Ottelu ei olisi voinut alkaa Ilveksen kannalta paremmin. Joukkue hallitsi alkuminuutteja ja sen kruunuksi Raimo Helminen pisti selkä maalia päin rystyllä kiekon yläpesään. Ilveksen pitkä maaliton putki saatiin poikki.
Ilves hallitsi ottelua oikeastaan koko ensimmäisen erän. JYP ei saanut edes ylivoimalla kunnon paikkoja aikaiseksi, vaikka Ilves-puolustuskin yritti parhaansa mukaan auttaa. Tasavoimin pelatessa JYP oli täysin aseeton surffailijasakki.
Yksi tilanne muutti koko pelin. Kaikkien Ilves-kannattajien kauhuksi Tommi Satosaari hörppäsi Pekka Kärkkäisen vedon ja JYP olikin ykskaks tasoissa.
– Pelattiin hyvä ensimmäinen erä, sitä pientä lipsahdusta lukuun ottamatta, mietiskeli Ilveksen kakkosvalmentaja Jukka-Pekka Annala.
JYP sai uuttaa puhtia
Toisessa erässä otteluun tuli täysin uusi JYP. Joukkue taisteli, luisteli ja loi maalipaikkoja aivan eri tahtiin kuin edellisessä erässä.
Ensimmäisen paikan JYP:lle loi Raimo Helminen, joka syötti kiekon Eric Perrinin lapaan ja Perrin kiitti Helmistä virheestä ja paineli yksin läpi. Satosaari oli kuitenkin tällä kertaa vahvempi.
Kun erää oli pelattu reilut kahdeksan minuuttia, sai Antti Virtanen kiekon kulmaväännön jälkeen. Virtanen paineli kohti maalia Ilves-pakin estelyistä huolimatta, harhautti Tommi Satosaaren jäihin ja laittoi kiekon näyttävästi yläpesään.
JYP:n luultiin jo ratkaisseen ottelun, kun se teki kolmannen maalinsa. Ilves-pelaajien sähläillessä jäi Janne Hauhtonen tyhjään tilaan ja Jouni Kulosen syötöstä mies pisti kiekon rauhallisesti yläpesään.
Ilves oli koko toisen erän aivan kaaoksessa, joukkue ei ollut se sama Ilves, joka nähtiin ensimmäisessä erässä. JYP oli kuin Ilves ensimmäisessä erässä, se loi paikkoja ja pelasi aktiivisesti.
Rouva Fortuna piti sittenkin Ilveksestä
Ilves sai ottelun kolmanteen erään unelmastartin. JYP:n ykköspuolustaja Jari Korhonen otti kakkosen ja Ilves pääsi ylivoimalle. Raimo Helmisen ykkösketju ei onnistunut, ja näytti siltä, ettei Niinimäen kakkosketjukaan onnistu, kunnes JYP:n maalivahti Tero Leinonen imaisi helposti Ville Snellmanin b-pistelaukauksen. Maali syntyi muutama sekunti rangaistuksen päättymisen jälkeen.
Ilves sai tästä omasta onnenkantamoisestaan uutta puhtia ja joukkue nosti tahtotasoaan. Myöskin Teijo Räsäsen tekemät ketjumuutokset auttoivat. Pappaketju Viitakoski-Helminen-Peltomaa rikottiin, ja Ville Snellman otettiin Peltomaan tilalle. Snellmanin paikan kakkosketjussa otti puolestaan Kimmo Vähä-Ruohola ja Timo Peltomaa siirrettiin tuomaan kokemusta kolmosketjuun.
Tasoitusmaalin Ilves päätti värkätä väkisin. Se loi erän puolessa välissä hirveän hässäkän JYP-maalille. Useampi mies kävi koittamassa, mutta vasta Vesa Viitakoski runnoi kiekon lähes väkisin maaliin. Ottelu oli tasan.
Jatkoajalla syntyi lopullinen ratkaisu. Ilveksen Marko Luomala pääsi avopaikkaan ja JYP:n Pekka Poikolainen oli pakotettu ottamaan kakkonen. Ilves rakensi tilanteen kolmella hyökkääjällä ja siniviivalta häärännyt maestro Raimo Helminen siirsi kiekon Jesse Niinimäelle, joka näki maalin eteen nousseen puolustaja Jukka Laamasen. Syöttö Laamaselle, joka löi kiekon ilmasta maaliin. Ilves otti jälleen jatkoaikavoiton.
– Ollaan me harjoiteltu kuvioita jatkoajalle, mutta ei tuo ollut se kuvio, hymähti tavoilleen uskollinen Helminen.
– Meinattiin ottaa aikalisä ja maalivahti pois jatkoajalla, jos olisi tullut vielä pelikatko, kertoi suunnitelmista Annala.
Illan Ilves-hahmoja olivat Raimo Helminen ja Jesse Niinimäki. Niinimäki väläytteli useampaan otteeseen huikeaa kiekonkäsittelytaitoaan. Helminen osoitti, etteivät Aravirran lupaukset mahdollisesta MM-kisa-paikasta olleet turhia.
– Ei Aravirta ole mitään varmaa paikkaa luvannut. Hienoa, että pääsee silti leirille yrittämään kisapaikkaa, kommentoi Helminen vellovaan keskusteluun.
Kaiken kaikkiaan Ilveksen kaksi ensimmäistä ketjua onnistuivat pelissään melko hyvin. Juuri loukkaantumisesta toipunut puolustaja Tomi Källarsson oli ajoittain vielä hukassa, mutta Mestiksestä Ilvekseen ennen siirtorajan umpeutumista siirtynyt Ismo Siren pelasi hyvää peruspeliä.
JYP:n Antti Virtanen oli hyvä ja Eric Perrinkin väläytteli pari kertaa hyvin osaamistaan. Kunhan JYP:n nuoret pelaajat saavat vähän lisää pelejä plakkariin, voi heiltä odottaa paljon. Viime vuoden maalitykki Tomas Chlubna oli aivan yössä.
Pelicans hävisi tänään, joten Ilves kuroi eroa lahtelaisiin neljään pisteeseen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ja yrittää saalistaa lisäpisteitä, jotta jumbopaikka ei jäisi Tamperelle runkosarjan loppuun asti.
– Motivoidaan itseämme loppukaudelle ottamalla lisää voittoja. Just puhuttiin Annalan kans, että on kyllä selkeesti kivempi voittaa, mietiskeli ”Raipe”.