Ilves voittoon Kolppasen huipputorjunnoilla

LIIGA / Raportti
Raumalaisten keinot Kolppasen ohittamiseen olivat vähissä.
Kuva © Jarno Hietanen
Tamperelaisten ja raumalaisten välisessä ottelussa nähtiin paljon erikoistilanteita ja vähän maaleja. Kotijoukkue Ilves ei sortunut viime hetken hätäilyyn vaan piti johtonsa ja otti tärkeän 2-1-voiton.

Lukko aloitti ottelun hyvällä vauhdilla, mutta illan hahmoksi noussut Ville Kolppanen Ilves-maalilla oli muuta joukkuetta paremmin hereillä. Avausmaalin iskivätkin tamperelaiset, kun Ilves pääsi erän puolivälin jälkeen ylivoimalle. Sami Sandellin heppoinen laukaus maalia kohti pomppi maalintekijäksi merkitystä Daniel Corsosta verkon perukoille. Maalin jälkeen ottelun voimasuhteet tasoittuivat.

Raumalaisten hyvän alun myönsi myös Ilveksen päävalmentaja Tuomas Tuokkola.

- Startti oli todella vaikea, en tiedä jännitimmekö vai mikä siinä oli. Lukko oli hyvä alussa, mutta me pystyimme onneksi parantamaan.

Loukkaantumissumasta kärsivä Ilves joutui lisäämään ensimmäisessä erässä sairaslistalleen Tommi Välimaan, jolta Tuokkolan mukaan venähti jalka. Loisto-otteita esittänyt Ilves-maalivahti Ville Kolppanen kehuikin joukkueensa hyvää yhteispeliä ja venymistä.

- Pelasimme joukkueena hyvin. "Välly" tippui ensimmäisessä erässä pois ja jouduimme pelaamaan viidellä pakilla. "Kanki" – muutamassa viime ottelussa puolustajan paikalla pelannut Antti Kangasniemi - palasi hyökkääjäksi.

- Kangasniemi on paikannut puolustajana hyvin, ja saamme toivottavasti osan loukkaantuneista puolustajistamme takaisin jo ensi viikolla. Emme ole halunneet ottaa uusia pelaajia korvaajiksi, sillä ajamme tällä hetkellä Ryan Flynniä ja Tommi Kivistöä sisään pelitapaan. Haluan, että joukkue kasvaa yhtenäiseksi", kertoi Tuomas Tuokkola joukkueensa tilanteesta.

Setäselle debyytti, Kolppanen vei voiton

Avauserän jälkeen peli Lukko-valmentaja Risto Dufvan mukaan "aaltoili pallopelin omaisesti puolelta toiselle", ja Hakametsässä nähtiinkin tasaisempaa vääntöä. Lukon maalilla pelannut nuori, 19-vuotias Oskari Setänen esitti varmoja otteita ensimmäisessä liigaottelussaan Ilveksen päästessä kokeilemaan maalintekoa alun kangertelun jälkeen.

Päätöserän alkupuolella raumalaisten nuorelle vahdille sattui harmillinen virhe, ja nopeimmin irtokiekkoon ehtinyt Ville Korhonen pääsi iskemään ottelun voittomaalin. Raumalaisten kavennusosuma syntyi ylivoimalla kokeneen Petteri Nummelinin annettua Jerry Ahtolalle upean syötön maalin eteen.

Dufva jäi harmittelemaan ottelun lopputulosta.

- Lopussa pääsimme nostamaan tasoamme ja rakentamaan maalipaikkoja, vaikka emme päässeetkään tekemään maalia. Meillä oli hyvää hyökkäyspeliä, mutta vastustajan maalivahti oli loistava.

Kehuttu maalivahti Kolppanen myönsi ottelun lopun olleen joukkueelle henkisesti vaikea tamperelaisten tiistaina Jyväskylässä kokeman viime hetken tappion jälkeen.

- Sovimme tuon pelin jälkeen joukkueen kanssa, että niin ei voi enää käydä, ja ilmeisesti olimme kasvaneet henkisesti, sillä vältimme sen. Tämä oli hyvä esitys koko joukkueelta, kertoi ottelussa peräti 39 kertaa torjunut Kolppanen.

Ilves-vahti ei vielä tiennyt pääseekö hän kentälle myös Ilveksen huomisessa vierasottelussa Kuopiossa.

- Kaikki tuki Juha Järvenpäälle, jos on hänen vuoronsa pelata. Tänään tilanne oli toisinpäin ja hän tuki minua. Minun työtäni on pysäyttää kiekkoja, ja minulle kaikki vastustajajoukkueet näyttävät samalta.

» Lähetä palautetta toimitukselle