Thomas nollasi jälleen Lukon

LIIGA / Raportti
Helsingin Jokerit kasvatti peräkkäisten voittojensa määrän jo kahdeksaan. Rauman Lukko kaatui sunnuntai-iltapäivän erikoisessa ottelussa. Pelin hallinta vaihteli puolelta toiselle ja maalipaikkoja oli molemmilla, mutta vain kotijoukkue onnistui maalinteossa. Jokerimaalilla Tim Thomas pysäytti osin onnellakin kaikki Lukko-laukaukset ja pelasi kauden kahdeksannen nollapelinsä.

- Torstaina tiesin, että minulla olisi hyvä mahdollisuus nollapeliin ja silloin sitä ei tullut. Tänään sitten ajattelin vain voittoa. Pelasimme todella hyvin joukkueena ja tuli nollapeli. Sellaista se on, ihmetteli Thomas ottelun jälkeen.

Lukko tuli otteluun ryminällä ja hallitsi ensimmäisen erän alkupuoliskoa. Jokerit pelasi hermostuneesti, eivätkä hyökkäykseenlähdöt onnistuneet millään. Jo ottelun ensimmäisellä minuutilla Pasi Saarela pääsi lataamaan aloitusvoiton jälkeen hyvästä paikasta, mutta Thomas torjui napakan laukauksen kilpikädellään.

Kuuden ja puolen minuutin kohdalla Saarela pääsi yrittämään toistamiseen loistopaikasta, kun Sami Torkki käänsi kiekon päädystä maalin eteen. Saarela sai kiekon Thomasin olkapään yli, mutta laukaus suuntautui ylärimaan. Heti perään Lukko-puolustaja Antti Bruun pääsi merkkausvirheen seurauksena nousemaan vapaasti jokerimaalille. Bruun malttoi kiertää Thomasin, mutta ratkaisevalla hetkellä kiekko karkasi lavasta muutaman sentin tyhjän takakulman ohi.

Erän puolivälin jälkeen Jokeritkin heräsi. Petri Pakaslahden ketju painoi pelin Lukko-päätyyn, mutta Lukon kookas ja kovaotteinen puolustus piti hyökkääjät poissa maalinsa edustalta.

Runsaan neljäntoista minuutin kohdalla Lukon ykkösnyrkin Pasi Saarela ja Esa Pirnes pääsivät puolittaiseen ylivoimahyökkäykseen. Saarela ajoi laidasta alueelle ja syötti keskelle Pirnekselle, jonka ohjauksen Thomas kuitenkin onnistui torjumaan. Vastahyökkäyksessä kotijoukkueen ykkössentteri oli viimeistelyssään terävämpi. Marko Jantunen vei kiekon hyökkäysalueelle ja kiersi Lukko-maalin takaa. Kahdella nopealla syötöllä kiekko pelattiin poikki kentän Glen Metropolitille, jonka upea laukaus pienestä kulmasta yllätti Dwayne Rolosonin.

- Meillä oli erän alussa huippupaikkoja ja ei saatu maalia. Kaverihan sai ensimmäisen maalinsa, vaikka siinä ei ollut paikkaa. Se oli Metropolitin ihan unelmasuoritus - lähes nollakulmasta kiekko kattoon. Väitän, että jos lyödään tuohon sata kiekkoa, niin ei lyö toista kertaa ihan hetkessä sillä tavalla, Lukko-valmentaja Jukka Rautakorpi epäili.

Loppuerä Jokerien

Erän loppua hallitsi Jokerit. Nelosketjun laiturit Tomi Mäki ja Teemu Kuusisto järjestivät joukkueelleen ylivoimamahdollisuuden kuudentoista minuutin kohdalla, kun Mäki syötti Kuusiston läpi ja Ilkka Heikkinen oli pakotettu koukkaamaan Kuusiston kumoon. Jokerien ylivoima ei ollut lähteä millään liikkeelle. Runsaan minuutin jahkailun jälkeen Janne Niskala koukki keskialueella Tomek Valtosen nurin. Näin Jokerit pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan lähes minuutin ajan.

Metropolitin ketjun ympärille kasatun ylivoimakentällisen ratkaisuyritykset olivat kuitenkin heikkoja. Maalinteko onnistui vasta, kun Niskalan rangaistus oli juuri päättymässä. Petri Varis kaivoi kiekon kulmasta ja syötti sen siniviivalle Kari Martikaiselle. Martikainen malttoi odottaa, kunnes Rolosonin näkökenttä oli peitossa ja laukoi sitten tarkasti maalin alakulmaan.

- Mehän jouduimme kolmelle ihan ilmaiseksi, eihän Niskalalla ollut missään nimessä jäähyn paikka, Rautakorpi sadatteli.

- Tapeltiin hyvin kolmella, mutta sitten siinä maalissa tuli taktinen virhe. Jäätiin kulmaan painimaan ja keskusta jäi tyhjäksi.

Jokerit säilytti vahvan otteensa toisen erän alussa. Lähimpänä maalintekoa olivat Tomek Valtonen ja Glen Metropolit. Erän ensimmäisellä minuutilla Marko Jantunen syötti laidasta Lukko-alueen keskustaan Metropolitille. Metropolitin matalan laukauksen Roloson torjui, mutta paluukiekkoon iski ensimmäisenä Valtonen, jonka tyrkkäys lipui hiuksenhienosti maalin ohi.

Saman ketjun seuraavassa vaihdossa Valtonen syötti Metropolitin avoimeen paikkaan, mutta tämänkin laukaus suuntautui hiukan ohi Rolosonin maalin alakulman.

Aikalisä auttoi

Rautakorpi otti Metropolitin tilanteen jälkeen aikalisän ja onnistuikin herättämään joukkueensa. Lukon puolustuspeli tarkentui, eikä avopaikkoja enää auennut.

Lukon nelosketjulle avautui loistava tilanne erän kuudennella minuutilla, kun Jokerien nelonen sortui kiekonmenetykseen oman vaihtoaitionsa edessä. Kun toinen puolustaja oli jo kiirehtinyt vaihtoon, pääsi Lukko hyökkäämään kolmella pelaajalla Ossi Väänästä vastaan. Jaakko Hagelberg päätti kuitenkin laukoa itse, vaikka kaksikin joukkuetoveria olisi ollut paremmassa maalintekotilanteessa.

- Maalintekotilanteissa ne on valintoja, että tuleeko laukaus, tuleeko syöttö - muutamassa tilanteessa ehdottomasti olisi pitänyt syöttää, kun lähti laukaus - ja taas toisinpäin, manasi Rautakorpi.

Toinen erä oli kaikenkaikkiaan varsin sekava. Molemmilla joukkueilla oli tilanteensa, mutta erinomainen maalivahtipeli ja maalinedustan puolustaminen piti numerot ennallaan. Lukko pelasi oikeaoppisesti kohti Thomasin maalia, mutta jokeripuolustus pystyi pitämään maalille rynnivien hyökkääjien mailat kiinni.

- Heillä oli paljon vaarallisia tilanteita, vaikka eivät ehkä saaneet edes laukauksia aikaan niistä. Kun tullaan kovaa maalille, kiekko voi pompata mailasta ja luistimesta mihin suuntaan tahansa. Pari kertaa olin onnekas, kun kiekko sattui pomppaamaan luistimesta - molemmilla kerroilla se pomppasi suoraan suojuksiini. Aina pitää olla vähän onneakin, muisteli Thomas toisen erän tapahtumia.

Kolmannessa erässä Lukko yritti väkisin kaventaa, mutta jokeripuolustus - Thomas viimeisenä lukkonaan - kesti. Ylivoimalla vieraat rakensivat hyviä maalintekopaikkoja, mutta ratkaisevilla hetkillä jäätyivät niin Esa Pirneksen kuin Shayne Toporowskinkin kädet.

Erän puolivälin tienoilla Marko Jantunen näytti jälleen kerran luisteluvoimaansa. Pujottelu Lukko-puolustuksen läpi näytti jo päättyvän yhteen kauden komeimmista maaleista, mutta viimeinen siirto tyhjänä odottaneeseen maalin kulmaan ei tällä kertaa onnistunut.

Lopussa Lukko haki kavennusta ilman maalivahtia, mutta kovin vaarallisia tilanteita vieraat eivät enää pystyneet Thomasin maalille rakentamaan. Jokerit puolusti koko ottelun järkevästi ja hyvin, eikä isokokoinen vierasjoukkue pystynyt hyödyntämään fyysistä ylivoimaansa maalien muodossa.

Lukko vahva vieras

Vaikka Lukko jäikin jälleen ilman maaleja Jokerien vieraana, oli sen esitys tasapainoinen ja hyvä.

- Tyytyväinen ei saa olla missään nimessä, vaikka pelillisesti emme olleet missään kohdassa kaveria jäljessä - ei ylivoimalla, ei alivoimalla. Jopa reaalisissa maalintekotilanteissa olimme vähintään tasoissa, jopa edellä, Rautakorpi summasi.

Lukon tiukassa otteluohjelmassa on seuraavaksi vuorossa vieraspeli Espoossa tiistaina. Alkavalla viikolla raumalaiset pelaavat peräti neljästi, tiistain lisäksi keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina.

Jokerien ohjelma on lähes yhtä tiukka. Keskiviikkona vieraaksi saapuu Blues, torstaina on vuorossa vieraspeli Porissa ja lauantaina sekä maanantaina pelataan jälleen Areenassa. Kaikki ottelut tähän asti pelannut Tim Thomas ei väsymystä valittele.

- Sain joulutauolla viikon lomaa ja sen jälkeen olen tuntenut oloni levänneeksi. En minä sano valmentajille, että haluan pelata kaikki pelit. He tekevät päätökset ja minä pelaan kun sanotaan, Thomas selvitti.

» Lähetä palautetta toimitukselle