Kärppien hyvä vieraspelaaminen toi kolme pistettä

LIIGA / Raportti
Tampereella ei nähty varsinaista lauantai-illan huumaa, kun Kärpät saapui Ilveksen vieraaksi. Oululaisten viisas ja kärsivällinen peli toi ansaitut kolme pistettä. Maininnan ansaitsee myös 46 kertaa maalillaan torjunut ja nollapelin kuitannut Ville Hostikka.

Ero joukkueiden välille muodostui jo ensimmäisessä erässä. Näennäisesti Ilves oli mukana ja ajoittain niskan päälläkin, mutta varsinaisiin maalipaikkoihin joukkue ei päässyt. Kärppien hyökkäykset taas olivat kauttaaltaan vaarallisia ja kun tähän vielä lisätään kotijoukkuetta rutinoituneempi ja rauhallisemmin toiminut viisikkopuolustus, eivät 0-2 lukemat taululla olleet epäoikeudenmukaiset kahdenkymmenen minuutin jälkeen.

– Aloitettiin peli hyvin. Oltiin ensimmäisessä erässä parempia, saatiin johto-osuma ja puolustettiin tänään hyvin, Kärppien käskijä Hannu Aravirta summasi ratkaisukohdat ottelun tauottua.

Ilveksen puolella Juha Pajuoja harmitteli valmistautumista. Ero joukkueiden välillä syntyi ensimmäisessä erässä. Ilves ei ollut jalalla jäljessä, mutta Kärppien tapainen kärsivällisyys ja rauhallisuus puuttui.

– Pelikuri oli vähän huono siinä (alussa) ja tehtiin selkeitä puolustuspään virheitä, päävalmentaja Pajuoja tuskaili.

Syksyn onnistujat onnistuvat

Ensimmäisessä erässä nähtiin lukuisia Kärppien vaarallisia hyökkäyksiä, mutta erinomaisen ottelun Ilveksen maalilla pelannut Vesa Toskala paikkasi useita kenttäpelaajien virheitä.

Ensimmäistä ja samalla voittomaaliksi jäänyttä osumaa vierailijat pääsivät kuitenkin tuulettamaan noin kolme minuuttia ennen erän loppua. Miikka Salomäki antoi oivaltavan poikittaissyötön siniviivalla Atte Ohtamaalle, jolla oli rutkasti tilaa. Ohtamaa ottikin tyhjät pois ja antoi lyöntilaukauksensa laulaa. Kova kuti ei tarttunut Toskalan kintaaseen ja maalinedustalla nälkäisimpänä oli pienikokoinen Joonas Komulainen, joka sai sutia kiekon tyhjään maaliin.

Maalin jälkeen Ilveksen pakka hajosi pahemman kerran. Oikeastaan koko Henri Tuomisen johtama kolmosketju höystettynä pakkiparilla Teemu Kesä, Martti Järventie oli pahasti juoksutuksen kohteena. Perässä juostessa miehiä jäi vapaaksi ja tämän osasi hyödyntää kokenut Ilkka Mikkola. Oululaispakki löysi Kimmo Koskenkorvan vapaana maalin edestä ja Koskenkorva pääsi ohjaamaan kauden kolmannen osumansa niin ikään lähes tyhjään maaliin.


Ville Hostikka ei ollut tänään lyötävissä.

Komulaisen ja Koskenkorvan lisäksi myös kolmas koo pääsi tänään juhlimaan maalinteon merkeissä. Erinomaisesti kauden aloittanut Joonas Kemppainen teki peräti syksyn neljännen osumansa, kun toista erää oli pelatti kahdeksan minuuttia. Mikko Lehtonen ampui maalille, josta kiekko poukkosi ilvesläisen kautta maalilla odottaneelle Kemppaiselle. Toskala oli hieman vastassa torjumassa viivavetoa, joten Kemppaisellakin oli helppo työ viimeistellä tyhjiin.

– Kemppaisen kenttä on yllättänyt monet tehollisesti, mutta se on kiva, että yllätyksiä tulee, Aravirta kehui.

Kokonaisuudessaan Ilves pystyi parantamaan peliään toiseen erään. Joukkue loi jo vaarallisempia tekopaikkoja, mutta tästä huolimatta se jäi vieralijoiden varjoon. Kärpät onnistui muun muassa kilauttamaan tolppaan ja Pekka Saarenheimo karkasi kertaalleen läpiajoon alivoimalla jääden ilman tulosta.

Tappioputken alkua?

Kolmannessa erässä ei enää ihmeitä nähty. Mainittavaa ovat Mark Leen saama käytöskymppi suunsoitosta tuomarille sekä lopussa Ilveksen pitkä yritys saada kavennusmaali aikaan ilman maalivahtia.

Hienosti kahdella voitolla kautensa aloittanut tamperelaisjoukkue alkaakin olla hieman totisemman paikan edessä, sillä tämäniltainen tappio oli kolmas putkeen. Olkoonkin, että eilen Raumalla joukkue esiintyi mallikkaasti ja kärsi tappionkin vasta jatkoajalla.

– Pettynyt olen lopputulokseen. Maalinteko oli jälleen liian vaikeata. Täytyy myös sanoa, että Kärpät on tällä hetkellä kova ja ottanut isoja askeleita viime kaudesta, Pajuoja tiivisti.

Vierasjoukkue Kärpät oli voittonsa ansiosta jo lähellä kiilata sarjataulukon piikkipaikalle. Jokerien kolmannen erän nousu SaiPaa vastaan pitää joukkueet kuitenkin tasapisteissä ja Jokerit edellä paremman maalieron turvin.

– Me on saatu hyvä startti fyysisesti, henkisesti ja pelillisesti, Aravirta iloitsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle