Hakametsässä tehtiin historiaa - HIFK jatkoon kaikkien aikojen "säälisarjasta"

LIIGA / Raportti
Hakametsässä kamppailtiin sunnuntaina viimeiseen asti. Kuvituskuva.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
HIFK:n ja Ilveksen välinen pudotuspelien ensimmäinen kierros jää historiaan Liigan pisimpänä otteluna ja ylivoimaisesti parhaana "säälikierrosparina". HIFK päätti sarjan hurjan taistelun päätteeksi nousemalla tappioasemasta voittoon 1−2 (0−0, 1−0, 0−1, 0−0, 0−0, 0−0, 0−1).

Ottelun anti oli selvästi parasta, jota Hakametsässä on tällä kaudella - tai useisiin vuosiin - yleisölle tarjottu: kamppailua, lukematon määrä ratkaisupaikkoja ja historiankirjojen selausta. Kukaan peliä katsonut tuskin unohtaa kokemaansa vähään aikaan. Liigan historian pisin peli on nyt kestoltaan 134:14.

Ilves tuskaili lauantaina maalinteon kanssa, ja sama meno jatkui sen kotihallissa. Ilves loi ottelun kuluessa useita hyviä maalipaikkoja, ja vierailija HIFK oli ottelussa kotijoukkuetta useammin ottavana osapuolena.

Kun Ilves ei saanut paikoistaan sisään, nousi HIFK ensin kolmannessa erässä tasoihin ja lopulta jatkoerässä voittoon. Ottelu päättyi siis samoihin lukemiin kuin edellisenä päivänä Helsingissä.

Tyrväisen kipinä sytytti Hakametsän

Ottelu alkoi kuten ensimmäinen Helsingissä. Maalipaikkoja ei ensimmäisillä minuuteilla ollut kummallakaan joukkueella, mutta Antti Tyrväinen jakoi heti alkuun pari isoa taklausta. Erän aikana nähtiin useita kahinoita, jotka selkeästi upposivat Hakametsän yleisöön, joka oli myös valmistellut komean tifon.

Ensimmäisen erän hallinta voidaan jakaa kahtia, sillä HIFK vei ensimmäistä puoliskoa, mutta Ilves sai pelin juonesta kiinni ja loi erän lopussa muutaman huippupaikan. Lähimpänä maalia oli Tommi Kivistö, joka kilautti ylärimaa.

Generous suihkuun toisessa erässä

Toisen erän alussa rähinöinti rauhoittui, mutta joukkueille alkoi aueta runsaasti maalipaikkoja. Steven Zalewski iski Ilveksen johtoon riistettyään kiekon helposti HIFK:n puolustajalta.

Ottelu oli ratketa HIFK:n henkilökohtaisiin hölmöyksiin, sillä Ilves pääsi kahden jäähyn myötä 5-3-ylivoimalle. Kotijoukkueella oli useita hyviä paikkoja niitata itsensä selvään johtoon niin oman ylivoimansa kuin alivoimankin aikana. Ottelun virtaukset vaihtelivat toisessa erässä huomattavasti ensimmäistä nopeammin.

Ilves sai useita ylivoimahyökkäyksiä ja läpiajoja, joista yhdestä tuomittiin rangaistuslaukauskin. Aleksi Mustonen ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan loistavan pelin pelannutta Kevin Lankista.

Paineilta ei lopulta vältytty toisessakaan erässä. Keväinen lumipallo alkoi vyöryä, kun Martti Järventielle tuomittiin kahden minuutin rangaistus estämisestä. Ilveksen pelaajat eivät hyväksyneet Tomas Zaborskyn toimia tilanteessa, ja jäähyn jälkeinen pelikatko venyikin useita paineja selvitellessä. Siinä missä Ilveksen vaihtoaitio muistutti Rauhaniemen lauteita, passitettiin koko ottelun Tyrväisen kanssa nahistellut Matti Generous suihkuun.

Ratkaisu vasta neljännessä jatkoerässä

Kolmannen erän alussa Ilveksen Jiri Veistola sai jäähyn heitettyään kiekon oman vaihtiaitionsa yli. HIFK rokotti heti, kun Arttu Luttinen tasoitti pelin. Tasoituksen jälkeen ottelu rauhoittui ja joukkueet puolustivat tarkemmin, mutta maalipaikkoja siunaantui silti kummallekin. Koska onnistumisia ei tullut, venyi ratkaisu jatkoeriin.

Ensimmäisessä jatkoerässä Hakametsän painimatto muuttui shakkiruudukoksi, sillä molemmat joukkueet pelasivat erittäin tarkasti. HIFK käänsi otteen itsellensä ja pyöritti peliä useita minuutteja Ilveksen alueella.

Ilves sai vielä ensimmäisen jatkoerän lopussa rangaistuslaukauksen, mutta Vojtek Polak ei onnistunut räjäyttämään seisaaltaan kannustanutta Hakametsää. Toisessa jatkoerässä ottelun alussa nähdyt poikapainit olivat enää kaukainen muisto. Uupuneet pelaajat tekivät minkä jaksoivat, mutta kumpikin maalivahti jatkoi loistavaa työskentelyään. Kolmannessa jatkoerässä täysin uupuneet pelaajat saivat luotua joitakin maalipaikkoja. Kokonaisuutena erä oli Ilveksen.

Ottelun historiallisen voittomaalin teki Mika Partanen.

Liigan historian kaksi pisintä ottelua ovat nyt molemmat Ilveksen ja HIFK:n välisistä otteluista.

» Lähetä palautetta toimitukselle