Jokerit kukisti Kärpät ja nousi viivan päälle

LIIGA / Raportti
Torstain liigakierroksen kuuden pisteen ottelussa Jokerit oli Kärppiä vahvempi. Helsinkiläiset menivät johtoon toisessa erässä ja onnistuivat vaihteeksi pitämään pelinsä kasassa täydet kuusikymmentä minuuttia.

Helsingin Areenalla oli pitkästä aikaa viisinumeroinen määrä katsojia ja kunnolla tunnelmaa, kun 2000-luvun alun jokavuotinen pudotuspelipari Jokerit ja Kärpät kohtasivat. Molemmat joukkueet taistelevat viimeisistä suorista puolivälieräpaikoista, mikä näkyi myös pelistä.

– Tänään oli playoff-latausta ilmassa, totesi Jokerien kakkosvalmentaja Tomi Lämsä.

Jokerit pääsi ottelun päätöserään maalin johtoasemassa. Kärpät pyrki painamaan pelin kotijoukkueen päätyyn, mutta Jokerit puolusti omaa maaliaan hyvin. Erän seitsemännellä minuutilla Nichlas Hardt laukoi kotijoukkueen kolmannen osuman, ja nostatti tunnelmaa katsomossa entisestään.

– Meillä oli paikka hyökkäyspäässä, mutta siitä tilanne kääntyi nopeasti, ja tuli vähän erikoinen maali omaan päähän, kertasi vieraiden päävalmentaja Hannu Aravirta.


Playoff-tunnelma näkyi myös jälkipelinä.
Matti Korpi

Kärpät haki lopussa kavennusta riskilläkin hyökäten. Jokerit pääsi kuitenkin iskemään vastaan, ja Ilari Filppula viimeisteli loppulukemat illan komeimman kuvion päätteeksi.

– Pystyimme kolmannessa erässä pitämään pelin otteessamme, Lämsä kehui.

Myös Aravirran mielestä Jokerit ansaitsi voittonsa.

– Jokerit oli erittäin sitoutunut puolustuspeliin ja siihen liittyviin asioihin.

Kärpät edellä avauserässä

Jokerien peli oli avauserässä korostuneen fyysistä. Illan komeimman taklauksen esitti Henri Heino, jonka jyrän alle jäi Ivan Huml.

Erän paras maalitekopaikka avautui Humlille. Kärppien kultakypärä pääsi läpiajoon, kun Jokerit hukkasi hyökkäyssinisellään kiekon vieraille. Tšekkihyökkääjä yritti ujuttaa kiekon Eero Kilpeläisen längistä, mutta jokerivahti piti patjansa jäässä.

– Ensimmäinen erä oli hyvä. Olimme siinä jopa vähän edellä, Aravirta pohdiskeli.

Toisessa erässä molemmat joukkueet pääsivät maalien makuun. Kotijoukkue siirtyi kahden maalin johtoon Teuvo Teräväisen ja Henri Heinon osumilla.

Tulokashyökkääjä Teräväiselle maali oli jo kauden yhdestoista. Sitä edelsi Ilkka Mikkolan räikeä virhe. Kokenut puolustaja syötti kiekon suoraan Ilari Filppulan lapaan.

– Dramaattiset maalit olivat ensimmäinen ja kolmas, Aravirta summasi.

– Molemmissa tuli iso kiekollinen virhe.

Heino taas maalinteossa

Jokerien nelosketjun keskushyökkääjä Heino on totuttu näkemään lähinnä alivoimapelin erikoisosaajana. Torstain maali oli hänelle kuitenkin jo kolmas kuuteen otteluun.

– Toiseen erään saimme tiivistettyä peliä, eikä Kärpät enää päässyt keskustaan, Lämsä myhäili.

Kärpät nousi vielä maalin päähän toisen erän lopussa. Ville Mäntymaa toi kiekon keskiviivan yli ja veti itseensä kaksi jokerihyökkääjää. Oikea-aikainen syöttö keskustaan vapautti vieraiden ykkösketjun ylivoimahyökkäykseen, jonka päätteeksi Huml laukoi kavennusmaalin ranteelta.

Jokerit jatkaa kuuden pisteen pelejään heti perjantaina Ässien vieraana. Tiistaina se isännöi vielä JYPiä. Myös Kärpät kohtaa päätöskierroksilla sekä porilais- että jyväskyläläisryhmät. Ensin se isännöi kuitenkin lauantaina Lukkoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle