Kahden erän tivoli Ritarihallissa

LIIGA / Raportti
TPS piti HPK:lle torstaina oppitunnin aiheesta jääkiekko. Turkulaiset kaatoivat kotiluolassaan tarponeet ritarit loppujenlopuksi helposti numeroin 0-3. Vanha totuus vahvistui taas kerran; jäähyaitiosta ei voiteta jääkiekko-otteluita.

Jan Pardavy - vahvistus vai porsastelija?

Kaikki odottivat hyvätasoista jääkiekko-ottelua. Kimmo Peltonen aloitti turkulaisten avausviisikossa ja sai sikakatsomolta ansaitut suosionosoitukset. Mistään ei oikeastaan voinut nähdä tulevaa hässäkkää. Lopulta mopo alkoi keulimaan jo ensimmäisessä erässä.

Kotijoukkue pysyi vieraiden kyydissä vain ensimmäiset kymmenen minuuttia. Siihen mennessä vierailijat olivat jäähyilleet kerran ja ritarit kahdesti. Kun Kerhon ylivoimapeli oli hengetöntä, TPS:n ylivoimapeli pyöri ihailtavan hyvin.

Jan Pardavy on ollut suuri pettymys ritarileirissä. Niin myös TPS:ää vastaan. Mies omalla panoksellaan edesauttoi vieraiden avausosumaa. Turkulaiset vyöryttivät hyökkäystään Kerhon päätyyn ja Joni Puurulan hanskan alle. Tämän jälkeen Pardavy hölmöili Pauli Levokarin tapaan ja tööttäsi törkeästi Mikael Holmkvistin selästä maalia päin.

Onneksi pahempaa ei sattunut ja Holmkvist selvisi rytäkästä vammoitta. Pardavy sai tilanteesta yllättäin vain 2+10 minuuttia, vaikka viime kaudella samasta tempusta jaettiin kahdeksan ottelua pelikieltoa. Rangaistus oli pieni verrattuna tekoon ja Pardavy vältti suihkukomennuksen.

Pistepörssin kärkitilojen sijaan Pardavy keikkuukin jäähytilaston keulilla. Maalinsylkijäksi hankittu slovakkitähti on toistaiseksi ollut melko pihalla HPK:n kuvioista eikä valmentaja Jukka Jaloselta illan ottelun jälkeen juuri myötätuntoa herunut hänelle, kun Kerho-luotsi ruoti Pardavyn otteita.

- Perseestä. Hän on ollut erittäin huono. Juuri mietin, että mahtuukohan pelaamaan huomenna ollenkaan. Se on sitten kärsivällisyyydestä kiinni. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ei huvita olla kärsivällinen, mutta nukutun yön jälkeen tilanne voi olla erilainen, HPK:n valmentaja arvosteli kovasanaisesti slovakkitähteänsä.

Hieman myöhemmin Holmkvist turhautuneena tökki vihellyksen jälkeen David Printziä, joka yllättäin joutui myös lähtemään Holmkvistin tavoin kärsimään kahden minuutin rangaistusta. Pardavyn kärsiessä vielä kakkostaan TPS iski. Aloitusvoiton jälkeen kiekko pelattiin viivalla odottaneelle Sergei Yerkovichille, joka tinttasi b-pisteiden kaarelta kiekon Joni Puurulan olkapään kautta verkon perukoille.

Loppuerä mentiinkin siinä tahdissa, että TPS ärsytti pelaamalla pikkusikaa ja kotijoukkue lämpeni silminnähden vierailijoiden pelityylistä. Myös tuomari Pakaslahti voi ottaa osansa hölmöilyistä, sillä mies oli koko erän jossain muualla kuin jäällä. Pelaajat turhautuivat ja jäähyjä sateli. Kokonaisuudessaan ainoa piristys erässä oli turkulaisten hyvä ylivoimapeli.

Mopo karkaa Pakaslahden käsistä

Ei ole ihme ettei toisessa erässä nähty yhtäkään maalia. Erä oli täysin Pakaslahden showta eikä minkäänlaista linjaa vihellyksissä ollut havaittavissa. Itse asiassa rangaistuksia tuli yllättävän vähän ottaen huomioon, että kentällä sikailtiin kuin porsaskennelissä!

Rumimman töötin näytti HPK:n Tuukka Mäkelä, joka taklasi erittäin törkeästi Mika Suoraniemeä turkulaisten vaihtoaition edessä selästä. Onneksi Suoraniemelle ei tilanteessa käynyt pahemmin. Mäkelä sai tempustaan ansaitusti 5+20 minuuttia ja selvää oli, että kotijoukkue oli helisemässä.

Vierailijatkin kunnostautuivat hölmöilyssä ja asialla oli Niko Mikkola, toistamiseen tällä kaudella. TPS rakenteli hyökkäystä Kerhon maalille, mutta kiekko lipui Joni Puurulan hanskaan. Mikkola ei edes yrittänyt jarruttaa, vaan ajoi törkeästi Puurulan päälle ja toisti harjoitusottelun temppunsa. Puurula selvisi ehjin nahoin ja Mikkola ilman jäähyä. HPK:n vaihtoaitiossa ei oman maalivahdin telomisia sulatettu hevin.

- Sekä tässä ottelussa että viimeisessä harjoitusottelussa Turussa Niko Mikkola on rullannut Puurulan päälle. Molemmilla kerroilla olisi voinut tulla paha loukkaantuminen, toivottavasti ei tule kolmatta kertaa enää samalta mieheltä. Jos me jotain oltaisiin tehty, niin sitten oltaisiin taas istuttu muutama peli. Todettiin vaan, että seuraavalla kerralla on pakko tehdä jotain, jotta veskari pysyy ehjänä, Jalonen sauhusi Puurulan päälleajoista.

