Lukko ratkaisi erikoistilanteista

LIIGA / Raportti
Myllyniemi torjui 12 kertaa ja luisteli maaliltaan kolmesti.
Lukko tuli pitkän matkan tehneenä Hämeenlinnaan, muttei jättänyt HPK:lle pistettäkään. Kotijoukkue teki kaikkensa ja taisteli hyvin, mutta Liigan ykkösvahti piti maalinsa riittävän puhtaana.

HPK ei lähtenyt kotiyleisönsä edessä kumartelemaan sarjajohtaja Lukkoa. Molempien joukkueiden tekemisessä huokui ehkä jopa yliyrittäminen, joka näyttäytyi lukuisten pitkien kiekkojen muodossa.

Lukko sai erän puolivälissä mahdollisuutensa ylivoimalla, kun Henri Auvinen lähti estämisestä jäähylle törmäiltyään lukkopelaajan kanssa.

Liigan paras ylivoimajoukkue ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Jesse Virtanen laukoi siniviivalta kiekon maalinkulmalle, josta Kelly Zajac ohjasi kiekon maalin yläkulmaan.

− Saatiin tehtyä tänäänkin ylivoimamaaleja, mutta ei se vielä sitä parasta tekemistä ollut. Hyvä että saatiin Ville Vahalahti takaisin, hän on tärkeä palanen ylivoimalla, Jesse Virtanen kommentoi pelin jälkeen.

Kaksi pistettä ylivoimatilanteista maistui puolustajalle.

− Totta kai on mukava onnistua ja saada vastuuta ylivoimalla. Onnistumisia tietenkin tarvitaan, että sitä pääsee jatkossakin pelaamaan. Ilkka Mikkola on kokenut kettu ja hänen parinaan on hieno pelata, kun tunnetaan jo hyvin toisemme, oli Virtasen arvio pakkiparista.

Kotijoukkuekin sai mahdollisuutensa, kun siirretyn rangaistuksen aikana Sakari Manninen sai kiekon luisteltuaan kentälle kuudentena kenttäpelaajana. Ratkaisun tekeminen viipyi kuitenkin sen verran kauan, että vastustaja sai mailansa väliin.

Lukon toinen maali syntyi kulmaväännön päätteeksi, kun kotijoukkue harhaili huolimattomasti ja Turo Asplund pääsi tuikkaamaan kiekon Jere Myllyniemen patjojen välistä maaliin.

Toisen erän karkumatka ja takaa-ajo

Lukko näytti jälleen vaarallisuutensa ylivoimalla ja jälleen jäähyllä istui HPK:n Auvinen. Auvisen rangaistus tuli laitataklauksesta, kun hän taklasi Toni Suurosen laitaan selän puolelta. Janne Niskala laukoi kiekon siniviivalta maalin alakulmaan.

HPK kavensi ottelun joukkueen kultakypärä Otto Paajasen toimesta. Maali oli taistelun tulos, kun torjunnasta pomppinut kiekko lyötiin maaliin lähes jään pinnasta.

Vähintään keskinkertaisella prosentilla ylivoimansa tällä kaudella hyödyntänyt HPK sai myös tällä kertaa tuulettaa ylivoimaosumaa. Manninen löysi takatolpalta Antti Miettisen, jolla oli helppo työ napauttaa kiekko maaliin.

− HPK teki kaksi nopeaa maalia ja meillä oli huonompi hetki. Kolmas erä pelattiin kuitenkin maltillisesti. Puolustus ja maalivahti hoitivat homman hienosti kotiin, Virtanen kommentoi HPK:n kiriä.

Toisen erän loppu oli molemmilta joukkueilta sekavaa peliä, eikä ratkaisupaikkoihin enää päästy.

Kolmannessa erässä HPK tuli lujaa taistellen, mutta Lukko sai pidettyä joukkueen kurissa ja loistavasti maalilla pelannut Ryan Zapolski otti perille tulleet kiekot kiinni.

Sen verran oli pitävä hanskakäsi raumalaisveskarilla, että tilastoihin merkittiin vielä jäähykin kiinnipitämisestä.

− Peli oli ihan ok meidän kannalta siihen asti, kunnes Zajac loukkaantui. Se vaikutti selvästi peliimme, kun ykkösylivoima hajosi, ja pelistä tuli muutenkin repaleista.

− Kunniakkaasti taisteltiin, eikä meillä viimeisessäkään erässä isoa hätää ollut, vaikka HPK pääsi hengittämään niskaan. Alivoimien tyylikäs hoito oli yksi avainasia tänään, Lukon päävalmentaja Risto Dufva kommentoi ottelun jälkeen.

− Pelattiin aktiivista hyvää lätkää melkein koko ottelun ajan. En voi moittia kenttäpelaajia esityksestä, koska he antoivat kaikkensa kentällä. Toisessa päässä oli sarjan paras maalivahti, eikä pystytty kuin kaksi kertaa ohittamaan hänet, oli HPK-luotsi Pasi Arvosen näkemys illan pelistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo