Nurminen piinasi jälleen Kerhoa

LIIGA / Raportti
Pelicans-maalivahti Pasi Nurminen oli ylivoimaisesti kentän näkyvin pelaaja, kun HPK joutui luovuttamaan yhden pisteen lahtelaisille. Aivan loppuun asti Nurmisen taituruutta ei Rinkelinmäellä seurattu, sillä Pelicans vaihtoi maalivahtia rangaistuslaukauskilpailuun.

Nurminen ehti pitää Pelicansia pystyssä 65 minuuttia, joiden aikana miehelle kertyi hurjat 53 torjuntaa. Tämän jälkeen lahtelaissankari jätti maalin Jaakko Suomalaisen vastuulle - syynä alkukauden heikot suoritukset rankkareissa.

- Olemme vetäneet rankkareita aika usein tällä kaudella, ja minä en ole niistä ensimmäistäkään ottanut kiinni. Ajattelin ettei se nyt ainakaan huonommin voi mennä, ja Jaska [Suomalainen] tulikin hyvin sisään ja otti Voutilaisen hyvän kynän kiinni - jalka venyi komeasti, kommentoi Nurminen pyyntöään päästä pois maalilta.

HPK:n Joni Puurula vastasi Suomalaisen hyvään venytykseen torjumalla Pelicansin Sami Salosen hyvin samantapaisen yrityksen. Toisessa parissa Josh Holden ampui kiekon Suomalaisen längistä sisään ja Ville Hirvonen epäonnistui.

- Olen treenannut niin paljon läpiajoja joka päivä jo vuosia, koska peleissä tulee läpiajoja. Tietyllä tavalla ne ovat vähän erilaisia kuin rankkarit, mutta kuitenkin on harjoiteltu, kertoi Puurula taiston tauottua.

Kotijoukkue onnistui siis jättämään kaksi sarjapistettä Hämeenlinnaan. Yhden pisteen metsästänyt vierasjoukkue tuntui kuitenkin tyytyväisemmältä saavutukseensa.

- Tällä tavalla meidän pitää pelata tällä materiaalilla. Hyvä suoritus meiltä, kiitteli valmentaja Petri Matikainen omiaan.

Pelitilannemaalit kortilla

- Yksi maali 60 minuutissa. Sillä harvemmin pelejä voitetaan, eikä voitettu tänäänkään, kiteytti Jukka Jalonen HPK:n tämäniltaisen ongelman.

Edellisen kerran Pelicansin ja HPK:n kohtaamisessa jäätiin kahteen pelitilannemaaliin. Myös tiistain ottelussa Joni Puurula ja Pasi Nurminen jättivät hyökkääjät nuolemaan näppejään yhtä laukausta lukuunottamatta. Hyvin torjuneiden vahtien työmäärä oli kuitenkin täysin eri luokkaa.

- Yleensä Pelicans-pelit ovat tällaisia. Aina se on vaikeaa kun tulee vähän paikkoja, ja on kuitenkin sellaisia äijiä jotka pystyvät taitaviin suorituksiin, kertoi Joni Puurula illan ottelusta.

- Jossain vaiheessa näissä peleissä tulee aina sellainen väsymyspiste, mutta sen yli jaksaa mennä, kun vain luottaa siihen, että kohta pääsee vähäksi aikaa huilimaan, pohti toisessa päässä rehkinyt Nurminen.

Maalinteossa onnistui ensin Pelicans, joka sai pelata pitkän ylivoiman Tuukka Mäkelän otettua huitomisjäähyn HPK:n oltua alivoimaisena. Lahtelaisten ylivoima toi lopulta tulosta, kun Sami Salonen luuti Puurulan torjunnasta kimmonneen kiekon tyhjään maaliin.

HPK:n kuitti sai odottaa itseään toiseen erään, jossa Kerho sai viimein hyödynnettyä yhden lukuisista ylivoimapeleistään. Maalintekijänä toimi Jani Rita, joka pääsi laukomaan Janne Laakkosen kudin reboundin maaliin hieman samaan tapaan kuin Salonen avauserässä.

- Kerho tuli toiseen erään tosi lujaa ja sai siinä aika hulinan päälle. Onneksi nyt kestimme sen ja saimme ainakin yhden pisteen, kommentoi Pasi Nurminen.

Ritaripaitojen valmentaja Jukka Jalonen harmitteli joukkueensa kehnoa ylivoimapeliä. Kymmenestä Pelicansin kaksiminuuttisesta HPK pystyi hyödyntämään vain yhden.

- Paljon oli ylivoimia, joita hyvin hankittiin. Haastettiin Pelicansia hyvin ja saatiin heidät ottamaan jäähyjä, mutta ylivoima oli sitten aika syvältä, harmitteli Jalonen.

Pasi Nurminen-show

Ottelun parhaaksi pelaajaksi on helppo nostaa Pelicansin maalivahti. Pelkästään tilastot osoittavat NHL-vahvistuksen pelanneen loistavan ottelun. Myös vastustajan valmentaja Jukka Jalonen kehui vuolaasti Nurmista.

- Tavalliselle veskarille noista reilu 50 kudista olisi mennyt enemmän kuin yksi maali. Nurminen oli kyllä aika jäätävä, ja täytyy nostaa hattua, kommentoi Jalonen.

Nurminen viihdytti tuttuun tyyliinsä yleisöä tyylittelemällä torjuntojaan. Lisäksi erityistä jännitystä peliin toi miehen mailapeli, joka muistutti kovaa kritiikkiä saaneen HPK-veskari Puurulan työskentelyä.

Lahden oman kiekkokoulun kasvatti on tuonut paljon hyvää joukkueeseen. Nurminen puhui joukkueen loistavasta hengestä taistella jokaisesta pisteestä.

- Meillä riittää asennetta pelata näitä pelejä ja teemme oikeanlaisia asioita tuolla kentällä. Ei luovuteta, siitä se on kiinni. Yritämme iskostaa sitä myös kaikille katsojille Pelicansin brändinä: "Tämä joukkue ei luovuta." Toivomme kaikkien tuntevan meidän siitä, että taistelemme joka ilta loppuun asti, hehkutti Pelicans-vahti.

Onnistujat olivat kummassakin joukkueessa maalivahteja lukuunottamatta vähissä. Molempien valmennusjohdolla riittääkin töitä pohdittaessa jatkosuunnitelmia.

HPK:n seuraava ottelu on torstaina Tampereella Ilvestä vastaan. Pelicans puolestaan esiintyy seuraavan kerran liigajäillä kotonaan lauantaina. Vastaan asettuu tuolloin HPK:n torstainen isäntä Ilves.

» Lähetä palautetta toimitukselle