Jokerit helppoon voittoon

LIIGA / Raportti
Jokerit onnistui voittamaan kauden ensimmäisen kotiottelunsa kahdella erikoistilannemaalilla. Vierailija Lukko kaatui vaisussa pelissä lopulta varsin helposti.

Ensimmäistä erää hallitsi kuitenkin Lukko. Erityisesti sen kaksi ensimmäistä ketjua, Koivisto-Larouche-Toporowski ja Bartek-Pirnes-Saarela, pystyivät jatkuvasti painamaan pelin Jokerien kenttäpäätyyn. Vaikka Lukko veikin kaksinkamppailutilanteet järjestään, sai se aikaan vain vähän vaarallisia tekopaikkoja. Nekin hyvin pelannut Jokerimaalivahti Tim Thomas pystyi torjumaan.

Erässä tuomittiin neljä helpohkoa kaksiminuuttista. Mailahäirintää ei Jyri Rönnin tuomarilinja tänään juurikaan suvainnut, vaan koukkimiset ja roikkumiset palkittiin yleensä välittömästi jäähyillä. Lukon uusi ulkomaalaisvahvistus Martin Bartek sai sinänsä ansaitun kampitusjäähynsä lähinnä yleisön ja kotijoukkueen reaktioiden perusteella, sillä Rönn ei selkänsä takana tapahtunutta rikettä kunnolla nähnyt. Muuten Rönn selvisi 300:nnesta liigaottelustaan kunnialla - sama tiukka linja piti ottelun alusta loppuun.

Toisessa erässä Jokerit lisäsi luistelua ja pääsi peliin mukaan. Lukuisten jäähyjen värittämä erä oli ensimmäisen tavoin varsin sekavaa pelailua. Viihdearvoa lisäsi Jokerien kakkoskentällisen hieno ylivoimamaali. Glen Metropolit antoi kiekon siniviivalle Marko Jantuselle, tämä syötti viivaa pitkin Kari Martikaiselle, joka laukoi kiekon maalin alakulmaan. Maali oli Martikaiselle jo kauden toinen, ensimmäinen syntyi avausottelussa IFK:ta vastaan niin ikään ylivoimalla.

Jokerit onnistui rakentamaan erän loppupuolella vielä parikin erinomaista maalintekotilannetta, mutta Petri Pakaslahti ja Juha Lind epäonnistuivat molemmat yrityksissään.

Kolmannen erän aluksi Pasi Saarela pääsi esittelemään kovaa lyöntilaukaustaan, mutta tuloksena oli vain osuma ylärimaan. Muuten erä oli selvää Jokerihallintaa. Markus Kankaanperän jäähyn aikana nähtiin ottelun komein yksilösuoritus, kun Lukkopelaajat sähläsivät kiekon hyökkäyssiniviivallaan Jokereille. Glen Metropolit pääsi läpiajoon, harhautti Petri Vehasen ja siirsi kiekon hallitusti rystypuolelta maaliin.

Vaisu peli, vaisu tunnelma

Ottelun erikoisin tapahtuma nähtiin jo alkuverryttelyssä, kun Lukkopelaajan ampuma löysä rannelaukaus rikkoi pleksilasin maalin takaa. Itse peli oli maaleja lukuunottamatta varsin mitäänsanomatonta puurtamista, eikä vähälukuinen yleisökään syttynyt mukaan ennen viimeisen erän Jokeripainostusta.

Ottelun jälkeen valmentajien näkemykset olivat varsin samankaltaisia. Lukon käskijä Jukka Rautakorpi näki ottelun ratkenneen erikoistilanteisiin.

- Kun on näin paljon jäähyjä, niin erikoistilannepelaaminen nousee arvoonsa. Jokerit oli siinä tänään parempi.

Rautakorven mukaan vei peliä ensimmäisessä erässä, mutta sen jälkeen Jokerit pääsi niskan päälle.

- Kyllä meidän pitää pystyä energisempään ja fyysisempään peliin 60 min. Nyt siihen pystyttiin vain eka erä. Jäähytkin sotkivat rytmiä ja kun vastustaja sai onnistumisia niin se tietenkin ruokki heidän peliään.

Kotijoukkueen puolelta peliä kommentoi kakkosvalmentaja Waltteri Immonen. Hänen mukaansa Lukko oli valmistaunut paremmin ja Jokerit lähti liikkeelle huonosti. Toisen erän aikana roolit kuitenkin vaihtuivat ja kolmas erä oli Jokereilla hyvin hallussa. Immonenkin painotti erikoistilanteiden merkitystä.

- Ylivoima ja alivoima ovat isossa roolissa. Erityisesti alivoima toimi hyvin tänään.

» Lähetä palautetta toimitukselle