Nuhjaus ratkesi viimeisellä minuutilla

LIIGA / Raportti
Jokerit piti pisteet kotonaan viime hetken osumalla, kun Arto Tukio iski vierasvoiton Pelicansista 2-1 -maalillaan ajassa 59.35

Kotijoukkue aloitti ottelun murskaavalla ensimmäisellä erällä. Lahden Pelicans onnistui saamaan ensimmäisen laukauksen maalia kohti vasta ajassa 13.54. Vielä enemmän Jokereiden ylivoimaisuudesta kertoo se, että tuo jäi Kari Lehtosen ainoaksi torjunnaksi erässä.

Toisen maalin suulla maalivahti joutui urakoimaan sitten kahden edestä. Tänään loistavan ottelun pelannut lahtelaisten maalivahti Pasi Kuivalainen torjui peräti viisitoista kertaa. Kuivalainen todennäköisesti pelasti pussileuat rökäletappioilta pelaamalla kuin muuri ensi tilanteesta alkaen.

Jokereiden avausmaali antoi odottaa itseään kovasta paineesta huolimatta aina ensimmäisen erän loppuun saakka. Ajassa 18.10 Arto Tukio laukaisi kohti maalia, ja kiekko päätyi ruuhkan keskelle Jukka Voutilaiselle, joka tälläsi kiekon alakulmaan ohi Kuivalaisen.

- Ei ole tainnut liigassa montaa kertaa ollut näin selvää ensimmäistä erää, torjunnat 15-1 kertoo kaiken, kommentoi Summanen omiensa vahvaa alkua.

Puntit tasoittuvat toisessa erässä

Toinen erä ei tarjonnut sitten katsojille juuri mitään nähtävää. Peli lähenteli Havaiji-kiekkoa, mutta ilman maaleja. Vierasjoukkue sai kuitenkin lentävän lähdön toiseen erään, kun se pääsi pelaamaan hetken 5-3 -ylivoimapeliä.

Vahvassa vireessä tänään ollut Pelicansin kakkosketju Toni Saarinen - Jani Keinänen - Jarkko Väänänen pääsi juonimaan tasoituksen ajassa 22.42. Sentteri Keinänen pääsi nokikkain Kari Lehtosen kanssa, ja jälleen kerran Lehtonen yllätettiin sieltä ainoasta paikasta, josta hänelle uppoaa, eli yläkulmasta. Hieno nosto Keinäseltä, joka muutenkin oli Pelicansin pirteimpiä tänään.

Puntit alkoivatkin tästä tasoittua, ja Pelicans pääsi koko ajan paremmin peliin mukaan luoden yhä enemmän tilanteita jokerimaalille. Erä meni kuitenkin, kuten sanottua, tasaisen nuhjailun merkeissä. Raimo Summanen totesi, että sekä Jokereiden liikkeen löystyminen, että Pelicansin ryhdistäytyminen olivat syynä pelin tasoittumiseen kotijoukkueen vahvan ensimmäisen erän jälkeen.

Ratkaisu viime hetkellä

Kolmas erä jatkoi siitä mihin toinen jäi. Alussa Pelicans pelasi hyvän ylivoiman Timo Vertalan istuessa jäähypenkillä. Tämän jälkeen Jokerit oli lähellä ratkaisua, mutta Antti Aalto laukaisi tuhannen taalan paikasta suoraan erinomaisesti tilanteeseen syöksyneen Kuivalaisen syliin.

Nuhjailua jatkettiin, ja jatkoaikakin oli lähellä, mutta helsinkiläisyleisö pääsi repeämään ajassa 59.25, kun Arto Tukio päätti kotijoukkueen pitkän piinan lämärillään. Ratkaisun takana oli kolmanteen erään koottu ketju Ville Peltonen - Petri Pakaslahti - Antti Aalto, joka pelasi huimat minuutit kolmannessa erässä, jopa joka toista vaihtoa ottelun loppua kohden. Aalto ja Peltonen järjestivät kiekon siniviivalle Tukiolle, joka pääsi lämäämään täydellisesti ajoitetun maskin takaa sydämensä kyllyydestä ohi Kuivalaisen.

Taiston tauottua

-Erittäin tyytyväinen, hyvä voitto ja kaksi pistettä, ruoti Summanen omiensa esitystä.

Pelicans koki katkeran tappion. Sen peliesitys oli kuitenkin melko varovainen. Pelicansia voisi syyttää kahvauksesta illan ottelussa, sillä kuusi sen seitsemästä jäähystä tuli sääntöjen vastaisesta blokkaamisesta tai sitomisesta.

-Pelicans menee niillä aseilla mitä on. Pelicans on viisas joukkue, kommentoi Summanen haluamatta yhtään kritisoida Pelicansia ja kehui vielä samaan hengenvetoon maalivahti Pasi Kuivalaista.

-Ei ole koskaan helppoa tehdä maalia, kun maalivahti pelaa noin loistavasti.

Jokerit on pelannut kymmenen päivän sisään viisi ottelua. Summasen mukaan tämä on ollut raskasta lähinnä siksi, että sairastuvalla on vieraillut paljon porukkaa, ja eheätä kokoonpanoa on ollut vaikea saavuttaa. Jokerit on joutunut pelamaaan kolmella kentällä, ja kuten tänäänkin, pelin loput kahdella viisikolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle