit iski jälleen suoralla vastahyökkäyksellä.

3–0-maalin viimeisteli puolustaja Teemu Eronen, joka oli käynnistämässä myös ottelun avausmaalia. Molemmissa maaleissa Eronen sai aikaan ylivoimahyökkäyksen, kun hän lähti kiekonriiston jälkeen kolmanneksi pelaajaksi vastahyökkäykseen.

– Kyllä se on yksi meidän pelimme osa-alue. Monesti kun kulmassa painitaan, peli aukeaa keskelle, ja yleensä sille ylimääräiselle pakille, Eronen kertoi ottelun jälkeen.

Puolustaja muistutti, että tilanteet vaativat pelinlukua: joka kerta ei voi lähteä hyökkäämään.

– Näin, että nyt voi mennä, ja onneksi tuli hyvä ripari ja sain vielä pelattua sen maaliin.

Myös kotijoukkueen päävalmentaja Tomi Lämsä kiitteli Erosen pelaamista tilanteissa. Hänen mukaansa suorat hyökkäykset olivat kuin oppikirjasta.

"En tiedä, olemmeko hirveästi muuttaneet mitään"

Jokerit hävisi lokakuun alkupuolen kuudesta ottelustaan viisi. Sen jälkeen joukkue on kuitenkin voittanut viisi kertaa peräkkäin. Erosen mielestä ei ole selkeää syytä siihen, että tappioputki on vaihtunut voittoputkeen.

– En tiedä, olemmeko hirveästi muuttaneet mitään. Nyt peli on sen näköistä, mitä se voi parhaimmillaan olla, Eronen totesi.

– Pelaammeko sitten nopeammin vai välillä hitaammin, se on aivan sama. Kun vain joka jätkä on hommassa messissä, eikä mieti liikaa.

Samaa sanovat Lämsän mukaan joukkueen omat tilastot ja analyysit.

– Ei siellä mitään isoa muuttujaa ole. Kun tulee onnistumisia ja maaleja, niin rohkeus pelata kiekolla, mennä ahtaisiin väleihin ja pitää kiekkoa kasvavat. Se synnyttää pelin virtaukseen taas lisää, ja helpottaa sen kontrollointia, päävalmentaja luetteli.

– Itseluottamustason nousu on iso syy, miksi hyökkäyspelimme on yleensäkin parantunut.

Kaiken takana on kuitenkin työnteko.

– Totta kai sitä on harjoiteltu. Vaikka tänään oli vastassa Tappara, joka puolustaa koko viisikolla, silti pelasimme ensimmäisissä kahdessa erässä erinomaista nopeaa hyökkäyspeliä, Lämsä kiitteli.

– Jos hetki sitten olikin vaikea jakso, tiesimme kuitenkin, mihin olemme menossa ja mitä teemme. Tämä on sitä suuntaa, jota on haettu.

» Lähetä palautetta toimitukselle