Yleensä se parempi voittaa

Toisessa erässä kotijoukkueen hengetön pelaileminen vaan vahvistui entisestään, eikä vierailijat tarvinneet kuin kaksi minuuttia 0-2-maalin tekemiseen. Mäkelän viisiminuuttista oli vielä hitusen jäljellä, kun Mikko Koivu ja Marko Kauppinen pelasivat pomminvarman paikan Ville Vahalahdelle maalin takakulmalle, joka naputti one-timerista limpun maalin kattoon. Maalia edeltävä hyökkäys haiskahti paitsiolta, mutta pilli ei missään vaiheessa soinut - tosin eipä kotijoukkue olisi paitsiota ansainnutkaan.

Erän loppuun TPS tuli vielä kerran ja upotti kotijoukkueen lopullisesti. Vieraiden kolmas maali kuvasti hienosti kotijoukkueen taistelumielialaa, sillä Mikael Holmkvist kiersi ritaripuolustajan kuin poijun ja sai vielä hienon vedon Puurulaa kohti. Toinen Kerhon pakeista piti näennäisesti Mikko Rauteeta aisoissa, mutta silti mies siirsi paluukiekon erittäin helposti verkkoon.

Hämeenlinnalaisten kannalta ainoa positiivinen asia erässä oli Mikko Koivun saama rangaistus huitomisesta. Sitä ennen Koivu sai pelata kentällä kaksi erää sääntöjen rajamailla ja mm. Antti Miettinen sai mieheltä ensimmäisessä erässä siihen malliin keppiä, että hirvitti. Onneksi erä oli aiempiin verrattuna siistiä jääkiekkoa.

Ritareiden esitys huonoin pitkään aikaan

Vaikka ottelu oli sanalla sanoen hirveää, ainakin kotijoukkueen osalta, täytyy hienosti pelannutta Joni Puurulaa taputtaa olalle. Kolme valui omiin, mutta yksikään ei ollut Puurulan maali. Torjui 39 kertaa ja oli ainoa pelaaja ritarileirissä, joka antoi joukkueen eteen kaikkensa. Maalivahtiongelmasta on turha puhua Hämeenlinnassa, sillä Joni on esittänyt loistavia otteita. Tästä on hyvä jatkaa.

Kenttäpelaajista ei voi sanoa hyvää sanaa. Yksikään ukko ei tehnyt mitään kentällä. Haluton, mauton, hengetön, löysä, hidas - listaa voisi jatkaa melko pitkälle. Edes harjoitusotteluissa tuskin nähtiin vielä näin huonoa HPK:ta. Kruununa kakkuun Pardavyn ja Mäkelän hölmöilyt, joissa ei ollut mitään järkeä mukana. Pardavyn pitäisi kai olla vahvistus, mutta tällä hetkellä tehosarake näyttää 0+0 -jäähyminuutteja miehellä on vaivaiset 41!

- Kaksi ensimmäistä erää istuttiin jäähyllä ja sieltä on aika vaikea voittaa hyvää jääkiekkojoukkuetta kuten TPS. Osittain jäähyt tulivat omasta kurittomuudesta, johon täytyy löytää joku lääke. Kaikki ulosajot ovat olleet ihan ansaittuja. Sellainen tunne kuitenkin on, että ei Pakaslahti tänään viheltänyt parasta peliään. Yhä olen sitä mieltä, että kaksi tuomaria on parempi kuin yksi. TPS pelasi tänään erittäin hyvin ja heitä on ihan turha syyttää siitä, että me istuttiin jäähyllä, kertoi Jukka Jalonen pettyneenä.

Huomenna Kerho jatkaa pelejään Tampereella Tapparaa vastaan, toivottavasti joukkue löytää uuden kipinän yön aikana. Muussa tapauksessa kuokkaan tulee niin, että tukka lähtee.

TPS pelasi viisaasti

Turun Palloseura sai mitä hakikin; kaksi pistettä. Kukaan ei voi väittää etteikö vierailijat olisi pisteitään ansainnut. Tepsi pelasi koko ottelun ajan erittäin kurinalaista puolustuspeliä ja iski HPK:n virheistä. Ärsytystaktiikka osoitti erinomaista kykyä valmentajilta nähdä peli ja kotijoukkue lankesikin ansaan helpohkosti.

- Teimme nöyrästi ja laadukkaasti töitä ja se näkyi joukkueen esityksessä. Elliott on koko ajan parantanut ja sai tänään maalivahdin huippuhurmion, nollapelin, ja se on hyvä asia. Sitten täytyy sanoa, että tuomarityöskentely oli tänään mallikasta, kommentoi illan ottelu TPS-luotsi Kari Jalonen.

Jason Elliott keräsi Iltasanomien kolme tähteä nollapelinsä ansiosta. Hoiti tehtävänsä moitteetta, vaikka mitään supervaarallisia tilanteita ei Kerholla ollutkaan. Mies parantaa koko ajan, joten turkulaisilla on maalivahtiosasto kunnossa.

Seuraavaksi TPS kohtaa kotonaan Helsingin IFK:n ja henki joukkueessa on varmasti hyvä. Kaksi voittoa ovat varmasti kasvattaneet joukkueen nälkää, eikä torstaina nähdyillä otteilla pisteet helposti Helsinkiin lähde. Jalosen ryhmä on tulossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle