Toskala nollasi Kerhon

LIIGA / Raportti
Tampereen lauantai-illassa pelattiin pienten alkukankeuksien jälkeen mukiinmenevä SM-liigaottelu. Ilves oli paluumuuttaja Vesa Toskalan johdolla tyly isäntä, ja päätään seinään hakanneet ritarit lähetettiin kotimatkalle ilman sarjapisteitä.

Kumpikin joukkue oli aloittanut liigan voitolla. HPK kyykytti torstaisessa kotiavauksessaan TPS:aa 6-3, Ilves otti perjantaina niskalenkin paikalliskilpailija Tapparasta salibandylukemin 8-7. Jääkiekkoyleisön erityishuomion kohteena oli lauantaina pitkän ja värikkään ulkomaankiertueensa lopettanut Vesa Toskala. Paljon kritiikkiä NHL-urastaan saaneelle Ilves-kasvatille ottelu oli kotijoukkueen paidassa ensimmäinen sitten työsulkukauden 2004-2005.

Jäähyboksi kiinnostaa pelaamista enemmän

Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan löysää ja hapuilevaa peliä. Tupsukorvat jäivät täysin telineisiin, eikä minkäänlaista hyökkäysintoa näyttänyt olevan. Kerho oli liikenteessä hieman pirteämpänä ja hallitsi alkuminuutteja, maalintekoyritysten jäädessä järjestään torsoiksi. Ilves selvisi tilanteista terävän Toskalan lisäksi lähinnä roiskimalla kiekkoja ränneihin.

Peliä sekoittivat alussa myös lukuisat rangaistukset. Sirkuksen aloitti Ilves-pakki Teemu Kesä leipomalla kiekon katsomoon puolentoista minuutin kohdalla. Minuuttia myöhemmin Kerhon Janne Laakkonen vaihtoi niinikään huilauspaikkansa kaukalon toiselle laidalle, ja vielä Ville Koistisen otettua estämisjäähyn oltiin verrattain harvinaisessa 4-3 -ylivoimatilanteessa. Lyhyt aika ja isäntien mallikas alivoimapelaaminen pitivät kuitenkin kuparisen ehjänä.

Erän puolivälissä HPK-laituri Niko Nieminen taklasi kyyryssä ollutta Masi Marjamäkeä vaarallisen näköisesti laitaa vasten. Pienen kokoustamisen jälkeen päätuomari Jari Levonen päätti näyttää Niemiselle ovea. Samasta tilanteesta jäähylle joutui myös kohteena ollut Marjamäki, jonka jälkipeli nähtiin 2+10 minuutin arvoisena.

Jäähyistä huolimatta vaarallisia ylivoimamyllyjä tai maalipaikkoja ei nähty. HPK oli aloitehaluisempi hyökkäyspäässä, mutta laukauksen suuntautuivat suurimmaksi osaksi Toskalan Ilves-logoon ja mallikkaasti pelanneet puolustajat hoitivat loput. Harhasyöttöjen määrä ja pelinopeus olivat kummallakin joukkueella harjoituskausitasoa.


Vesa Toskala oli illan sankari.

Tupsukorvat löytävät uuden vaihteen

Tauon jälkeen otteet jatkuivat samanlaisina. Kumpikin joukkue pääsi kertaalleen pelaamaan ylivoimaa, mutta pakkopelin aikaansaaminen oli vaikeaa niin Kerholle kuin ilman kuumeista Jesse Niinimäkeä yrittäneelle Ilveksellekin.

Toisen erän laiskan avauspuolikkaan tähtihetkiä olivat lähinnä isäntien Mark Leen ja vieraiden Alex Leavittin maalipaikat. Lee pääsi loistavaan vetopaikkaan, mutta rannelaukaus oli kyseiselle miehelle tuttuakin tutumman oloinen ja päätyi suoraan Mikko Tolvasen syliin. Kerhon parhaimmistoa lauantaina edustanut Leavitt puolestaan hassutti Ilves-puolustajan helpon näköisesti ja pääsi puolittain läpi, mutta Toskala oli tilanteessa mukana.

Jäähyilyn loputtua tahtipuikkoa alkoi enenevässä määrin heiluttaa Ilves. Peliin tuli vauhtia pykälä lisää, ja hämmentyneen oloinen Kerho joutui juoksemaan tamperelaishyökkääjien perässä. Ottelun käännekohta oli HPK:n Scott Barneyn kaksiminuuttinen ajassa 12:11. Isäntien ylivoima alkoi pyöriä hieman kohtalokkaamman oloisesti ja pari sekuntia ennen rangaistuksen loppua Matias Myttynen siirsi Ilveksen johtoon. Martti Järventie kisutteli siniviivalla Kerhon Janne Kolehmaisen iholleen ja neppasi kiekon aloitusympyrän kaarella päivystäneelle Myttyselle, joka käytti kapteenin luoman tilan hyväkseen ja ohitti Tolvasen tarkalla rannekudilla.

Vieraiden Marko Luomalan missattua avopaikan iskivät isännät vielä toistamiseen. Ville Korhonen pääsi tälläämään viidestä metristä kaikilla voimillaan, kun Tommi Huhtala oli imenyt kolme ritaripaitaa iholleen ja tarjoillut kiekon tyhjään tilaan.

HPK:n kiri jää näkemättä

Ilves jatkoi aktiivista peliä myös toisen paussin jälkeen eivätkä hämeenlinnalaiset kyenneet vastaamaan luisteluvauhtiin. Vieraiden paras yritys oli Mathias Porselandin rystynosto, joka ohitti yläkulman parillakymmenellä sentillä.

Kymmenen peliminuutin tienoilla HPK:n päädyssä nähtiin Ilves-merkkisiä maalipaikkoja. Loppua kohden parantanut Masi Marjamäki pääsi ketjukaveri Leen kanssa kokeilemaan Tolvasen kestävyyttä tosissaan, mutta 23-vuotias maalivahti piti komeasti HPK:n oljenkorren omissa käsissään.

Kerhon kenttäpelaajat eivät pystyneet samalle tasolle veräjänvartijansa kanssa, pirteää Leavittia lukuunottamatta. Scott Barney antoi 18 minuutin kohdalla omilleen armonlaukauksen ja taklasi Nils Bäckströmiä kyynärpäällä. Barney ja Bäckström lähtivät pukukoppiin kumpikin, toinen käytösrangaistuksen vuoksi ja toinen paikkailtavaksi.

Ilveksen kostotoimenpide oli tuhlaajapoika Marjamäen ohjaama 3-0 -maali, johon joukkueelta ei mennyt kymmentä sekuntia kauempaa. Mailan korkeutta tutkittiin videotuomarin kanssa, mutta Arto Tukion laukaus oli tarpeeksi matala. Lukemat jäivät taululle loppusummerin soitua, vaikka Kerho yritti kavennusta vielä ilman maalivahtia.

”Aikuismaista peliä”

Illan tähti Toskala oli luonnollisesti tyytyväinen nollapeliinsä.

- Kiva on pelata. Paluu monen vuoden jälkeen takaisin kotiareenalle. Voitettiin peli. Mikäs sen parempaa, tiilimuuri myssytteli.

- Vähän oli nihkeä startti. Kolmannessa erässä sitten pelattiin erittäin aikuismaisesti ja puolustettiin hyvin.

Ottelun kulku oli maalivahdin näkökulmasta täysin päinvastainen kuin edellisenä päivänä, jolloin Miika Wiikman kaivoi lätkän takaansa seitsemästi.

- Eilen meni pomppukiekkojakin. Tällaista tämä on. Pelit on erilaisia ja asioihin pitää reagoida pelin sisällä, Toskala puntaroi.

Ilveksen päävalmentaja Juha Pajuoja hehkutti oman pään pelaamista.

- Puolustusta oli tänään korostettu, ennen kaikkea rauhallisuutta. Jos Kerho olisi tehnyt avausmaalin, siitä olisi ollut vaikea päästä ohi, kun he tuolla tavalla pelaavat. Toskala oli hyvä, mutta meillä oli monta muutakin maalivahtia. Puolustettiin hyvin, myös Pajuoja sanoi.

- Katsokaa tuonne meidän vaihtoaitioon. Enemmän siellä tulee aplodeja kiekon tielle menemisestä kuin maaleista.

Ilves jatkaa kahden kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä ja jatkaa kautta tiistaina Hakametsässä, jonne vieraaksi saapuu TPS. HPK puolestaan yrittää tuplata pistepussinsa saldon kuuteen samana päivänä Helsingissä Jokereiden kustannuksella.

» Lähetä palautetta toimitukselle