JYP rankaisi jokerihölmöilyistä

LIIGA / Raportti
Jokerien ja JYPin välisen välieräsarjan toinen osaottelu jatkui samoissa merkeissä, joissa ensimmäinenkin pelattiin. Jokerit hallitsi peliä, mutta JYP otti toisen kiinnityksensä finaalipaikkaan. Ottelun voittomaalin jyväskyläläiset tekivät ylivoimalla, kun Jarkko Ruutu istui jäähyaitiossa varsin kyseenalaista kaksiminuuttista.

JYP nousi kahden voiton päähän SM-liigan finaalipaikasta, kun se haki torstaina arvokkaan vierasvoiton Jokerien kotihallista. Helsinkiläisjoukkue hallitsi ottelua, mutta oli tekopaikoissaan tehoton ja lahjoitti vierailleen kaksi helppoa maalia.

Jyväskyläläiset pääsivät lähtemään ottelun päätöserään johtoasemassa. Jokerit aloitti erän terävästi ja pääsi pelaamaan heti ensimmäisen vaihdon jälkeen ylivoimaa.

Kolmas erä jatkui kotijoukkueen komennossa, kunnes sen viidennellä minuutilla Jarkko Ruutu ajoi vihellyksen jälkeen JYP-maalille ja kaatui näyttävästi. Kun päätuomari Jari Levonen näytti jäähyä poikittaisesta mailasta, luuli koko halli, että hän lankesi Ruudun filmiin. Jäähylle lähti kuitenkin Ruutu.

JYP pyöritti ylivoimallaan upean kuvion, jonka päätteeksi Jani Tuppurainen pääsi laukomaan kahdesti. Jälkimmäinen sutaisu painui Eero Kilpeläisen torjunnan läpi ja maaliviivan yli.


Tästä tilanteesta jäähylle lähti yllättäen Jarkko Ruutu.
Jussi Kivimäki

Jokerit tuli vielä maalin päähän, kun Tomi Mäen kääntölaukaus yllätti Riku Heleniuksen. Lopussa kotijoukkue painoi päälle, mutta JYP selvisi onnellakin.

– Tämä oli oikein vieraskaukalon taisteluvoitto, summasi Helenius.

– Ei ollut paljon hienouksia, mutta voitot lasketaan.

JYP osuu jälleen alivoimalla

JYPin toinen maali syntyi Jokerien kannalta noloimmalla mahdollisella tavalla. Kanadalaispuolustaja Ross Lupaschuk konttasi oman maalinsa takana ja menetti kiekon Filip Riskalle. Tämä syötti Tuomas Pihlmanille, joka harhautti rauhassa Eero Kilpeläisen jäihin ja siirsi kiekon tyhjään jokerimaaliin. Päätöserässä Lupaschuk ei enää jäälle päässyt.

Myös JYPin avausmaali oli jokerivirheen seurausta. Miika Lahti pääsi alivoimalla laukomaan vapaasti, kun Josef Boumedienne peruutteli pitkälle omalle alueelleen. Hyökkääjän tarkka kaukolaukaus maalin yläkulmaan yllätti Kilpeläisen.

– Tänään oli hyvä alku ja pelissä oli paljon hyvää. Emme me tietenkään voi päästää kahdessa pelissä putkeen alivoimamaalia, korosti jokerikapteeni Ossi Väänänen.

JYP-maalien välissä Jokerit kävi katkaisemassa vieraidensa alivoimaputken. Keskisuomalaiset eivät päästäneet puolivälierissä Ässiä vastaan alivoimalla maaliakaan, eikä Jokeritkaan onnistunut sarjan ensimmäisten viiden ylivoimansa aikana maalinteossa.

Harri Pesosen jäähyn aikana Ilari Filppula onnistui kuitenkin ohittamaan Riku Heleniuksen. Teemu Eronen syötti poikittain siniviivalla, ja Markus Nordlund ampui tulisesti kohti Heleniuksen maalia. JYP-vahti venytti patjansa laukauksen tielle, mutta Filppula sai paluukiekon lapaansa, haki, ja käytti, maltilla laukaisupaikkansa.

Jokerihallinta tehotonta

Jokerit hallitsi ottelun avauserää selvästi. Kotijoukkue kiekotteli JYPin paineen tehottomaksi, ja sai aikaa tukun hyviä maalintekopaikkoja.

Paras tilanne avautui Janne Lahdelle, jonka Teuvo Teräväinen ja Riku Hahl pelasivat vapaaksi. Riku Helenius venytti kuitenkin patjansa Lahden laukauksen tielle. Teräväinen pääsi laukomaan jälkitilanteesta, mutta osui vain ylärimaan.

Avauserässä nähtiin myös kovaa taklauspeliä. Jarkko Ruutu oli niin antavana kuin ottavanakin osapuolena. Erän alkupuolella Ruutu taklasi Ossi Louhivaaran voimalla laitaan, mutta selvisi tilanteesta ilman jäähyä. Jokerien erän ainoan alivoiman aikana Arto Laatikainen puolestaan pamautti Ruudun katolleen.

Toista erää Jokerit hallitsi jopa selvemmin kuin ensimmäistä. JYP onnistui kuitenkin ohjaamaan isäntien hyökkäykset pääosin kulmiin.

– Meidän pitää vain löytää keinot, ajaa enemmän maalille ja olla röyhkeämpiä, päästä sinne maalialueelle ja laittaa kiekkoja pussiin. Kyllähän meillä on paikkoja ollut. Pitää olla tiukempia, Väänänen linjasi.

”Täältä tullaan vielä!”

JYP-valmentaja Jyrki Aho oli tyytyväinen ottelun lopputulokseen, vaikka myönsikin joukkueensa olleen pelillisesti alakynnessä.

– Voittoja tässä vaiheessa haetaan, Aho painotti.

– Tämä oli kuitenkin nousujohteinen esitys, valmentaja näki.

Ottelusarja jatkuu lauantaina Jyväskylässä. Jokerit on käytännössä pakkovoiton edessä, mikäli se meinaa vielä kääntää sarjan edukseen.

– Ei ole taikatemppuja. Työn teosta se ei ole kiinni. 2–0 ei ole ideaalitilanne. Kaksi tiukkaa peliä ja turpaan vaan tullut. Seitsemän peliä ja neljä voittoa tarvitaan kuitenkin, Väänänen muistutti.

– Me otamme hyvät asiat mukaan, ja luottamus omaan joukkueeseen on korkealle. Nyt on tullut takkiin, mutta kyllä me uskomme vielä, että käännämme. Täältä tullaan vielä!

» Lähetä palautetta toimitukselle