Ensimmäinen paikallinen

LIIGA / Raportti
Jokerit ja HIFK kohtasivat ensimmäistä kertaa uudella kaudella European Trophyyn kuuluvassa ottelussa, jonka vei nimiinsä isäntä Jokerit luvuin 3-1.

Helsingin joukkueet lähtivät kauden ensimmäiseen kohtaamiseensa vajailla miehistöillä, kun joukkueista puuttui mm. kokeneempaa hyökkäyskalustoa. Jokereilta sivussa olivat viime viikolla loukkaantunut Jani Rita, Esa Pirnes ja vielä pelikuntoa hakeva Ben Eaves. HIFK:n ennakoitu ykkösketju Ville Peltonen, Mikael Granlund ja Juha-Pekka Haataja puuttui kokonaan loukkaantumisten takia, samoin joukkueen European Trophyn tehokkain pelaaja Teemu Ramstedt.

Ottelun ratkaisevat maalit nähtiin jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Ensin asialla oli Jokerien Janne Lahti jo toisella minuutilla ja harjoitusotteluissa maaleja tehnyt Jan-Mikael Juutilainen iski ottelun voittomaaliksi jääneen osuman juuri ennen ensimmäisen erän puolta väliä. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu, loukkaantumisen jälkeen peliin mukaan päässyt Teemu Pulkkinen oli mukana molemmissa maaleissa ja esiintyi edukseen.

Joukkueiden maalivahdit Mika Järvinen ja Juuso Riksman eivät olleet järin työllistettyjä, sillä kumpikin torjui ottelussa vain 15 kertaa, vaikka kumpikin joukkue pääsi pelaamaan ylivoimaa toistakymmentä minuuttia. HIFK:n kavennus nähtiin kolmannen erän loppupuolella, kun Niko Piiparisen osuma siirsi lukemiksi 2-1. Jokerien veteraanipakki Antti-Jussi Niemi päätti kuitenkin vaisusti pelanneen HIFK:n pyristelyn minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä tehdessään loppulukemat 3-1 tyhjään maaliin.

Jokerit nousi voitollaan European Trophyn Capital-divisionassa hyviin asemiin, sillä joukkueella on neljän ottelun jälkeen kasassa yhdeksän pistettä. HIFK puolestaan on kuudessa pisteessä. Lopputurnaukseen pääsee yhdeksänjoukkueisen lohkon neljä parasta.

Joukkueet jatkavat pelejään viikonloppuna otteluilla norjalaista Vålerangaa vastaan. Jokerit kohtaa viikingit Tikkurilassa perjantaina ja HIFK lauantaina. Sen jälkeen molemmilla on vuorossa kolmen pelin Ruotsin kiertue.

Jokerien kokoonpano

Blake Gallagher–Ville Hämäläinen–Jukka Hentunen

Janne Lahti–Antti Kerälä–Teemu Pulkkinen

Tomi Mäki–Jan-Mikael Juutilainen–Semir Ben-Amor

Ossi Saarinen–Jani-Petteri Helenius–Olavi Vauhkonen

Henrik Koivisto

Ossi Väänänen–Marko Kauppinen

Antti-Jussi Niemi–Jeremy Dehner

Teemu Eronen–Tommi Kivistö

Jere Ölander

Mika Järvinen

(Mikko Strömberg)

HIFK:n kokoonpano

Jerry Ahtola–Ville-Vesa Vainiola–Turo Järvinen

Lennart Petrell–Joni Töykkälä–Robert Nyholm

Max Wärn–Petteri Wirtanen–Evan Barlow

Teemu Tallberg–Niko Piiparinen–Siim Liivik

Mikko Kousa–Markus Kankaanperä

Mikko Kurvinen–Rony Ahonen

Ari Vallin–Eddie Del Grosso

Juuso Riksman

(Jan Lundell)

» Lähetä palautetta toimitukselle