Rinkelinmäen pikkujoulutaiston pisteet HPK:lle

LIIGA / Raportti
HPK pystyi jatkamaan loistavaa pelivirettään ja voitti vierailevan TPS:n tiukkojen käänteiden jälkeen. Kerhon orkesteria johti totuttuun tapaan tsekkisentteri Tomas Kucharcik, jonka kaksi maalia olivat liikaa turkulaisille. TPS:n nopeat vastahyökkäykset tekivät tuhojaan varsinkin pelin toisessa erässä, jolloin ottelu oli jo kääntymässä TPS:n eduksi.

Peli lähti heti avausvaihdoista vauhdikkaasti liikkeelle. TPS painosti hyökkäyspäädyssä, mutta turkulaisten kiemurat jäivät tuloksettomiksi. HPK puolestaan päätti jokaisen siniviivan ylityksen maalilaukaukseen testaten Jason Elliottin torjuntavirettä alusta lähtien.

Neljän minuutin kohdalla nähtiin tilanne, joka ottelun jälkeen ihmetytti TPS-valmentaja Kari Jalosta. Puolustaja Jussi Timonen laukoi siniviivalta ja Mika Alatalo viimeisteli paluukiekosta avausmaalin – ainakin hetkeksi. Erittäin hyvin tuominneella Jari Levosella oli kuitenkin jo käsi pystyssä Timosen jäähyn merkiksi ja maali jäi syntymättä.

Seuranneella ylivoimalla HPK pyöritti peliä näyttävästi, mutta laukaukset jäivät uupumaan. Ylivoiman päätyttyä Kerhon pisterohmu Tomas Kucharcik onnistui maalinteossa ja siirsi kotijoukkueen johtoon. Elliott torjui Eero Somervuoren laukauksen, mutta torjui kiekon epäonnekseen suoraan Kucharcikin lapaan. Kanukkivahti torjui tsekinkin ensimmäisen yrityksen, mutta reboundin reboundille TPS-vahtikaan ei enää voinut mitään.

HPK:n nelosketju oli jälleen hyvässä vireessä

© Matti Liljaniemi
alt="HPK:n nelosketju oli jälleen hyvässä vireessä">

Erän loppupuolella nähtiin kaksi osumaa alle minuutissa. Ensin TPS iski Mika Suoraniemen toimesta ja tasoitti ottelun. Tilanteessa HPK:n pakkipari hämääntyi, kun päätykiekosta ei vihellettykään pitkää ja Suoraniemi sai ottaa kiekon haltuunsa rauhassa. Kun Jani Kiviharju blokkasi samaan aikaan HPK:n maalia vartioineen Hannu Toivosen näkyvyyden, niin TPS-laiturin ranneveto upposi sisään helposti.

HPK vastasi nopeasti heti seuraavassa vaihdossa. Aki Heino yritti iskeä kiekkoa päätyyn, mutta TPS-puolustaja Tuomas Grönman sai hanskansa kiekon tielle. Pahaksi onneksi kiekko kimposi kuitenkin suoraan täydessä vauhdissa olleen Jan Pardavyn lapaan. Slovakki paineli täyttä häkää läpiajoon ja ujutti laatan rystyltä sisään.

Pakin taakse, siellä on paras paikka

Toiseen erään TPS-luotsi Kari Jalonen oli kokannut omilleen mainion menestysreseptin. Omalta alueelta lähdettiin vastahyökkäyksiin salamana ja kiekko pelattiin pystysyötöilla pahaa-aavistamattoman HPK-pakiston selustaan. Taktiikka toimi erinomaisesti ja hyviä maalipaikkoja tuli kuin liukuhihnalta. Tilanteet muuttuivat parissa sekunnissa HPK-painostuksista TPS-läpiajoiksi.

- Pikkuisen vähän riskilläkin lähdettiin sieltä puolustusalueelta. Nurmisen maali oli juuri sellainen, että pyörittiin pitkään omissa ja samaan aikaan sitten vähän nuuskittiin siellä keskialueella. Saatiin vähän epävarmuutta kaverin pakkikalustoon, sellainen rohkeus oli hyvää joukkueessa, kertoi kuvioistaan Kari Jalonen.

- Tuo toisen erän yksi vaihe, jossa peli kääntyi älyttömän nopeasti omalta alueelta meidän puoliskolle, niin me olimme ihan lirissä. Se rikkoi meidän puolustusta ja toi epävarmuutta koko viisikkopeliin – ei kukaan ole lähtenyt noin hyvin omista, kommentoi nopeaa suunnanmuutospeliä puolestaan HPK:n versio Jalosesta.

TPS iski taktiikallaan heti erän alkuun kaksi osumaa ja siirtyi johtoon. Ensin Mikael Holmkvist keskeytti Kerhon kakkosketjun pyörityksen ja vapautti Kai Nurmisen läpiajoon loistavalla passillaan. Turun kultaranne viimeisteli tyylikkään takuuvarmasti eikä Hannu Toivoselle jäänyt mahdollisuutta mustan nappaamiseen.

Toisessa osumassa asialla oli Holmkvist itse ja höplötyksen kohteen HPK:n puolustuksen johtotähti Marko Tuulola. Tuulola meni ruotsalaislaiturin harhautukseen kuin miinaan ja Holmkvist pääsi nokikkain Toivosen kanssa. Vielä toinen näyttävä harhautus päälle ja ottelun kaunein osuma oli nähty.

HPK tulee takaa

TPS:n hyökkäykset pidettiin tarkasti

© Matti Liljaniemi
alt="TPS:n hyökkäykset pidettiin tarkasti">

Pallokerho ei yllättävästä takamatkastaan kuitenkaan lannistunut ja TPS:n vastaiskutaktiikkakin saatiin kohta kuriin. Parin minuutin päästä nähtiin HPK:n tasoitusosuma, joka lähti liikkeelle Tommi Santalan ylivoimaisesta aloitusvoitosta. Tuulola ja Antti Miettinen vaihtoivat paikkoja ja samaan aikaan Santala parkkeerasi ison takapuolensa Elliottin näkokentän peitteeksi. Miettisen lämäri suhahti aivan maalin ylänurkkaan ilman, että TPS-vahdilla oli mitään havaintoa lätkän lentoradasta.

Erän puolivälissä paikkoja oli molemmilla, Santala pääsi takakulmalta kokeilemaan peräti kolmeen otteeseen ja toisessa päässä Markus Seikola pamautti kanuunansa Kerho-maalin tolppaan. Ottelun voittomaali nähtiin erän lopussa HPK:n pelatessa ylivoimaa. Miettinen näki Kucharcikin vapaana kaarten välissä ja tsekki viritti rannevetonsa aivan ylänurkkaan. Elliottin hanska heilahti, mutta TPS:n kannalta liian myöhään.

Puolustustaistelua

Kolmannessa erässä ei suuria kiekkoilullisia hienouksia nähty. HPK piti omaa päätänsä puhtaana tiukalla ja kurinalaisella puolustuspelillä ja TPS:n hyökkäysten kärki oli melko tylsää. Kari Jalosen joukkojen lisätessä hyökkäyspainetta sai HPK vaarallisia maalipaikkoja, mutta viimeistely ontui ratkaisuhetkillä.

Ottelun viimeisellä minuutilla TPS sai kovan paineen Kerhon maalille pelatessaan ilman maalivahtia. Lähimmäksi tasoitusta pääsi viime ottelussa hattutempun iskenyt Pasi Petriläinen, tänään onni ei kuitenkaan ollut myöden. Viime sekuntien parhaasta suorituksesta vastasi Tuomas Eskelinen, joka suoritti pikemminkin curlingista tunnetun ”tuplaniitin”. Eskelinen nappasi yhden TPS-hyökkääjän vasempaan kainaloon ja toisen oikeaan ja taklasi molemmat siniviivalla plekseihin.

HPK:n paras pelaaja oli tuttuun tyyliin Tomas Kucharcik. Muista hyökkääjistä mainittakoon Juhamatti Yli-Junnila, joka on pääsemässä hyvään vauhtiin ja saa paljon vastuuta myös siinä vaiheessa, kun materiaalia kavennetaan. Hannu Toivonen torjui mitä torjuttavissa oli.

TPS:n ykkösnimi oli Mikael Holmkvist, jonka peli kulki mainiosti varsinkin toisessa erässä. Puolustajista paras oli Sergei Yerkovich, joka on nostanut tasoaan valtavasti sitten edellisen Rinkelinmäen vierailun. Tuomas Grönman puolestaan oli suurissa vaikeuksissa heikon liikkeensä takia.

- Täytyy nostaa TPS:lle hattua siitä, että he ovat meitä vastaan aina valmiita – aika moni joukkue tulee tänne jo valmiiksi hävinneenä. Peli oli avoin ihan viime sekunneille asti, Jukka Jalonen kehui illan vieraita.

- Onnittelut HPK:lle voitosta. Taisteltiin kovassa, verisessä matsissa kahdesta sarjapisteestä. Käteen jäi sitten Turkuun viemisiksi nolla pistettä, se harmittaa kyllä kovasti. Tehtiin tänään kovasti töitä ja laitettiin kovalle kotijoukkueelle kampoihin, minkä pystyttiin. HPK oli nälkäisempi kakkoskiekoissa, joista sitten sai maalinsa, kertoi ottelun tunnelmista TPS:n Kari Jalonen.

- En malta olla sanomatta tuomarityöskentelystä, että se ensimmäisen maalin hylkäys on aika kova tuomio. Saatiin maalikin tehtyä ja yht’äkkiä se hylättiinkin ja me saatiin jäähy. Toinen mikä meni läpi oli Yli-Junnilan päähäntaklaus meidän kärkipakki Peltosta kohtaan. Ollaan kuitenkin kaikki samaa mieltä, että nuo päähäntaklaukset pitäisi saada pois, ”KJ” kritisoi tuomari Levosen otteita.

Levonen kuitenkin onnistui ottelussa erittäin hyvin ja peli pysyi koko ajan niin sanotusti lapasessa. Levosen linja on puhaltaa rangaistuksia mahdollisimman vähän ja tänäänkin niitä nähtiin vain seitsemän, joista yksi jo peliajan umpeuduttua.

- Joukkue on kasvanut huikeasti elokuun alkupäivistä. Pitää kuitenkin pitää tassut lattiassa ja tehdä vaan duunia, sitä kauttahan tämä menestys tulee. Kun ollaan lomille jäämässä, niin pitää kiittää meidän fanejamme, jotka ovat tiiviisti meitä kannustaneet. Täällä on kiva pelata, ihmettelen jos joku ei viitsi täällä yrittää. Väitän, että täällä ei ole puolentoista vuoden aikana kovin montaa huonoa peliä pelattu ja yksi siihen on yleisö. Koko joukkueen puolesta haluan toivottaa oikein hyvää joulua kaikille, kiitteli HPK:n Jukka Jalonen hämeenlinnalaisyleisöä.

» Lähetä palautetta toimitukselle