Ilves murisi, Jortikka hermostui

LIIGA / Raportti
Tampereella nähtiin lauantaina viihdettä koko rahan edestä – ja vähän ylikin. Jatkoajalle venynyt ottelu päättyi Ilveksen voittoon. Taistelu jatkui sanallisessa muodossa pukukoppikäytävällä, missä Hannu Jortikka kävi äänekkään dialogin otteluvalvojan kanssa.

Värikäs ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta huonoimmalla mahdollisella tavalla. Jokerit sai heti vauhdin päälle ja kiekko itse asiassa löytyi Jani Hurmeen vartioimasta maalista jo kahden minuutin pelin jälkeen. Vierailijoiden epäonneksi peli oli jo ehditty viheltää poikki, vaikka Hurme ei kiekkoa kintaaseensa saanutkaan.

Kauaa Jokerien ei kuitenkaan kadonnutta mahdollisuuttaan tarvinnut harmitella. Teemu Kesä jäi jälkeen omassa päädyssä ja joutui rikkomaan kahden minuutin jäähyn arvoisesti. Ylivoima pyörähti tehokkaasti liikkeelle ja kiekko pelattiin Teemu Pulkkisen ja Tommi Kovasen kautta Jeremy Dehnerille. Jenkkipakki viritti hieman heppoisen näköisen, mutta tarkan rannelaukauksen, joka upposi Ilveksen verkkoon.

Ottelu sujui Jokereiden hallussa noin kymmenen minuuttia, kunnes syystä tai toisesta joukkue lahjoitti kiekon hallinnan Ilvekselle. Vierasjoukkueen ensimmäinen jäähy nähtiinkin muutama minuutti erän puolivälin jälkeen Semir Ben-Amorin jouduttua rangaistujen aitioon kyynärpäätaklauksesta.

Ilveksen ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta sen jälkitilanteesta peli siirtyi tasalukemiin. Joonas Rask pelasi kiekon hyökkäyspäässä poikki kentän Ilveksen nuorelle Jyrki Jokipakalle. Uransa toista liigapeliä pelannut puolustaja ei aikaillut, vaan roiskaisi kiekon maalille, josta karat kaapi sisään Matias Sointu. Enempää maaleja ensimmäinen erä ei tarjonnut.

Ilves pääsee hurmokseen

Toisessa erässä Ilves löysi pelirohkeutensa, kun taas Jokerit jatkoi vaisulla linjalla. Ossi Väänänen kampitti itsensä jäähylle, eikä Ilveksen ylivoima tällä kertaa aikaillut. Mark Lee voitti aloituksen 100-0 ja Niko Peltolan kova ja tarkka lyöntilaukaus sujahti takakulmaan ohi hölmistyneen Mikko Strömbergin. Maali oli Peltolalle liigauran ensimmäinen.

Kuitti tuli perässä minuutin myöhemmin, kun Jokerien nelosketjun nousi vahvasti maalille. Ben-Amor ampui, Hurme torjui eteensä ja Jan-Mikael Juutilainen ujutti kiekon jalkojen välistä maaliin.

Ilves oli kuitenkin päättänyt voittaa ja liikkui huomattavasti vastustajaansa rivakammin. Tämä tuotti tulosta vähän pelin puolivälin jälkeen, kun Masi Marjamäen armoton uurastus tuotti tulosta ensimmäisen kerran. Voimahyökkääjä luisteli vahvasti kentän läpi, kiersi Jokerien maalin ja survoi kiekkoa sisään. Laukaus jäi Strömbergin patjaan, mutta irtokiekkoa oli ensimmäisenä haistelemassa Jesse Niinimäki. Taiturilla oli helppo työ viedä kotijoukkue takaisin johtoon.

Tamperelaiset innostuivat maalista ja siinä vaiheessa ratkaisevan tuntuinen osuma syntyi heti perään. Matias Myttynen väänsi aloituksesta kiekon Soinnulle, jonka rannelaukaus painui Strömbergin selän taakse vain 34 sekuntia edellisen jälkeen.

Helsinkiläisten peli ei kulkenut toisessa erässä, mutta lopussa se tarrasi kiinni oljenkorteen. Ben Eaves tarjoili Marko Kauppiselle siniviivaan ja Kauppinen antoi pyssynsä puhua. Kiekko pomppi Hurmeen taakse, josta Eaves itse pääsi lyömään sen häkkiin. Erätauolle mentiin 4-3 Ilveksen johtolukemissa.

Jokerit ryhdistäytyy

Kolmannessa erässä jäällä nähtiin täysin eri Jokerit. Joukkue painoi kiekkoa Ilveksen päätyyn toistuvasti, jonka seurauksena tamperelaisten pelirohkeus alkoi valua hukkaan ja kotijoukkue alkoi keskittyä vain puolustamiseen. Toisella erätauolla tapahtui myös maalivahdinvaihdos ja Mika Järvinen sai korvata kauden ensimmäistä peliä pelanneen Strömbergin.


Mikko Strömberg joutui pois maalin suulta kesken pelin.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Jokerien energisyys puri ajassa 44:12. Ilmassa roikkunut maali oli lopulta tosiasia, kun Jokerien viisikko pyöritti Ilveksen miehistön solmuun. Esa Pirnes pääsi tasoittamaan ottelun Jukka Hentusen ja Ossi Saarisen kerätessä syöttöpisteet.

