Jokerit yksi, Kärpät nolla

LIIGA / Raportti
Välieräsarjan avauksessa Areenalla ei tarvittu palokuntaa tunteen tulipaloa sammuttamaan. Jokereiden ja Kärppien melkoisen laimeahkon, mutta erityisen tarkan väännön jälkeen Jokerit pusersi itsensä ottelusta voittajaksi jalkapalloluvuin 1-0. David Nemirovsky ratkaisi pelin kenttämestarin avustuksella.

Illan selkeitä nimiä olivat siis Nemirovsky ja Jokereiden maalivahti Kari Lehtonen. Toisaalta Kärppien ei voi sanoa törmänneen lehtosmuuriin, sillä Kärpille tuotti suunnattomia vaikeuksia päästä paraatipaikoille. Oululaisvierailla oli viimeisen minuutin aikana tekopaikkoja yhtä monta kuin edellisen 59 minuutin aikana yhteensä. Lehtonen joutui torjuntatöihin vain 15 kertaa ottelussa.

- Jokerit puolustaa erittäin hyvin. Ne on pelannut koko kauden noin, osaa puolustamisen. Niille on erittäin vähän tehty maaleja. Törmättiin siihen heidän lihamuuriinsa. Terävyyskin laukauksista puuttui, ammuttiin ohitse, näki ottelun jälkeen Kärppien päävalmentaja Kari Heikkilä.

Heikkilä sanoikin ottelusta olennaisen. Jokerit jatkoi valitsemallaan linjalla, ja kylmän viileä, tappavan tehokas koko kentällisten täysipainoinen suorittaminen toi jälleen yhden kiekon lisää kymmeneen kiekkoon tähtäävään riviin pukukoppiin. Kärpät ei saanut millään rikki Jokereiden kirurgintarkkaa viisikkopeliä. Maalipaikkoja ei yksinkertaisesti auennut.

- Arvokas voitto. Pystyttiin hyvin pelaamaan koko 60 minuuttia lukuunottamatta kahta paikkaa tuossa lopussa. Meillä oli laatupaikkoja hyvin mutta ammuttiin ohi, siinä on parannettavaa, analysoi Jokereiden päävalmentaja Raimo Summanen omiensa suoritusta.

Ottelussa nähtiin vähän kaikkea, muttei kuitenkaan juuri mitään. Ainoaksi ja ratkaisevaksi jäänyt maali nähtiin hiukan ennen pelin puoliväliä, ajassa 29.14. Jokereiden kakkosketju painoi peliä kohti Kärppä päätyä. Puolustaja Markus Kankaanperä kiskaisi kiekon ränniin, josta se mystisen kenttämestarin spesiaalipompun kautta päätyi laidan viereen Tommi Turuselle, joka napautti kiekon maalille. David Nemirovsky pääsi mailallaan väliin ja ohjasi lätkän ohi Kärppien maalia tänään vartioineen Niklas Bäckströmin.

- Ajoin maalille ja näin kiekon pomppivan Tommille, joka heitti sen kymmenen tuuman korkuisena maalille. Yritin vain saada lavan siihen väliin ja sainkin, kommentoi maaliaan illan ratkaisija Nemirovsky.

Kärppien parhaat maalipaikat ottelun tasoitukseen syntyivät kolmannen erän alussa ja lopussa. 44. peliminuutilla Brett Lievers pääsi ampumaan napakasti Jussi Jokisen syötöstä, mutta Lehtonen oli tiellä. Viimeisen minuutin aikana oululaiset rynnistivät hurjasti ilman maalivahtia pelaten, mutta Jokerit ja Lehtonen kesti.

Irtohuomioita

Jokereiden kannalta positiivista ottelussa oli kakkosketjun heräilemiseltä näyttäneet otteet. Pimennossa läpi IFK-sarjan pyörineet Tommi Turunen ja David Nemirovsky olivat kohtuullisella pelipäällä ja miesten otteet sentterinsä Antti Aallon kanssa lupailevat hyvää. Komeimpia kiemuroita esitti luonnollisesti jälleen Ville Peltosen johtama ykkösketju, joka ei kuitenkaan onnistunut Bäckströmin ohittamisessa.

Illan päätuomari Hannu Henriksson oli hieman flegmaattisella päällä. Suurimman osan ajasta pilli oli visusti piilotettuna taskunpohjalle, mutta viisi kertaa Henriksson intoutui kätensä nostamaan. Lopputuloksena oli se, että viirupaita vihelsi lähes kaikki jäähyt käytännössä vääristä tilanteista, sillä kevyehkösti puhallettujen jäähyjen lomassa pääsi pahempia koiria veräjästä. Taklaaminen ja kontaktipeli oli ilahduttavasti sallittua.

Pleksit ryskyivätkin ajoittain verrattain paljon. Kärppien Pasi Nielikäinen sai kohtuullisen paljolti peliaikaa ja rooli oli selvä: Nielikäinen pommitti monta kovaa taklausta narripaitoja kohden. Kypäräkin karkasi Nielikäiseltä peräti kahteen kertaan. Mies ansaitsee kehuja vahvoista ja puhtaista niiteistään.

- Valmentaja on antanut positiivista palautetta taklauspelistä. Ihan varmasti kärppäjoukkue pystyy taklaamaan siinä missä Jokerit tai IFK:kin, kommentoi Nielikäinen pelin jälkeen.

- Vähän olen nyt joutunut varomaan etten joka paikassa lähde taklaamaan, Jyväskylässä tuli se kurja jäähy ja pelikielto. Mutta tänään tiesin, että tänään saa taklata, Jokerit tykkää siitä myös, jatkoi jatkuvasti suurennuslasin alla oleva kärppähyökkääjä.

Jokereista voi erityiskehuja antaa Teemu Laineelle, joka pääsi kentälle kolmannen erän alussa Jussi Pesosen tilalle. Fanien suursuosikki Laine otti heti tilaa haltuun oikealla asenteella. Epäonnistunut läpiajo tosin hieman himmensi iltaa.

Näin jatketaan & tunarointi jatkuu

Oulun Kärpillä on välipäivän verran aikaa etsiä avainta Jokereiden puolustuslukon avaamiseksi. Narripaidoille tuntuu aina riittävän, että joukkue osuu kerran useammin kuin vastustajansa. Suurta ilottelua on Jokereilta turha odottaa. Joku viisaampi voi arvuutella edellä mainitun yhteyttä kovin kehnoon katsojalukuun: 7790 maksanutta silmäparia tänään.

Neutraali ottelu tuskin sai harmaita hiuksia katsojien päänahkoihin kasvamaan, mutta samaa ei voi sanoa jälleen kerran flopanneesta audiovisuaalisen toteutuksen suunnittelu-, sekä käyttövastaavista.

AV-mikot olivat tällä kertaa tuhota legendaarisen Aimo Mäkisen poismenon kunniaksi järjestetyn hiljaisen hetken ja sitä seuranneen kansallislauluseremonian saamalla PA:n jälleen kerran pörisemään korvia raastavaan sävyyn. Puhumattakaan jälleen kerran tunnelmaa ”kohottaneista” eri vekkuleista äänistä ja kuvista. Kuuluttajalle kuitenkin papukaijamerkki! Tänään olivat kuulutukset kohdallaan.

Erityismaininnan huonoudestaan saavat myös ne, jotka ovat laatineet suorastaan käsittämättömän surkeat mainokset, mitkä suorastaan pakottavat hylkäämään oluen, pizzan tahi hampurilaisten nauttimisen Areenalla. Mauttomuutensa lisäksi mainokset ovat myös asiattomia ja aiheuttavat ylipäänsä puistatuksen tunteita kehnoudellaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle