Tasaista taistoa Tampereella

LIIGA / Raportti
KuvakoosteNuhjauksesta melkoisen suuri osa tarttui filmille. [Katso kuvat]Ilves ja TPS nuhjasivat pyhäinmiestenpäivän kunniaksi Tampereella 1-1 tasapelin. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa tehdä maalit, mutta maalivahdit Pitkämäki ja Karjalainen ottivat loistokoppeja.

TPS on ollut aina Ilvekselle vaikea vastustaja, siksi Ilves-kannattajien joukossa riemu repesikin, kun Antti-Jussi Miettinen vei Ilveksen johtoon jo ajassa 1.44. Radim Kucharczyk syötti maalin kulmalta b-pisteiden väliin Miettiselle, joka purjehti maalille kahden TPS-pakin katsellessa vierestä ja pisti kiekon reppuun.

Kokonaisuutena ensimmäinen erä oli lievää Ilves-hallintaa, mutta lisämaaleja ei saatu, vaikka kotijoukkue pääsikin pariin otteeseen yrittämään myös ylivoimalla.

- Olemme kyllä harjoitelleet ylivoimaa, ja se sujuikin tänään paremmin kuin aiemmin, mutta maaleja ei vain saatu, kommentoi taiston tauottua Ilveksen päävalmentaja Vaclav Sykora.

Tässä otsikossa nyhjäämme

Toinen erä oli paria paikkaa lukuunottamatta tasaista nyhjäystä. Ilveksen paras paikka tuli alivoimalla. Ville Leino toi kiekon ylös, syötti toiseen aaltoon tulleelle Henri Laurilalle, joka tykitti kiekon tolppaan. Jälkihässäköissäkin Ilveksellä oli pari paikkaa, mutta tilanteen laukaisi Jiri Vykoukal, joka siirsi TPS-maalia jäähyn arvoisesti.

TPS:kin loi parhaat paikkansa ylivoimalla ja myllytti välillä ihan näyttävästi, mutta aivan huippupaikkoja ei Palloseura pystynyt luomaan.

- Me pelataan liian lähelle maalia, se on meillä yksi iso valmennuksellinen ongelma. Sen takia ei päästä niihin hyviin kakkoskiekkoihin mukaan, tuskaili TPS-luotsi Jukka Koivu.

Palloseura ansaitusti tasoihin

Kolmannen erän alkuminuuteilla Ilves oli hivenen niskanpäällä, mutta ei päässy maalipaikkoihin asti. Ilves sai myös jobinpostia, kun puolustaja Martin Hlavacka heittäytyi laukauksen eteen ja sai kiekon ikävästi juuri säärisuojan polvikupin yläpuolelle.

Illan päätuomari Jari Levonen pysyi muuten hyvin linjassaan, mutta antoi kolmannessa erässä todella erikoisen jäähyn. Ilveksen Ville Koistinen sai ensin typerästä kostostaan kaksiminuuttisen ja reilun puolen minuutin päästä pelikatkolla Levonen antoi jäähyboksissa istuneelle Koistiselle vielä 10min käytösrangaistuksen. Katsomoon ei ainakaan huomannut, että Koistinen olisi tehnyt mitään istuessaan boksissa.

- Vaihtoaitiosta ja katsomosta peli näyttää ihan erilaiselta kuin kaukalosta. Tuomaritkin ovat erehtyväisiä, eikä tänään ainakaan ollut sellaisia tuomioita, mistä meidän pitäisi jälkikäteen valittaa, Sykora totesi diplomaattisena

- Suomessa tuomarit ovat yleisesti parempia kuin Tsekin liigassa. Täällä tuomarit ymmärtävät paremmin pelin hengen ja antavat pelata fyysisemmin.

TPS heräsi erän puolivälin jälkeen ja loi tukuttain maalipaikkoja Ilveksen maalille ja sai vihdoin ja viimein myös tasoituksen. Jiri Vykoukal ampui viivalta, Juha Pitkämäki torjui patjallaan ja Ville Vahalahti nosti kiekon maaliin aivan maalin kulmalta. Tilannetta edelsi Henri Laurilan purku suoraan TPS-pelaajan lapaan ja Laurila varmasti kuulee asiasta jälkikäteen.

Ilves oli tämän jälkeen koko loppuottelun ajan aktiivisempi. Se loi pari maalipaikkaa jo ennen varsinasen peliajan päättymistä ja jatkoajalla mm. Radim Kucharczyk ampui tulisesti, mutta Karjalainen venyi hienosti eteen. Myös Cory Murphyllä ja Marko Luomalalla oli paikat, mutta ei kelvannut.

TPS:llä vaikeuksia puolustuksen kanssa

Turkulaisten puolustusta on kehuttu, mutta ainakin tässä ottelussa se sortui hätäilyyn ja pelin rakentelu ontui ajoittain todella pahasti.

- Luulen että puolustuspeli näytti senkin takia hieman hätäiseltä, kun kokemus ja kärkipään pelaajat puuttuvat. Kolme vakinaista pelaajaa puuttui pakistosta Peltonen ja Seikola olivat kokonaan poissa, ja Kauppinen pelasi nyt ihan väkisin muutaman vaihdon, otettiin hänet mukaan kun ei yksinkertaisesti ole pelaajia, kommentoi Koivu.

- Tänään oli kaikki aika vaikeeta. Olemme ihan tyytyväisiä tähän pisteeseen. Nyt pieni tauko tähän ja saadaan jatkaa harjoittelua, harjoittelimme viime viikon jo hyvin ja nyt jatketaan siitä

- Erikoiskiitokset harjoittelusta täytyy sanoa Suoraniemelle, Sokalle ja Ylöselle, kun olen itse ollut viikon pois jäältä äsken operoidun jalkavamman takia. Tämmöinen tiimi kun toimii ja ammattimiehet on puikoissa, niin se on ihan sama olenko mä siellä vai en. En olisi tännekään saanut lääkäriltä tulla, mutta halusin kuitenkin tulla.

Myös Ilveksen Vaclav Sykora oli melko tyytyväinen omiensa otteisiin.

- On aika ristiriitaiset tunnelmat, koska olimme niin lähellä voittoa ja kahta pistettä. Toisaalta oli tärkeää, että saimme kahden tappion jälkeen pisteen ennen maajoukkuetaukoa.

- Meillä oli enemmän maalipaikkoja jatkoajalla. Pelasimme hyvän ensimmäisen ja kolmannen erän. Toisessa erässä meillä oli onnea ja Pitkämäki piti meitä pystyssä

Ilveksen parhaimmistoa olivat todellakin Juha Pitkämäki, joka torjui muutaman kerran todella hyvin. Samaten Ville Leinon peliä on ilo katsoa. Nuorella miehellä on itseluottamusta ja taitoa tehdä kiekon kanssa järkeviä ratkaisuja.

TPS:n parhaimmistoa oli maalittomuudesta huolimatta Kai Nurminen, joka loi muutaman vaarallisen paikan. Myös TPS:n maalissa ollut Tuomo Karjalainen saa olla tyytyväinen otteisiinsa. Jukka Koivulla oli myös iloista kerrottavaa tulevasta.

- Positiivisella puolella saadaan Alatalo mukaan nyt normaalisti, ja hän pelaa heti tauon jälkeen. Peltosta ja Seikolaa odotellaan kovasti, että ainakin toinen saataisiin noin kolmen viikon sisällä mukaan. Ihan normaalia harjoittelua, panostetaan perusasioihin: juostaan ja otetaan voimaa. Harjoituspelejä meillä ei ole, ja se on hyväkin. Meillä ainakin joukkue on ollut niin rikki kun kuusi pelaajaa on koko ajan ollut poissa, että täytyy päästä yksinkertaisesti harjoittelemaan.

Molemmat joukkueet lähtevät nyt maajoukkuetauolle. Liiga jatkuu jälleen reilun viikon päästä tiistaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle