Syksyn tehopelaaja iski hattutempun Tampereella

LIIGA / Raportti
Jesper Piitulainen heilutti Ilveksen maaliverkkoa tänään kolmesti.
Kuva © Jarno Hietanen
Jesper Piitulaisen uran ensimmäinen kolmen maalin ilta varmisti SaiPalle puhtaan 5-1-vierasvoiton Ilveksestä, Piitulainen nousi samalla maajoukkuetauon jälkeisen ajan pistepörssin kärkeen.

Alle 4000 ihmistä vaivautui torstaiseen Hakametsään katsomaan Ilveksen ja SaiPan kohtaamista, vaikka edellisen kerran vastaavassa asetelmassa tuloksena oli Ilveksen nousu Liigan kärkeen.

Kotiyleisölle ei ottelusta paljon jäänyt käteen, mutta muutamat vieraskannattajat saivat lippurahoilleen vastinetta. Ilotulitusta johti peräti kolme maalia iskenyt Jesper Piitulainen.

- Aikuisiän ensimmäinen hattutemppu. Edellisen kerran joskus junnusarjoissa kun kakkosdivaria pelattiin, taisi kolme maalia tulla tehtyä, Piitulainen kertoi ottelun jälkeen.

SaiPan ensimmäisen, kolmannen ja viidennen osuman iskenyt savonlinnalaislähtöinen Piitulainen on ollut marraskuun maaottelutauon jälkeen kovassa vireessä. Kauden ensimmäisissä kuudessatoista ottelussa Piitulaisen tehot olivat vaatimattomat 1+2. Maaottelutauon jälkeen yhdeksän ottelua ovat tuottaneet kovat tehot 8+5, millä Piitulainen on kyseisen ajanjakson tehokkain pelaaja koko Liigassa.

- Ennen maaottelutaukoa pelasin nelosketjun roolissa ja välillä istuin katsomossakin syömässä poppareita. Nyt sitten osittain loukkaantumistenkin ansiosta olen saanut tämmöisen mahdollisuuden, ja pystynyt ainakin toistaiseksi auttamaan joukkuettakin.

SaiPan loukkaantumislista onkin lappeenrantalaisittain ikävää katsottavaa. Kolme joukkueen kärkihyökkääjien joukkoon kuuluvaa pelaavaa, Patrick Davis, Stefano Giliati ja Jesse Mankinen, olivat Tampereen-ottelusta sivussa. Siitä huolimatta joukkue porskuttaa voitosta toiseen.

Piitulaisen maaleilla oli hintansa.
Piitulaisen maaleilla oli hintansa.
Kuva © Jarno Hietanen

- Meillä on sellaiset arvot tässä joukkueessa, että jokainen, joka tämän paidan päälleen pukee, antaa aina kaikkensa. Jos saamme vaan neljä ketjua parsittua jostain kasaan, niin tiedämme, että voimme panna kenelle tahansa kampoihin.

Kärkimiesten poissaollessa pisteitä ovat tehneet Piitulaisen lisäksi muutkin hieman nimettömämmät pelimiehet.

- Nimellä selässä ei ole mitään merkitystä tässä meidän joukkueessa. Ei ole väliä, onko 40-vuotias entinen NHL-maalivahti vai 19-vuotias tulokas, kaikki ovat samalla viivalla, Piitulainen summasi.

Tänäänkin SaiPan kokoonpano kärsi kolauksen, kun kakkosketjua sentteröinyt Jaakko Rissanen joutui jättämään leikin kesken ensimmäisessä erässä. Hän kävi vielä erätauolla kokeilemassa jalan kestävyyttä, mutta sen koommin miestä ei kaukalossa enää nähty.

Daniel Corson pelit Ilves-paidassa on pelattu

Pukukoppikäytävän toisessa päässä mietteet eivät olleet ihan yhtä positiivisia.

- Edellisen Ilves-SaiPan jälkeen oltiin kärjessä. Sen jälkeen onkin sitten tapahtunut niin perkeleesti. Siinä on yhdelle joukkueelle paljon pohdiskeltavaa ja sulateltavaa, Ilveksen päävalmentaja Tuomas Tuokkola puntaroi.

- Kyllä meidän on oltava realisteja sen suhteen, mikä meidän todellinen tasomme on. Ja se taso on tällä hetkellä tämä. Töitä on tehtävä sen eteen, että saamme sen tason ylöspäin.

Ilveksen suurin ongelma viimeisimmissä otteluissa on ollut maalinteko. Joukkue laukoo paljon, mutta viimeistelyprosentti on ollut suorastaan surkea.

- Ei tässä voi alkaa yksittäisiä pelaajia syyttää, mutta meidän täytyy miettiä, onko meillä realistisia mahdollisuuksia haastaa joka ilta liigan kärkijoukkueita.

- Jos puhutaan vaikka Kärpistä tai Tapparasta, niiden vahvistukset ovat maajoukkuemiehiä, meillä ne tulevat Mestiksestä.

Tuokkola ei suostu ottamaan kantaa mahdollisiin tuleviin hankintoihin.

- Kyllä minä ennemmin toivon, että näistä pelaajista tekisi joku maaleja. Niitähän me tarvitaan.

Daniel Corson tilanne on joukkueen kannalta kuitenkin selkeä.

- Ei ole mahdollista, että Corso enää palaisi. Se päätös on tehty, ja sen takana minä seison. Jossain menee raja toiminnassa joukkueen sisällä, ja se raja on nyt ylitetty.

Corso on pelannut viime ajat Ilveksen yhteistyöseurassa LeKissä. Neuvottelut uudesta joukkueesta ovat käynnissä, mutta tuittupäiselle tähtihyökkääjälle on vaikea löytää ottajaa.

Vielä lokakuussa jopa Liigan kärjessä piipahtanut Ilves on valahtanut jo sijalle kymmenen, ja nousukunnossa oleva HPK hengittää niskaan jo pisteen päässä. SaiPalle kolmen pisteen voitto tarkoitti puolestaan nousua takaisin sarjan kärkikolmikkoon.

Molemmilla joukkueilla ottelut jatkuvat lauantaina. SaiPa saa Kisapuistoon vieraita Jyväskylästä. Ilves puolestaan matkustaa Raumalle ottamaan mittaa Lukosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle