Täystyrmäys

LIIGA / Raportti
Jokerit jatkoi maalijuhliaan kotonaan, tällä kertaa Pelicansin kustannuksella. Vauhtiin päästyään isännät latoivat taululle tylyt lukemat 6-0.

Torstain liigakamppailua Jokerien ja Pelicansin välillä pelattiin tiukoissa asemissa lähes kaksi erää. Toisen erän lopussa Jokerit teki kuitenkin nopeaan tahtiin kaksi maalia ja otti pelin haltuunsa.

Ensimmäisen erän maalillaan peliä 1-0 johtanut Jokerit siirtyi kahden maalin johtoon Fredrik Brembergin kauden seitsemännellä osumalla . Ketjukaveri Jukka Hentunen yritti ensin osumaa maalin edustalle päädystä kimmonneesta kiekosta. Tulosta ei syntynyt, mutta kiekko tuli takakulmalle Brembergille, joka ohitti jäissä olleen Pelicans-vahti Tommi Nikkilän.

Kolmas maali syntyi ylivoimalla vain minuuttia myöhemmin. Pelicansin Henri Laurila ehti istua jäähyllä vain kuusi sekuntia, kun ensin Joe Rullier laukoi viivalta ja Jani Rita pääsi ensimmäisenä maalin edustalla pomppineeseen irtokiekkoon eikä erehtynyt.

– Jollainlailla meillä oli jarru päällä. En tiedä vaikuttiko pelin tärkeys siihen. Jollain tavalla luistelu ei ollut kohdallaan, Jokerien päävalmentaja Hannu Jortikka analysoi.

– Sen jälkeen, kun saatiin hieman irrotettua, niin siellähän tuli nättejä sommitelmia ja hienoja maaleja, aamulla Suomeen palannut valmentaja kiitteli.

Alku tasaisempaa

Jokerit aloitti ottelun vahvasti. Janne Hauhtosella oli loistopaikka heti toisella minuutilla, mutta sentteri ei onnistunut upottamaan kiekkoa ohi Pelicansin maalilla pelanneen Nikkilän. Jokereilla oli myös paras paikka Pelicansin päästy pelaamaan ylivoimaa Esa Pirneksen lyötyä kiekon ulos kentältä.

Ottelun avausmaali nähtiin Jokerien pelatessa ylivoimalla, Ensin kahden miehen etu ei tuottanut tulosta, mutta yhden miehen ylivoimalla Janne Lahti nousi kulmasta maalille ja nosti kiekon maalin kattoon ohi valmiiksi polvillaan olleen Nikkilän.

Ensimmäinen erä oli muutenkin Jokerien, kun Pelicans valui kerta toisensa jälkeen Jokerien karvauksen alla omaan päähänsä. Erän viimeisellä viidellä minuutilla vieraat saivat kuitenkin enemmän otetta ja saivat pidettyä peliä Juuso Riksmanin maalin ympärillä.

Pelicans jatkoi toisessa erässä parempaa peliään. Lahtelaiset pääsivät ylivoimallekin kahdesti, mutta tuloksena oli vain yksi käsimaali, jota ei tällä kertaa hyväksytty Areenallakaan.

Parhaat paikat erän alussa olivat Jokerien uusitulla ykkösketjulla, jossa tällä kertaa järjestelijöinä toimivat Hentunen ja sentteri Hauhtonen.

Repsahtaa

Jokerien tehokas toisen erän loppu katkaisi Pelicansin selkärangan ja Jokerit hallitsi päätös erää täysin. Jopa Juha Lind pääsi kertaalleen maalipaikkaan. Jokerit kaunistelikin numeroita kolmella maalilla päätöserässä.

Ensin asialla oli Bremberg, joka luisteli pitkän kiekon kiinni ja käänsi suoraan rystyltä kiekon Nikkilän haaroista sisään. Bremberg jatkoi heti seuraavalla minuutilla ylivoimapelissä, kun hän petasi Hentuselle vetopaikan b-pisteen kaarelle. Laituri täräytti suoraan ja kiekko upposi maalin yläkulmaan.

Pelicansin maalilla tuli pelin loppuajaksi Niko Hovinen, joka joutui myös antautumaan heti kättelyssä. Rita teki illan toisen maalinsa ylivoimalla, kun hän nousi kulmasta maalilla ja laittoi lopulta irtokiekon sisään.

– Se nyt on ajan kysymys ollut mielestäni, hän on kova tekemään töitä. Tauon jälkeen on tullut maaleja ja tulee varmasti jatkossakin. En ole siitä kauhean huolestunut, Jortikka kuvaili laituriaan.

Jokerien maalilla Riksman joutui tekemään myös töitä nollapelinsä eteen. Riksman torjui vielä kaksi minuuttia ennen pelin loppua Jesse Saarisen läpiajon ja varmisti nollansa.

– Kyllä 6-0-tulos nihkeän alunkin jälkeen tyydyttää. Pelicans on vieläpä meidän kanssamme samassa rypäleessä, joten ei siinä mitään, Jortikka summasi.

Jokerit nousi voitollaan sarjassa kymmenenneksi, kun Pelicans puolestaan jatkaa sijalla 13. Pelejään joukkueet jatkavat kotiotteluilla lauantaina. Jokerien vieraaksi saapuu HPK ja Pelicans isännöi Bluesia.

» Lähetä palautetta toimitukselle