Tuttu kaksikko taituroi voiton Tapparalle

LIIGA / Raportti
Tampereella nähtiin kauden ensimmäinen paikallispeli, kun Tampere Kamppenin päätösottelussa Tapparan ja Ilveksen miehet kohtasivat. Aikaisemmin päivällä oli pelattu junioreiden otteluita ja erätauoilla nähtiin erilaisia taitokisoja. Päätapahtuman eli miesten kohtaamisen vei kuitenkin Tappara numeroin 5-2. Voiton pääarkkitehteina nähtiin tänäänkin hyvää yhteispeliä esittäneet Jori Lehterä ja Jonas Enlund.

Peli alkoi sähäkästi, sillä alle kolmen minuutin kohdalla molemmat joukkueet olivat jo osuneet maalipuiden väliin. Ilveksen Mikko Kuukka sai kahden minuutin rangaistuksen polvitaklauksesta, kun pelikello näytti vasta 18 sekuntia. Tappara ei ylivoimaa kauaa tarvinnut. Lehterä käänsi aloituksen Harri Ilvoselle, joka toimitti kiekon maalille. Maalilta kiekon löysi ensimmäisenä Lehterä, joka ohitti Ilveksen maalia tänään vartioineen Markus Korhosen ensimmäistä kertaa. Tässä vaiheessa peliä oli pelattu 23 sekuntia.

Ilves vastasi kuitenkin nopeasti. Noin kaksi minuuttia myöhemmin Jussi Pesonen avasi Pasi Saloselle hyvään vauhtiin. Salonen nousi kiekon kanssa yli siniviivan ja laukoi kovan rannelaukauksen ohi Harri Säterin. Säteri voi ottaa osan maalista omaan piikkiinsä, sillä maskia laukauksen edessä ei ollut. Tämän jälkeen erä jatkui tasaisena ja melko sekavana. Molemmilla oli paikkoja lisämaaleihinkin, mutta niitä ei ensimmäisessä erässä nähty.

Toinen erä samoissa merkeissä

Peli jatkui toisessa erässä aaltoilevana. Ensimmäinen maalitilanne syntyi noin neljän minuutin kohdalla, kun Enlund järjesti avopaikan tänään suvereenisti esiintyneelle Lehterälle. Tapparan hyvä ote katkesi kuitenkin Ville Niemisen koukkaamisjäähyyn. Melko kehnoa ylivoimaa tänään esittänyt Ilves sai tällä kertaa pakkopelinsä pyörimään. Ville Snellman pelasi kiekon viivaan Antti Bruunille, josta Bruun toimitti kiekon maalille. Kiekko pomppi Jarkko Kauvosaaren lapaan, jolla oli helppo työ iskeä Ilves johtoon.

Tällä kertaa oli kuitenkin Tapparan vuoro järjestää nopea kuittausmaali. Lehterä syötti Enlundille kiekon hyvään vauhtiin. Enlund lähti haastamaan yhdellä yhtä vastaan ja laukoi onnekkaasti kiekon Juuso Akkasen jalkojen kautta Ilveksen maalin yläkulmaan.

Vaikka erässä ei enempää maaleja nähtykään, tapahtumat eivät suinkaan loppuneet. Jäähyjä jaettiin paljon, mutta myös yksi pelirangaistus koki päivänvalon. Tapparan pelatessa ylivoimaa sai Ville Nieminen hyökkäyspäässä kahden minuutin rangaistuksen koukkaamisesta. Tätä Nieminen ei kuitenkaan sulattanut ja kiukuttelu kostautui pelirangaistuksena käytöksestä. Paras maalipaikka loppuerässä siunaantui Tomi Peltoselle, joka karkasi Ilves-pakeilta läpiajoon. Ratkaisevalla hetkellä kiekko kuitenkin karkasi lavasta ja tauolle mentiin tasalukemissa, 2-2.

Ilveksellä musta hetki, Tappara ratkaisee

Kolmas erä alkoi Tapparan kannalta loistavasti. Pasi Määttänen sai jäähyn huitomisesta ja kun Ilveksellä kesti vaihtonsa kanssa antoivat tuomarit joukkueelle myös kahden minuutin joukkuerangaistuksen. Kahden miehen ylivoima oli ehkä heikointa Tapparaa tänään. Se ei saanut järjestettyä yhtäkään todellista maalintekopaikkaa ja tilanne huipentui koomisesti, kun Tappara sai ylivoimansa loppuhetkillä jäähyn liian monesta pelaajasta kentällä.

Ottelu ei kuitenkaan ratkennut erikoistilanteilla. Noin seitsemän minuutin kohdalla Tappara runnoi voittomaalin. Maalintekijäksi arvottiin lopulta hyvin esiintynyt Niclas Lucenius, syöttöpisteet kirjattiin Enlundille ja Lasse Korhoselle. Ilves sekosi maalista totaalisesti. Seuraava minuutti oli täydellistä Tapparan hallintaa. Markus Korhonen venyi jopa yhteen mailatorjuntaan, mutta se ei Ilvestä pelastanut. Atte Pentikäinen avasi Luceniukselle kiekon ja Tappara pääsi ylivoimahyökkäykseen. Lucenius löysi viereltään Timo Koskelan, jonka tarkka rannelaukaus upposi yläkulmaan. Tämän jälkeen peli oli selvä, eikä Ilves pystynyt esittämään kunnon loppukiriä parista mylläkästä huolimatta. Lehterä kruunasi hienon iltansa tekemällä toisen osumansa loppuhetkillä tyhjään maaliin.

Tampere Kamppenin voitto Ilvekselle taitokisojen ansiosta

Vaikka Tappara voitti miesten kohtaamisen, jaettiin Ilvekselle pelin päätyttyä pokaali Tamperekamppenin voittamisesta. Ottelun erätauoilla nähtiin lämäri-, luistelu- ja rangaistuslaukauskilpailu.

Kuuden ampujan lämärikisassa kovimman laukauksen mittautti Ilveksen Marko Anttila (150 km/h). Luistelukisassa kolme nopeinta olivat Ilveksen Dustin Johner ja Pasi Salonen sekä Tapparan Ville Nieminen. Myös rangaistuslaukauskilpailu päättyi Ilvekselle Ville Korhosen sekä Jussi Pesosen tehdessä maalit. Mukana oli myös fanien huutokilpailu, jossa oli mahdollisuus huutaa pisteitä omalle joukkueelleen. Tällä kertaa Ilveksen fanijoukko oli äänekkäämpi. Taitokisojen ansiosta Tampere Kamppenin pisteet menivät Ilveksen eduksi 16-8.

Kokoonpanot ottelun alussa



Ilves

Jussi Pesonen - Pasi Määttänen - Pasi Salonen

Marko Anttila - Jarkko Kauvosaari - Masi Marjamäki

Joonas Rask - Dustin Johner - Ville Snellman

Juuso Antonen - Matias Myttynen - Ville Korhonen


Mikko Kuukka - Antti Bruun

Antti Hulkkonen - Jouni Aalto

Arto Tukio - Juuso Akkanen

(Petteri Friman)


Markus Korhonen

(Juha Pitkämäki)




Tappara

Jonas Enlund - Jori Lehterä - Jyri Junnila

Ville Nieminen - Antti Kangasniemi - Timo Koskela

Joonas Koskinen - Niclas Lucenius - Kim Strömberg

Nestori Lähde - Tomi Peltonen - Jarkko Pyymäki

(Martin Tuominen)


Pekka Saravo - Harri Ilvonen

Tuukka Mäntylä - Jussi Halme

Atte Pentikäinen - Jesse Turkulainen

(Lasse Korhonen)


Harri Säteri

(Mika Lehto)

» Lähetä palautetta toimitukselle