Helsinkiläisille ei riittänyt tämä, vaan joukkue oli tullut kolmanteen erään mielessään kolme pistettä sarjataulukkoon. Ilves oli tuon tuostakin hätää kärsimässä, mutta Kesän jäähyä lukuun ottamatta pystyi pitämään pelinsä kurinalaisena ja oma maali varjeltui.

Reilut neljä minuuttia ennen loppua kotijoukkue sai vielä kokeilla ylivoimaa, kun Jokereille komennettiin jäähy liian monesta pelaajasta kentällä. Tällä kertaa erikoistilanne ei tuottanut tulosta. Hetkeä myöhemmin erätaukosummeri soi ja luvassa oli viihdettä jatkoajan muodossa.

Marjamäki ohjaa voittomaalin

Jatkoaika oli lievästi ilmaistuna värikäs etenkin jäähyjen osalta. Ensimmäisenä istunnolle komennettiin Ilveksestä Lee, joka huitoi Eavesin mailan käsistä. Tuomio oli kova, 2+2 minuuttia huitomisesta.

Kyseenalaisin tuomio nähtiin kuitenkin hetkeä myöhemmin, kun tuomaripari Jari Levonen - Petri Tuomisto näki Eavesin huitovan ilvesläistä jäähyn arvoisesti. Tätä kanadalainen ei hyväksynyt ja sanaharkan seurauksena oli vielä kymmenen minuutin käytösrangaistus.

Jäähyt eivät jääneet tähän, vaan seuraavana vuorossa oli Kauppisen koukkaamisrangaistus. Ilveksen alivoima muuttui tämän kautta ylivoimaksi, josta seurasi ottelun voittomaali. Ykkösketju pyöritti ylivoimaa voiton kiilto silmissään. Rask toi kiekon alueelle ja jakoi Antti Bruunille, joka jatkoi Niinimäelle. Pelin ratkaisu syntyi, kun Niinimäki löysi syötöllään Marjamäen mailan, jonka kautta kiekko ohjautui Järvisen ohi maaliverkkoon.

”Tää on niin herkkää”

Jokereiden päävalmentaja Hannu Jortikka oli äärimmäisen tuohtunut tuomarien toimintaan jatkoajalla.

– Aivan mappiin meni tuomareilta tuo loppu. Ei se tuon enempää voi edes mennä. Pahaa tekee, kun tuolla tavoin otetaan ratkaisu, mies puhisi.

Jortikan mukaan Eavesin rike oli täysin naurettava, mutta otteluvalvoja piti tilanteessa tuomareiden puolta. Tämä ei miellyttänyt kokenutta valmentajaa.

– Ilmeisesti ei olla oltu samassa pelissä otteluvalvojan kanssa.

Aluksi mies ei meinannut suostua sen enempää jatkamaan kyseisestä tilanteesta.

– En mä rupee käymään… Tää on niin herkkää, suomalainen jääkiekko.

Otteluvalvoja jäi seuraamaan Jortikan puheita, joka taas sai tästä vain lisää vettä myllyynsä. Jokerivalmentaja muun muassa ehdotti valvojaa siirtymään zambonin taakse piiloon. Keskustelu jatkui vielä jonkin aikaa.

– Mee h*lvettiin tai mä oksennan kohta.

Toimittajia viihdyttänyt Jortikka vakavoitui kommentoimaan myös peliä kokonaisuutena.

– Joka ainoa piste on työn takana, ei täällä mitään ilmaiseksi saa.

Juha Pajuoja ei lähtenyt mukaan näytökseen. Jatkoaika oli hänen mukaansa täyttä ”härdelliä”.

– En ota kantaa [jatkoajan tuomarityöskentelyyn]. Tai kyllähän se ihan hyvää oli. Päästiin ylivoimalle ja tehtiin maali, Ilveksen päävalmentaja letkautti.

Hänen näkemyksensä mukaan Ilveksen pelirohkeus oli kadota lopussa, kun vieraat painoivat yhtä mittaa päälle.

– Mentiin kyykkyyn enemmän ja enemmän, mutta onneksi kestettiin.

Mies jakoi kiitosta muun muassa Hurmeelle ja kaksi maalia iskeneelle Soinnulle.

– Maali per. peli, niin Sointukin uskaltaa jo bussin takapenkille. Pötkölleen, Pajuoja vitsaili.

Ennen kaikkea Pajuoja oli helpottunut voitosta. Vielä torstaina Ilves kävi häviämässä Espoossa rumasti 7-2.

– Budjetteja, jos verrataan, niin ei samalta viivalta lähdetä. Urheilu on onneksi urheilua.

Joukkueiden ohjelmat jatkuvat tästä eteenpäin hyvin erilaisina. Jokereiden seuraava ottelu on vasta ensi viikon torstaina Hämeenlinnassa HPK:ta vastaan. Ilves taas pelaa näytösottelun Minnesota Wildia vastaan maanantaina ja jatkaa siitä tiistaina Kuopioon KalPan vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle