Tasaista vääntöä
Heti alusta alkaen oli nähtävillä SaiPan ykkösnyrkin vaaralisen hyvät otteet. Vladimir Machulda oli lähes pitelemätön ja mies vei HPK:n puolustajia ajoittain miten tahtoi. Kun vieraat tulivat ottelun alkuun kovalla sykkeellä, kotijoukkue tyytyi katselemaan ja seisoskelemaan. Kerho pelasi erittäin halutonta kiekkoa. Heti erän alkuun tulleen ritarijäähyn aikana hämeenlinnalaiset pelasti takaiskulta sputnikkien huono ylivoimapeli.
Vierailijat saivat kuitenkin nopeasti palkinnon hienosta alusta. Ritareiden Teemu Aalto pelasi huolimattomasti hyökkäys-siniviivalla, jonka seurauksena Lubomir Vaic pääsi kiekkoon käsiksi. Samaan aikaan puolustajien taakse hiipinyt Vladimir Machulda sai millintarkan syötön Vaicilta ja rynnisti läpiajoon. Machulda näytti kaikille miksi mies on niin pelätty hyökkäyspäässä ja nosti hallitusti kiekon Joni Puurulan pään vierestä ylämummoon.
alt="SaiPa pysyi HPK:n pihdeissä ja jäi ensimmäisen kerran tällä kaudella pisteittä"> |
Isännät saivat ansaitun herätyksen ja peli alkoi hiljalleen kulkea. Viiden minuutin kohdalla alkoikin tapahtua. Siirretyn rangaistuksen aikana hämeenlinnalaisten peli pyöri lappeenrantalaisten päädyssä kuin unelma. Lopulta Max Kenig laukoi kohti SaiPan maalivahti Juha Kuokkasta. Kuokkanen ei maskin takaa nähnyt kiekkoa kunnolla ja se lipui takakulmalle ajautuneelle Antti Miettiselle. Miettinen ei ottanut riskejä, vaan pamautti sydämensä kyllyydestä limpun tyhjään maaliin ja avasi näin samalla tämän kauden maalitilinsä.
Miettisen tuuletuksesta oli aistittavissa helpotus kuivan kauden loppumisen johdosta.
- No, voi se maali ehkä jotain antaa tulevaisuudessa ja kyllä se aina antaa vähän potkua lisää. Tärkeintä oli kuitenkin se, että me saatiin tänään kaksi pistettä joukkueena ja voitettiin viime pelikin ihan puhtaasti. Mä luulen, että tämä tekee meille nyt hyvää, kun meillä oli aika vaikea jakso tuossa. Toivottavasti tämä antaa nyt vähän sitä auringon valoakin meidän peliin, Miettinen summasi heti ottelun jälkeen.
Puolessa välissä erää ritarilauman hyvä syke jatkui. HPK:n SMS-ketju sahasi aikansa vieraiden päädyssä, kunnes Antti Miettinen pääsi kuin varkain nokikkain Kuokkasen kanssa. Miettinen yritti nostaa kiekon hallitusti ylös, mutta Kuokkanen oli mukana tilanteessa torjuen kiekon olkapäällä muikkuverkkoihin.
Kerho tuli vielä viimeisellä minuutilla rakentaen tilanteen taas siirretyn rangaistuksen aikana. Kiekko pelattiin viivalle, josta se toimitettiin maalille. Reabound-kiekko toimitettiin verkon perukoille, mutta päätuomari Pajunen oli ehtinyt viheltää pelin poikki. Myöhemmin selvisi, että maalin oli tehnyt SaiPan oma puolustaja, joten kiekko oli vieraiden hallussa ja vihellys oli oikeutettu. Peliä jatkettiin lukemista 1-1.
Kokonaisuudessaan erä meni erittäin tasan. Sputnikit hallitsivat täysin ensimmäistä kymmentä minuuttia ja viimeiset kymmenen minuuttia olivat taas sitten kotijoukkueen.
Miettinen soittaa uudelleen
Toinen erä oli koko pelin kuumin alusta alkaen. Päätuomari Pajusella oli mopo hukassa ja linjana linjattomuus. Ensimmäinen jäähyrypäs nähtiin jo neljännellä minuutilla, kun tilanteen jälkeen lappeenrantalaisten Aki Uusikartano antoi luuvitosta ritareiden Eero Somervuorelle. Uusikartano sai ansaitun kakkosen, mutta Somervuorelle napsahti 10 minuutin käytösrangaistus sukeltamisesta.
Vierailijat jäähyilivät ja HPK pääsi pyörittämään useita minuutteja viisi vastaan kolme-ylivoimaa. Parhaimmillaan SaiPalla oli jäähyllä neljä pelaajaa. Aivan ylivoiman lopussa iski Tomas Kucharcik. Kucharcik kyllästyi leipomaan kiekkoa pelaajalta toiselle, nousi röyhkeästi etukulmalle ja laukoi kiekon Kuokkasen varusteiden kautta maaliin. Osumasta voi osoittaa sormella paitsi puolustusta, myös huonosti etukulman peittänyttä Juha Kuokkasta.
Sputnikit eivät luovuttaneet, vaan kirivät tasoihin muutama minuutti myöhemmin. SaiPa voitti hyökkäyspään aloituksen 100-0 ja pelasi paikan viivalla vieterinsä kiristäneelle Antti Hulkkoselle. Hulkkosen tulinen veto paukkui päätylaudoitukseen ja sitä kautta Pekka Tirkkosen lapaan, joka siirsi kiekon rauhassa tyhjään maaliin ohi hölmistyneen Joni Puurulan.
Vierailijat saivat tasoituksesta uutta ryhtiä ja tulivat pari minuuttia myöhemmin tehokkaasti siirtyen 2-3-johtoon. Tasoitusmaalista lamaantuneet HPK-pelaajat purkivat huolimattomasti kiekkoa omassa päässä eikä lappeenrantalaisilla ollut vaikea pitää painetta isäntien alueella. Lopulta Kalle Kerman pääsi ampumaan kohti Joni Puurulaa, joka sylki kiekon eteensä. Yksinäiseen irtokiekkoon ehti ensimmäiseksi Aigars Cipruss huitoen kiekon Puurulan haaroista verkon perukoille, Kerhon puolustajan näennäisestä estelystä huolimatta.
Ritareiden pirteästi pelannut kakkosketju nosti ylivoimalla isännät uudestaan mukaan peliin. Janne Laakkonen spurttasi laidasta kiertäen sputnikkien puolustajat raketin lailla. Mies kiersi maalin takaa ja toimitti kiekon maalille. Kaikkien yllätykseksi kukaan maalilla ei liikenteestä huolimatta saanut pysäytettyä kiekkoa ja yhtäkkiä se löytyi Tomas Kucharcikin lavasta. Kucharcik viimeisteli illan toisen osumansa onnella laukoen limpun Juha Kuokkasen selän kautta maalin kattoon.
Antti Miettinen oli kuitenkin ehdottomasti kentän kuningas. Vierailijoiden Kalle Kerman pelasi riskillä hyökkäys-siniviivalla menettäen kiekon Kerhon Vladimir Sicakille. Sicak vapautti nopealla avauksella Eero Somervuoren ja Antti Miettisen karkumatkalle. Somervuori tarjoili SaiPan puolustajan lavan yli lättysyötön ja Miettinen iski suoraan syötöstä hirmuisen kanuunan Kuokkasen vartioiman maalin etuyläkulmaan.
- Hienoa oli nähdä, että Miettisen Antti onnistui maalin teossa. Antti alkoi pelaamaan mun mielestä sillä lailla kun Antin parhaimmillaan pitääkin eli suoraviivaisemmin, yksinkertaisemmin ja käyttäen hyväkseen parhaita avujaan - fyysisyyttä ja liikettä. Oli hyvä juttu, että mies sai apinan hartioiltaan. Se tulee varmaan näkymään jatkossakin Antin pelaamisessa, ritareiden päävalmentaja Jukka Jalonen suitsutti Miettisen heräämistä.
Sputnikkien valmentaja Petri Skriko näki toisen erän pahat virheet ottelun käännekohtana ja harmitteli hyvän otteen katoamista.
- Toisen erän lopussa tuli meiltä kaksi pahaa virhettä ja vastustaja rankaisi niistä, jota ei vielä tänä talvena ole tapahtunut. Meillä jotenkin siinä vaan paketti hajosi ja jouduttiin takaa-ajajan rooliin. Tänään ei sitten löytynyt kolmanteen erään sellaisia paikkoja, mistä oltaisiin maaleja pystytty tekemään. Neljäs maali varsinkin tuli pahaan paikkaan
HPK:n nöyrä peli vaientaa SaiPan loppukirin
alt="Juha Pursiainen pää kallellaan HPK:n maalattua avauserässä"> |
Kolmanteen erään tuli nöyrä kotijoukkue. Yltiöpäinen hyökkäyspeli loppui ja tilalle tuli tiivis viisikkopuolustaminen ja vastaiskujen kyttäily.
- Pelattiin ajoittain aika huonostikin, mutta toisaalta taas tuo kolmas erä oli aika kypsä esitys meiltä. Siinä me saatiin pakka kasaan. Laitettiin viisi miestä kiekon ja maalin väliin, mikä ei nyt yleensä ole tyypillistä täällä kotikentällä. Se sai aikaan sen, että me voitettiin kolmas erä 1-0 ja tämä ottelu. Pelattiin vähän nöyremmin ja jätettiin hyökkäystä vähän vähemmälle ja hyökkäysriskiä vähän pienennettiin. Homma toimi heti paljon paremmin, HPK-luotsi Jukka Jalonen kommentoi taktiikan vaihtoa.
Ritarit hallitsivatkin erän alusta lähtien kenttätapahtumia ja ensimmäinen paikka siunaantui Janne Laakkoselle. Tomas Kucharcik veti puoleensa molemmat sputnikkien puolustajat ja vapautti Laakkosen "läpiajoon". Laakkonen kuitenkin tuhlasi paikkansa Kuokkasen pitäessä joukkuettaan pystyssä hienolla torjunnalla.
Viimeisen reiän uppoavaan lappeenrantalaislaivaan teki ylivoimalla Eero Somervuori. Antti Miettinen odotti ja odotti hyvää syöttöpaikkaa takakulmalla taistelleelle Somervuorelle. Kun paikka vihdoin tuli ja syöttö lähti, Somervuoren ei tarvinnut kuin laittaa lapa jäähän ja ohjata kiekko maaliin. SaiPan puolustaja piti hienosti Somervuoren kiinni tilanteessa, mutta unohti taistelun tohinassa estää Somervuoren mailan käyttö.
Maalin jälkeen virailijoiden kone hyytyi selvästi ja muutamaan otteeseen HPK-hyökkääjät viilettivät pikajunan lailla sputnikkien puolustajien ohi. Viimeinen vaarallinen paikka siunaantui Tomas Kucharcikille, kun Janne Laakkonen tarjoili mahdollisuuden hattutemppuun. Kucharcikilla oli vastassa ainoastaan hyvin pelannut Juha Kuokkanen, joka teki tilanteessa illan komeimman torjunnan ottaen hienon haamukopin räpylällään.
Tapahtumarikkaan ottelun mustaksi tahraksi jäi päätuomari Juha Pajunen, joka oli sanalla sanoen surkea.
Ritarileirissä palaset loksahtamassa kohdalleen
Hämeenlinnan Pallokerhon alkukausi on ollut ylä- ja alamäkeä, mutta viimein alkaa löytymään yhteinen sävel. SMS-ketju alkoi pelaamaan omalla tasollaan ja heti syntyi tulosta. Kakkosketjussa Tomas Kucharcik ja Janne Laakkonen pelasivat koko illan saumattomasti yhteen aiheuttaen aina vaaratilanteita vastustajan maalille.
- Tänään oli oikeastaan ensimmäinen sellainen hyvä peli meidän ketjulta ja me ollaan paljon mietittykin miksi ei ole kulkenut. Nyt sitten päätettiin ettei mietitä sitä sen enempää, vaan mennään niinkuin selkäydin sanoo, Antti Miettinen kommentoi viisikkopelaamisen parantumista.
Oman pään pelissä on kuitenkin paljon parannettavaa, sillä pari kertaa lappeenrantalaiset pääsivät rankaisemaan karmeista oman pään virheistä. Myös Jukka Jalonen tiedosti ottelun jälkeen oman pään pelaamisen petraamisen.
- Voitto tietenkin tyydyttää erittäin paljon eikä ilmaiseksi sitä tänäänkään saatu. Luvattoman paljon tuli kuitenkin siinä kahden ensimmäisen erän aikana kiekon menetyksiä paikoista, joista mun mielestä meidän olisi pitänyt pystyä toimittamaan kiekko pois omalta alueelta tai omille pelaajille. Kyllä meillä on vielä paljon petrattavaa, mutta onneksi kuitenkin pystyttiin paha alku kääntämään voitoksi.
Lappeenrannassa kaikki hyvin
SaiPa tuli otteluun selvästi valmiimpana ja ilman rangaistuksia vierailijat olisivat saattaneet olla paljon lähempänä kahta pistettä. Joukkueen päävalmentaja Petri Skriko ei kuitenkaan ollut huolissaan tappiosta.
- Kaikki tietysti tiedettiin, että joku päivä se tappio tulee, eikä missään nimessä hävitty huonolle joukkueelle. HPK on yksi Suomen parhaista jääkiekkojoukkueista. Tultiin hyvin peliin, saatin hyvä alku ja oli hyvä liike. Kaikinpuolin oli positiivista ja vauhdikasta pelaamista. Tilanteita tuli paljon ja aika paljon meni energiaa meiltä siihen, että jouduttiin tappamaan jäähyjä. Pystyttiin kuitenkin ne aika hyvin hoitamaan.
SaiPan tähtihyökkääjä Vladimir Machulda oli jälleen lähes taikurin asemassa ollessaan kentällä. Vierailijoiden ykkösnyrkki oli juuri niin vaarallinen kuin sopi odottaakin. Loput kentälliset ovat erittäin tasaisia ja jokaisessa kentässä on ratkaisijoita. Myös maalivahtiosastolla on kaikki kunnossa, kun maalille on heittää Tomas Duba tai Juha Kuokkanen. SaiPan menestys uskalletaan myös tunnustaa.
- Mun mielestä ne eivät tehneet kauheasti virheitä ja aika nöyrää kiekkoa ne pelasivat niinkuin odotettiinkin. Varmaan ovat ansainneet voittonsa aikaisemminkin. Hyvä joukkue heillä on - taistelevat viimeiseen asti, Antti Miettinen kehui vierailijoiden peliä.
- Taas nähtiin ettei SaiPa missään nimessä vahingossa ole tuolla paikalla sarjataulukossa. Joukkue pelaa hyvällä itseluottamuksella ja aktiivisesti. Kyllä me koko ajan oltiin vaikeuksissa lukuunottamatta kolmatta erää, Jukka Jalonen säesti.