Kaaliperhosella kaksi pistettä

LIIGA / Raportti
Taisteleva TPS teki vajaamiehisenä kaikkensa pisteidensä eteen ja onnistui nakertamaan pisteen kotimatkalleen. Jatkoaikavoiton HPK:lle ratkaisi Matias Porselandin onnekas laukaus, joka painui hyvin pelanneen Marek Schwarzin jalkojen välistä verkkoon.

Turkulaiset tulivat illan otteluun pahasti vajaamiehisenä, sillä kokoonpanosta puuttui tukku avainpelaajia. Pelaajapulaa paikkaamaan lennätettiin aamukoneella Oulusta A-junioreista Johannes Lehto, Niklas Friman ja Mikko Lehtonen. Kolmikosta Frimanille illan ottelu oli uran ensimmäinen liigassa.

- Kun katsoo meidän rosteria, niin siellä oli tänään pelaajia, jotka pelaavat ensimmäisiä liigaotteluitaan. Kaverit olivat viime kaudella vielä B-junioreita ja tietysti jossain vaiheessa olisi hyvä päästä samalle jäälle harjoittelemaan näitä asioita. Aina sitä tietysti toivoo, että hommat kulkisi, mutta pitää laittaa tämä ilta oikeaan perspektiiviin, turkulaisten päävalmentaja Pekka Virta pyöritteli.

TPS pelasi perjantaina kotonaan Bluesia vastaan, joten siinäkin valossa joukkueen esitys oli vähintäänkin pirteä. Peräkkäiset pelipäivät näkyivät vasta kolmannessa erässä väsymisenä, mutta silti turkulaiset säilyttivät malttinsa ja iskivät, kun siihen avautui paikka.

- Täytyy olla tyytyväinen meidän taisteluun ja nostaa hattua nuoriso-osastolle, kun miettii ottelun lähtökohtia. Uskon, että tulevaisuus tuottaa meille omista junioreista vielä erinomaisia pelaajia, kuten aikaisemminkin, Virta kiitteli.

HPK:n lähtö peliin oli huono, mutta pelin kuluessa joukkue otti kenttätapahtumia hallintaan. Vaikka kolmannessa erässä pelattiinkin lähes yksinomaan Schwarzin maalilla joutui isännät tekemään täyden iltapuhteen pisteidensä eteen. Myös isäntien pääkäskijä Harri Rindell yhtyi kollegansa kehuihin.

- TPS oli tänään erittäin hyvä. Saatiin tehdä kyllä todella kova päivätyö, vaikka yritettiin heti alusta lähtien paineistaa vierailijoiden repaleista puolustusta. Kolmannessa erässä se alkoi näkymään, mutta maalivahdit pelasivat tänään hyvin molemmissa päissä, Rindell kehui.


Porselandin ripuliranne on puhunut.

Tehokas TPS käytti paikkansa

Maalittoman avauserän jälkeen vierailijat pääsivät toisen erän alkuun ylivoimatilanteesta, kun Tuukka Pulliaisella oli istuntoaan vielä puolitoistaminuuttia jäljellä. Erätauolla kirjoitettu käsikirjoitus tuskin piti sisällään ylivoiman totaalista hassaamista ja kahta peräkkäistä rangaistusta, joten kermat kakun päältä kuorikin HPK.

Mario Scalzo ja Markus Palmroth seurasivat rangaistujenaitiosta, kun isäntien ykkösylivoima iski. Jukka-Pekka Laamanen tykitti Porselandin syötöstä ja Marko Luomala nosti Schwarzin torjuman irtokiekon varmasti maalin kattoon.

Kerhon johto ei kestänyt muutamaa minuuttia kauempaa, kun liigan paras ylivoima osoitti mahtinsa. Energisesti pelannut Kari Sihvonen passitettiin ryntäyksestä jäähylle ja vaarallisesti läpi ottelun esiintynyt Ville Vahalahti täräytti ylivoimalla suoraan syötöstä tasoitusosuman. Tuukka Pulliainen rankaisi vielä ennen summeria vierailijoita karkeasta keskialueen virheestä muuttaen lukemat 2-1:een.

- Vauhtia oli kuin Monzassa ja siitä kiitos joukkueelle. Hyvin taisteltiin, vaikka eilinen ottelu oli alla. Valmennuksellisessa mielessä aikamoinen pihapeli tänään. Karmea määrä paikkoja molempiin päihin, joista ottelu olisi voinut päättyä miten vaan, Pekka Virta harmitteli.

Kolmas erä sujui täysin HPK:n komennossa. Schwarz venyi monta kertaa paraatipelastuksiin, kun oranssi miehistö vyöryi turkulaisten maalille. Kotiyleisö odotti viimeista niittiä ottelulle, mutta kärsivällisesti pelannut turkulaisryhmä tarjosikin shokkihoitoa erän kahdeksannella minuutilla.

Isäntien viisikko menetti kiekon TPS:n puolustussinisellä, menetti samalla keskialueen hallinnan ja noukki hetkeä myöhemmin limpun Mika Järvisen vartioimasta maalista. Tuomas Suominen kiitti HPK-viisikkoa erän ainoasta maalipaikasta ja vapautti Tomas Plihalin puolittaiseen läpiajoon. Plihal pudotti Järvisen polvilleen ja napautti jatkoajalle ottelun vieneen osuman yläkulmaan.

- Munattiin itse johtoasema ihan törkeällä kiekonmenetyksellä siniviivalla. Kolme pistettä oli tarjolla ja nyt on tyytyminen kahteen. Eikä tuo pistejako varmaan ottelutapahtumiin nähden mikään vääryys ole, Rindell pohti.

Kerhon jatkoaikamaalin petasi jälleen pirteästi esiintynyt Teemu Rautiainen. Väkkärä meni pelottomasti taklauksen alle ja ehti ennen rullausta kauhomaan kiekon Porselandille. Ruotsalainen otti muutaman potkun ja ampui tyylipuhtaan kaaliperhosen verkon perukoille aloittaen isäntien ansaitut voitonjuhlat.

- Harmittaa paljon tuo yhden pisteen menetys. Puhuttiin Tappara-pelin jälkeen paljon otteluiden tärkeydestä ja pelattiinkin ihan hyvä matsi. Edelleen otteluun lähtöä pitää pystyä parantamaan, mutta tästä on ihan hyvä jatkaa eteenpäin, voimahyökkääjä Sihvonen summasi.

Seuraavaksi TPS jatkaa vieraspelejään tiistaina Tapparan vieraana. Myös HPK jättää kotikaukalon tomut taakseen ja suuntaa katseensa keskiviikkona Helsingissä pelattavaan HIFK-otteluun.

» Lähetä palautetta toimitukselle