Linköpingin vuoro voittaa Jokerit

LIIGA / Raportti
Helsingin Jokerit ei onnistunut toisessakaan Nordic Trophyn ottelussaan avaamaan pistetiliään. Tällä kertaa helsinkiläisiä parempia oli Linköping HC, joka nousi voittoon päätöserän osumilla.

Jokereiden ja Linköpingin välinen ottelu eteni tasaisissa merkeissä aina päätöserään asti, jonka Linköping voitti selvin 3-0-lukemin. Ottelun avauserä sen sijaan oli Jokereiden heiniä. Peliä oli pelattu 12.15, kun kiekko suhahti ensimmäisen kerran Linköping-vahti Daniel Henrikssonin selän taakse. Osumasta vastasi jokeripaitaan täksi kaudeksi palannut Tomi Mäki. Syöttöpisteet menivät torstainakin tehokkaasti pelanneelle Tom Koivistolle sekä Janne Lahdelle.

Jokerit lisäsi johtoaan pari minuuttia avausmaalin jälkeen. Tällä kertaa maalintekijänä kunnostautui toissakauden maalikuningas Jani Rita, syöttöpisteet jälleen Lahdelle sekä pirteästi pelanneelle Joey Tenutelle. Enempää osumia Jokerit ei kyennyt ottelussa tekemään.

Linköpingin avausmaali näki päivänvalonsa toisen erän kolmannellatoista minuutilla. Mattias Carlsson ja Daniel Fernholm pelasivat ylivoimalla kiekon Eric Beaudoinille. Jokereissakin pelannut Beaudoin ei erehtynyt vaan iski kiekon ohi Joonas Hallikaisen.

Linköping tasoitti ottelun heti toisen erän alussa. Dennis Bozic ja Joakin Eriksson syöttivät pelivälineen Andreas Pihlille, joka ei erehtynyt. Ottelun voittomaali syntyi päätöserän kahdeksannella minuutilla, kun Carlsson onnistui Pontus Pettersonin esityöstä yllättämään Hallikaisen.

Ruotsalaiset kaunistelivat loppulukemia vielä aivan pelin lopussa, kun Petterson iski kiekon tyhjään maaliin. Jokereiden avausvoiton metsästys jatkuu sunnuntaina Joensussa, jossa se saa vastaansa Färjestadin. Linköping pelaa myös sunnuntaina, kun se kohtaa Tikkurilassa HIFK:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle