Peltonen ampui Pelikaanit alas

LIIGA / Raportti
Pelicans tuntuu olevan nykyliigan vaikein vastustaja Jokereille. Tänään urhoollisesti taistellut Pelicans vei pisteen mukanaan Lahteen varsin tapahtumaköyhän nyhjäyksen jälkeen. Jokereiden kapteeni Ville Peltonen päätti kuitenkin pitää kaksi pistettä Ilmalassa viimeistelemällä ottelun ainoan maalin jatkoajalla.

Jokerit oli ilmeisesti saanut mahan täyteen mannaa jo alkuviikolla, sillä ykköskenttää lukuunottamatta joukkueen esitys kahden komean voiton jälkeisessä rästiottelussa oli varsin vaisu. Pelicans sen sijaan saapui Areenalle pää pystyssä taistelemaan pisteistä. Moni joukkue on Areenalle tällä kaudella saapunut peruuttelemaan, mutta pussileuat totisesti ansaitsivat pisteensä. Pelicans hyökkäsi taitojensa rajoissa melko rohkeasti, jopa alivoimalla.

- Ihan omaa peliä, mikä me ollaan tässä saatu kulkemaan, lähdettiin pelaamaan. Silloin kun on paikka karvata, niin silloin mennään kahdella miehellä, jos ei ole paikkaa ja kaveri on jo kääntynyt, niin sitten otetaan kotiapäin ja pyritään keskialueella katkoon, kertoi Petteri Hirvonen rehellisesti joukkueen taktiikasta ottelussa.

Ensimmäinen ja toinen erä mentiin Jokereiden kotiottelun tuttuun tyyliin tasavahvan väännön merkeissä. Hiljainen halli kaikui, kun joukkueet nyhjäsivät ja vehtasivat tuloksetta. Illan päätuomari Hannu Henriksson yritti kovasti tarjota molemmille joukkueille maalipaikkoja viheltelemällä kaksiminuuttisia varsin heppoisin perustein. Pelicans pääsi heti ottelun alussa ylivoimalle, mutta ei saanut laukaustakaan aikaiseksi. Ensimmäisen kerran lahtelaiset höökivät toden teolla kohti jokerimaalia ajassa 4.30, mutta Lasse Jämsenin hyvä laukaus ei päätynyt verkon perukoille.

Maalinsuilla pelasivat tänään joukkueidensa kakkosmaalivahdit. Sekä Jokereiden Markus Helanen, että Pelicansin Mikko Rämö onnistuivat varsin mainiosti torjuntatyössään. Kuinkas muutenkaan, kun ottelussa nähtiin siis vain yksi maali.

Puhelinlangat laulaa

Avausmaalia ehdittiin toivoa jo ajassa 7.45, kun Jari Kauppila istui kovin kevyen vihellyksen jälkeen jäähyaitiossa kaksiminuuttista kampituksesta. Jokereiden kaikki kaikessa tänään, ykkösketju Ville Peltonen - Petri Pakaslahti - David Nemirovsky sai aikaan hyvän pyörityksen. Kiekko päätyi maalinedusruuhkaan, josta se joukolla sörkittiin puoliksi maalissa selällään maanneen Rämön varusteiden sekaan. Henriksson oli tilanteen tasalla ja tarkisti kiekon kulkua videolta, päätyen negatiiviseen lopputulokseen.

Seuraavat kunnon maalipaikat nähtiin erän vanhettua liki 15 minuuttia. Jokereiden Jussi Pesonen, sekä Jukka Hentunen pääsivät vuoronperään läpiajoihin, kun ensin Pelicansin Jaako Niskavaara , ja sitten Tero Paappanen saivat kunnian olla reimarin roolissa. Maalivahti Mikko Rämö oli kuitenkin mies paikallaan, ja piti Pelicansin pelissä mukana hyvillä torjunnoillaan. Yksi tai kaksi maalia tähän paikkaan olisi luultavasti jo ratkaissut pelin.

Toinen erä ei juuri tarjonnut pelillisiä hienouksia. Pakkopullan viipaloiminen oli niin ensimmäisessä kuin toisessakin erässä varsin tasapuolista. Pelicans pisti oivasti kampoihin haluttomalle narrilaumalle. Kunnon maalipaikat olivat kuitenkin kortilla, ja joukkueiden ylivoimapelit olivat hakoteillä. Toisaalta, joukkueet pelasivat varsin tarkkaa peliä.

Ratkaisu vasta jatkoajalla

Tämänkautisen Areena-kaavan mukaisesti Jokerit olisi kolmannessa erässä iskenyt pari kassia ja kansa olisi tyytyväisenä voinut lähteä kotimatkalle. Tällä kertaa jääkiekkoherkkua tarjoiltiin kuitenkin pitkän kaavan mukaisesti, sillä ottelussa täytyi mennä aina jatkoajalle saakka, ennenkuin Ville Peltonen päätti muun joukkueen ihmetellessä ottaa tilanteen haltuunsa.

Liigan tämän viikon pelaaja, jos sellaista valittaisiin, Ville Peltonen otti jatkoajan ensimmäisellä minuutilla muutaman terävän potkun Pelicansin siniviivaa pitkin, höpötti Pelicansin nelikon ja kiskaisi vihaisen rannelaukauksen takayläripaan, josta kiekko kimmahti niin vauhdikkaasti takaisin, että Hannu Henriksson joutui jälleen hakemaan ylimääräisen silmäparin yläkerrasta avuksi. Tuomio oli kuitenkin selvä, ajassa 60.41 syyskauden sitkein vääntö oli ratkennut 1-0.

Pelicansin illan reippaudesta kertoo kuitenkin tyyli, jolla joukkue lähti jatkoajalle. Lahden linnut eivät turhia kursailleet, vaan lisäpistettä lähdettiin nykyliigan tyyliin hakemaan rohkeasti kolmella hyökkääjällä ja yhdellä puolustajalla. Päävalmentaja Petteri Hirvonen spekuloi jopa, että maalivahdin poisotto olisi voinut olla varsin realistinen mahdollisuus, mikäli Ville Peltonen ei olisi päättänyt ratkaista jatkoaikaa heti kättelyssä.

Yhtään Pelicansin arvoa alentamatta sanottakoon, että Jokerit oli tänään poikkeuksellisen heikko. Keskittyminen torstain otteluun HPK- ja Kärpät-voittojen jälkeen oli selvästi jäänyt laiskaksi. Ilman aina maagista ykköskenttää ja kippari Ville Peltosta Jokerit olisi tänään hävinnyt nolosti kotiareenallaan ensimmäisen kerran tällä kaudella.

Pelicansin suurin ongelma näyttäisi olevan tehottomuus ja yksinkertainen fakta, että joukkueessa ei nykyisen loukkantumistilanteen vallitessa ole riittävästi käsiä Jokereiden lyömiseen. Muutama ripaus lisää taitoa hyökkäyspäähän, ja jokerivahti Helasin ensimmäinen nollapeli liigassa olisi jäänyt haaveeksi. Yrityksen puutteesta pelikaaneja ei voi kuitenkaan syyttää.

- Varmasti Jokerit, kommentoi Petteri Hirvonen maalinteon suurinta ongelmaa.

- Kyllähän siellä tietysti oli namipaikkoja, mutta tämä on ollut meidän ongelma sarjassa. Pelataan hyviä otteluita, ollaan jopa parempia, mutta ei vain saada sisään paikoista. Meillä on kokeneita kavereita, mutta ehkä he eivät ole vielä aikaisemmin olleet samassa roolissa kuin nyt, analysoi Hirvonen.

Summanen: "Muutama jätkä divisioonatasoa"

- Huolestuttavaa, että 6-7 jätkää ei pysty pelaamaan liigatason kiekkoa. Muutamat jätkät repivät joukkuetta eteenpäin ja pitävät joukkuetta pystyssä. Ihan käsittämätöntä, että tällä materiaalilla voitetaan tällä lailla pelejä, laukaisi Jokereiden päävalmentaja Raimo Summanen täyslaidallisen kohti kakkos- ja kolmoskenttiä.

Summanen ei halunnut luonnollisestikaan lähteä nimeämään pelaajia, mutta eniten peilikuvan tutkimista sopisi ehkäpä odottaa herroilta Tommi Turunen, Tomek Valtonen, Ilkka Mikkola ja Arto Tukio, jotka ovat läpi viikon olleet varsin pimennossa. Oma lukunsa on luonnollisesti Jokereiden kanadalaisheikennys Terran Sandwith, joka ei ole liigatason pakki koko kaudella ollut, eikä näillä näkymin tule olemaankaan.

- Hyvä voitto taas kerran, ja Helaselta nollapeli. Paikkoja saatiin mutta viimeistely ontui. Ehkä ei lähdetty sillä vakavuudella mitä ois pitänyt, ynnäsi Summanen illan ottelua.

» Lähetä palautetta toimitukselle