IFK voitti pisteen, Jokerit kaksi

LIIGA / Raportti
Kauden toisessa Helsingin paikallisottelussa IFK:n kolmannen erän kiri riitti yhteen pisteeseen. Jokerit kuitenkin ryhdistäytyi jatkoajalla ja vei kamppailun nimiinsä Janne Lahden maalilla.

Helsingin Jokerit pesi kasvonsa lauantain nöyryyttävän Ässät-tappion jäljiltä, kun se kukisti paikallisvastustajansa IFK:n jatkoajalla. Kotijoukkueella oli mahdollisuus voittoon jo varsinaisella peliajalla, mutta IFK nousi kolmen maalin takaa tasoihin ottelun päätöserässä.


Janne Lahti teki ottelun ensimmäisen ja viimeisen osuman.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Jatkoajalla IFK-puolustaja Eddie del Grosso lahjoitti voiton Jokereille. Puolustaja menetti kiekon omalla alueellaan Janne Lahdelle, joka pääsi laukomaan hyvästä paikasta. Lahden ottelun toinen osuma takasi Jokereille kaksi pistettä.

– Saamme olla tyytyväisiä pisteeseen. Tietenkin vähän harmittavalla tavalla lähtee ekstrapiste pois, kun annetaan tuollainen kiekonmenetys omissa, totesi IFK:n päävalmentaja Kari Jalonen.

Pulkkisella paikka ratkaista

Kun ajassa 43.33 Jokereille tuomittiin rangaistuslaukaus, peli näytti olevan ohi. Teemu Pulkkinen laukoi kuitenkin suoraan Jan Lundellin räpylään. Tasan kaksi minuuttia myöhemmin IFK nousi peliin mukaan Kimmo Kuhdan maalilla.

– Maalit lähtevät aina ohjaamaan peliä suuntaan tai toiseen. Kuhdan maali toi selvästi energiaa ja sitä kautta pääsimme peliin kiinni. Alkoi näkyä, että meillä on mahdollisuus tulla rinnalle, näki Jalonen.

Ottavana osapuolena maalissa oli Jokerien nelosketju, joka sai ottelun jälkeen kuulla kunniansa Hannu Jortikalta.

– Ei se ole nelosketjun tehtävä, että tyhjiin lyödään. Kaikki hyökkääjät ja toinen pakki huitoo itsensä tilanteesta ulos, se on ihan anteeksiantamatonta, Jokerien päävalmentaja ripitti.

Kavennusmaalin jälkeen IFK-kannattajatkin heräsivät talviuniltaan. Kannustus puolestaan innosti vierasjoukkueen karvaamaan kovaa. Jokerien kiekollinen pelaaminen hyytyi, mikä johtui osaltaan Ben Eavesin loukkaantumisesta ja Teemu Erosen käytöskympistä.

– Tarkoituksena oli koko ajan päästä nopeasti pois omilta. Yritin penkillä sanoa, että vedetään pitkiä hyökkäyksiä, kun heillä oli vähän puolustajia, Jortikka kertoi viitaten Ari Vallinin loukkaantumiseen ja Toni Söderholmin käytöskymppiin.

– Muutaman kerran onnistuttiin siinä mitä haettiin, mutta loppuun asti se ei kestänyt. Olihan meillä monta paikkaa ratkaista tämä peli.

IFK:n toinen maali oli Lennart Petrellin ja Turo Järvisen päätypelaamisen voimannäyte. Kaksikko petasi maalipaikan Joni Töykkälälle, joka survoi kiekon väkisin Jan Lasakin taakse.

Varsinaisen peliajan lopussa IFK pelasi ilman maalivahtia. Jokerit ei saanut kiekkoa pois edes sääntöjenvastaisin keinoin, vaan Martti Järventie pääsi tykittämään tasoitusmaalin. Pisteen menettäminen harmitti Jortikkaa.

– Kyllä tämä pieni pettymys on. Toisaalta Ässät-pelin jälkeen otettiin selvästi askel eteenpäin, jokeriluotsi summasi.

Lahti avaa maalihanat

Vaikka Jalonen miettikin, oliko pakkanen jäädyttänyt IFK:n pelaamisen, hallitsi vierasjoukkue ottelun avauserän pelitapahtumia. Ensimmäisen maalipaikan rakensi Teemu Ramstedtin ketju.

Keskushyökkääjä itse voitti kiekon Petteri Nokelaiselta oman maalinsa takana. IFK rakensi nopeilla syötöillä terävän ja tasapainoisen vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Juha-Pekka Haataja pääsi yrittämään maalintekoa takatolpalta. Laituri laukoi kuitenkin Lasakin maalin sivurautaan.

Avauserän ainoan jäähyn aikana Jokerit onnistui tekemään johtomaalin. Kotijoukkueen ylivoimapeli kärsi käynnistymisvaikeuksista. Kymmenen sekuntia ennen del Grosson rangaistuksen päättymistä Antti Kerälä löysi kuitenkin Lahden maalin edestä, ja Jokerien ykköslaituri siirsi kiekon Lundellin haarovälistä verkkoon.

Erän lopulla IFK:n nelosketju painoi pelin jokeripäätyyn. Niin Siim Liivik kuin Robert Nyholmkin olivat lähellä maalintekoa, mutta Lasak piti maalinsa puhtaana.

Ben-Amor mukana pahassa ja hyvässä

Toisen erän kahdeksannella minuutilla Semir Ben-Amor taklasi Robert Nyholmia. Tempaus täytti kaikki leikkauksen tunnusmerkit, mutta ottelun tuomaristolta se jäi huomaamatta.

IFK-luotsi Kari Jalosen mukaan Nyholmin polvi vaatii leikkaushoitoa. Laituri on sivussa vähintään kaksi kuukautta.

– Sivusiteet ovat sökönä. Kyllä tuomarien pitää olla rohkeampia tuollaisissa tilanteissa, Jalonen kritisoi.

Viheltämättä jäänyt rike sekoitti IFK:n pasmat. Ensin Ville Peltonen aiheutti vieraille kahden minuutin jäähyn, kun hän pelasi kiekkoa, vaikka Turo Järvinen oli vasta matkalla vaihtoaitioon. Jokerit tuhri ylivoimansa, mutta karkasi erän lopulla kolmen maalin johtoon.

Isäntien toisen maalin teki ensimmäisen tapaan Kerälän johtama kakkosketju. Tällä kertaa keskushyökkääjä sai itse kunnian toimia viimeistelijänä, kun Pulkkinen vapautti Kerälän maalintekoon oivaltavalla syötöllään.

Kolmas jokeriosuma oli Ben-Amorin ja Nokelaisen työnäyte siitä, kuinka maalia kohti pelaaminen saattaa muuttaa vaarattoman hyökkäyksen maalipaikaksi. Ben-Amor toi kiekon hyökkäysalueelle ja syötti maalin eteen. Markus Kankaanperä keskittyi estämään Nokelaisen rynnimistä, eikä huomannut lainkaan pelivälinettä, joka liukui hänen luistimensa kautta Lundellin taakse.

– Kahdessa ensimmäisessä erässä pelattiin paljon kiekkoa maalille, mikä ei ole ollut meille tyypillistä, kiitteli Jortikka.

Pirnes ja Niemi katsomossa

Jokerien kokoonpanosta puuttuivat Esa Pirnes ja Antti-Jussi Niemi. Kaksikko on kuulunut joukkueen pahimpiin alisuorittajiin.

– Varmaan oli heille antoisa ilta tuolla katsomossa katsoa, miten joukkue taistelee, piikitteli Jortikka.

– Ei tämä mikään rangaistus ollut, tänään vain valittiin nämä pelaajat. Torstaina on taas uudet kokoonpanot, ja tiedän jo nyt, että muutoksia tehdään.

Pirnes ja Niemi saattavat siis saada uuden mahdollisuuden, kun Jokerit jatkaa kotiotteluiden putkeaan. Vieraaksi narripakka saa torstaina HPK:n. IFK puolestaan matkustaa Ouluun testaamaan Kärppien vireen.

» Lähetä palautetta toimitukselle