HPK nousi lopussa ohi

LIIGA / Raportti
Hämeenlinnan Pallokerholla kesti toisen erän puoliväliin asti herätä taistelemaan pisteistä SaiPaa vastaan. Vähitellen kierroksia nostanut HPK kiri kahden maalin tappioasemasta lopulta kolmen pisteen voittoon.

Sarjan häntäpäähän juuttuneen HPK:n otteissa näkyi ottelun tärkeys. Joukkue tarvitsi voiton tehdäkseen pesäeroa tyveen ja jotta hämeenlinnalaisilla säilyvät edes jonkinlaiset mahdollisuudet loppukaudelle. SaiPa olikin avauserän selvästi niskan päällä.

– Tauon jälkeen oli tahmea alku. Tiesimme, että vastaan tulee kovaa luisteleva SaiPa. Ensimmäinen erä ei ollut meiltä lainkaan sellainen kuin halusimme. Mitä pitemmälle peli meni, sitä paremmaksi tekemisemme muuttui, kuvaili HPK:n apuvalmentaja Petteri Hirvonen.


HPK oli alussa vaikeuksissa vieraiden vauhdissa.

Vieraiden avausosumaa ei tarvinnut odottaa tällä kertaa kuin reilu minuutti. Jesse Saarinen blokkasi pari HPK:n puolustajaa nippuun, ja Jarno Koskiranta sai kiertää aivan vapaasti maalin eteen. Koskirannan tarkka rannelaukaus ohitti HPK-vahti Mikko Tolvasen.

Kerhon onneksi tasoitus tuli hetkeä myöhemmin. Ensimmäistä otteluaan HPK-paidassa pelannut Kari Sihvonen viskasi kiekon siniviivalta maalille, ja laukaus painui maskin takaa onnekkaasti suoraan verkon perille.

Maalinsa lisäksi paljon kiekon kanssa viihtynyt Sihvonen oli harvoja HPK:n pelaajia, jotka olivat heti alusta hereillä.

Kahden maalin johto ei riittänyt SaiPalle

Ennen erän loppua SaiPa siirtyi jälleen johtoon Jesse Mankisen taitavalla ohjauksella. Brian Salcido syötti ylivoimapelissä kiekon maalin eteen, ja Mankisen lapa oli oikeassa asennossa lähettääkseen kiekon aivan maalin yläkulmaan.

Kolmas vierasmaali syntyi toisen erän alussa, kun Jesse Saarinen pääsi lyömään Pauli Levokarin siniviivalaukauksen reboundin sisään. Tässä vaiheessa näytti vahvasti siltä, että SaiPa marssii ansaittuun voittoon.

Vain muutama minuutti myöhemmin HPK syttyi peliin kuin taikaiskusta. Ensin Janne Kolehmaisen ja Niko Niemisen väliin istutettu Alex Leavitt unohtui ylivoimalla maalin eteen ja pääsi ohjaamaan kiekon alanurkkaan.

Osumasta HPK intoutui nostamaan vauhtia parilla pykälällä. Loppuerä pyörittiin SaiPan puolustuspäässä. Näyttävästi pörränneelle Teemu Rautiaiselle ja Kari Sihvoselle tarjoiltiin loistopaikat, mutta SaiPan maalivahti Jere Myllyniemi piti vieraat johdossa.


Alex Leavittin osuma oli ottelun käännekohta.

– Teemulle vähitellen toivoisi, että jos hän ei muuten saa maalia, niin menisi edes jonkun takapuolen kautta, Hirvonen kommentoi nuoren Rautiaisen kovaa yritystä ensimmäisen liigamaalin eteen. Ykkösketjuun nostettu Rautiainen oli ehdottomasti yksi HPK:n sytyttäjistä, vaikkei vieläkään saanut nimeään lehteen.

HPK:n ratkaisupaikka tarjoutui SaiPan hyökkäystä läpi ottelun johtaneen Jarno Koskirannan otettua jäähyn koukkaamisesta kolmannessa erässä. Kotijoukkue käytti etsikkoaikansa hyväkseen Mathias Porselandin lauottua siniviivalta pelin tasoihin.

Lainamies Aaltonen ratkaisi lopussa

Tästä eteen päin HPK haki vimmaisesti voitto-osumaa. Työ palkittiin viimeisellä minuutilla, kun Ässistä lainassa pelaava Nico Aaltonen polki laidasta laukaisupaikkaan ja ohitti Myllyniemen, kun ottelua oli pelaamatta enää 40 sekuntia.

– En ehtinyt lainkaan katsoa kelloa, paljonko aikaa oli jäljellä. Viimeisen minuutin osuma tuntuu varmasti selkärangassa asti, ja muutenkin voitto maistuu todella herkulliselta, hehkutti Aaltonen ottelun jälkeen HPK:n kopista raikuneen musiikin yli.

– Nico Aaltosen ketjulta kaksi maalia, ja muutenkin vahvaa tekemistä sekä Jan-Mikael Juutilaiselta että Sihvoselta. Näillä otteilla on hyvä jatkaa eteenpäin, vahvisti valmentaja Hirvonen kommenttiensa päätteeksi.

SaiPalta pisteet vietiin nenän edestä. Vieraat eivät missään vaiheessa lakanneet tekemästä töitä voiton eteen, mutta kun HPK sai käännettyä hanat auki, ei siihen asti todella mainiosti pelannut vierasjoukkue pystynyt löytämään keinoja pysyä mukana.

– Joukkue, joka jaksoi paremmin puskea peliä eteenpäin, voitti tämän pelin. 1-3 -tilanteessa tuli yksi heikko vaihto, jonka jälkeen olimme purjeessa tänään. Kolmas erä oli HPK:n vahvaa työntekoa. Päätös oli tyly, että jäimme ilman pisteitä, mutta tällaista tämä on, kommentoi SaiPan valmentaja Ari-Pekka Selin.

– Kiekolla sählättiin aika paljon, vaikka maalit tulivatkin ylivoimista, vähäsanainen Selin harmitteli.

SaiPan ohi sarjassa noussut HPK kohtaa tuplakierroksella JYPin perjantaina ensin vieraissa ja heti perään lauantaina kotonaan. SaiPa saa lauantaina vieraakseen sarjajumbo Ilveksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle