Ilves palasi voittojen tielle

LIIGA / Raportti
Ilves nousi rinnalle ja ohi.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmen kotiottelun viikon aloittanut Ilves päätti orastavan tappioputkensa. Joukkue otti taisteluvoiton SaiPasta Ville Korhosen jatkoaikamaalilla numeroin 4-3

Lähtökohdiltaan ottelu ei ollut Ilvekselle helpoimmasta päästä. SaiPa ei ollut ennen tiistai-iltaa kärsinyt ainuttakaan pistemenetystä vieraskaukaloista ja lappeenrantalaiset saivat Tampereelle mukaan vielä kauden ensiesiintymisensä tehneen Brian Salcidon. Pelin alku lisäsi odotuksia vaikeasta iltapuhteesta, sillä SaiPa siirtyi Robers Jekimovsin maalilla johtoon jo reilun minuutin pelin jälkeen.

- Päästettiin SaiPa alussa liian helpolla, eikä lähetty alussa puolustuksen kautta liikkeelle. Pitäisi lähteä heti alusta viemään peliä, nyt se paranee loppua kohden, Ilves-valmentaja Vesa Viitakoski mietiskeli.

Ilveksen luistin liikkui kuitenkin mainiosti. SaiPan puolustus oli tasaisin väliajoin hätää kärsimässä tamperelaisten kovan karvauksen kanssa ja Ilves pääsi kiekkoihin käsiksi usein viimeistään keskialueella.

Myös ottelun voitto-osuma syntyi kiekonriiston jälkeen, kun Antti Kangasniemen karvaus vierasjoukkueen päädyssä onnistui ja Ville Korhonen suti jatkoaikaosuman Anssi Löfmanin estelyistä huolimatta.

-He saivat lopussa palkinnon, kun jaksoivat yrittää. Saatiin hyvä lähtö peliin ja meilläkin oli siinä paikkoja ratkaista, mutta he alkoivat voittaa kamppailuja, aloituksia ja sitä kautta saivat meille jäähyjä. Ilves oli sen verran edellä, totesi SaiPa-valmentaja Pekka Tirkkonen.

SaiPan virheet maksoivat voiton

SaiPa johti ottelua lähes 40 minuuttia ja sarjan paras vierasjoukkue oli lähellä napata täyden pistepotin huonollakin pelillä. Ilves tarjosi ratkaisumahdollisuutta hopeatarjottimella toisen erän lopussa. Pitkän kiekon jälkeen myöhässä tulleen taklauksen Jesper Piitulaiselta vastaanottanut Tommi Välimaa antoi samalla mitalla seuraavan aloituksen jälkeen.

Välimaa rusikoi SaiPa-pakki Richard Demén-Willaumen selkäpuolelta laitaan tehostaen hieman käsivarrellaan ja lensi suihkuun. SaiPa pyöritti täydet viisi minuuttia ylivoimaa ilman ainuttakaan kelvollista maalipaikkaa.

- Se oli paikka, jossa olisi voitu tappaa tämä peli ja mennä 4-2-tilanteeseen, Tirkkonen harmitteli.

Ylivoimansa kanssa jo aiemmin tuskaillut lappeenrantalaisryhmä ei saanut kunnollista apua jenkkipuolustaja Salcidosta. Sen sijaan neljän ottelun lainapestille KalPasta tullut Simo-Pekka Riikola pelasi mainion debyyttiottelun järjestellen Piitulaisen ja Tommi Jokisen maalit avauserässä.

Turhat jäähyt ja huolimattomuus leimasivat SaiPan peliä ja Ilveksen tasoitus syntyi täysin ansaitusti lappeenrantalaisten erheestä. Lauri Taipalus sohi kiekon huolimattomasti päätyverkkoihin ja kotijoukkue pääsi yrittämään tasoitusta 6-4-ylivoimalla ilman maalivahtia.

Ilveksen kokenut kaarti nousi esiin

Kehnon alkukauden jälkeen loistavasti tässä ottelussa huutoon vastannut Ville Koistinen viritti rannelaukauksen siniviivalta ja kiekko painui vastustamattomasti SaiPa-vahti Jani Niemisen selän taa ajassa 59.28. Ilves-juhlat olivat pystyssä.

- Se oli sellainen riemunhetki ja pieni purkaus. Tässä on ollut kaikenlaista ja siinä tuli sellainen lapsenomainen riehaantuminen. Maalia pitää tuulettaa, kun on paikka, maalintekijä Koistinen kommentoi riehakasta tuuletustaan.

Jo avauserässä lennokkaalla pelipäällä ollut Koistinen syötti SaiPan puolustuksen taakse unohtuneen Masi Marjamäen upeasti maalintekoon. Koistista säesti mainion ottelun pelannut pakkikaveri Jyrki Jokipakka, joka tehtaili avauserässä kauden avausmaalinsa ja syötti kaksi.

Ilves jatkaa kotiotteluitaan torstaina, kun vastaan luistelee Oulun Kärpät. SaiPa puolestaan yrittää katkaista kahden ottelun tappioputkensa kotihallissaan perjantaina HPK:n tullessa kylään.

» Lähetä palautetta toimitukselle