HPK luisteli Linköpingin yli

LIIGA / Raportti
Hämeenlinnan Pallokerho luisteli ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotiyleisönsä eteen vieraanaan neljän päivän suomenkiertueensa aloittanut Linköping. Päähuomio ottelussa kohdistui kotijoukkueen uudistuneisiin peliasuihin ja uusiin pelaajiin, etenkin latvialaissentteri Janis Spruktsiin. Vierasjoukkuetta paremmin liikkunut HPK intoutui lopulta suurinumeroiseen voittoon.

Linköping jaksoi puolitoista erää kotijoukkueen vauhdissa. Ottelun loppua kohti ero joukkueiden liikkuvuudessa korostui, ja etenkin Linköpingin kookkaat puolustajat Andreas Phil ja Mikko Luoma olivat jatkuvasti vaikeuksissa kotijoukkueen hyökkääjien pyörityksessä. Kerho käänsi jatkuvasti pelin keskialueella ylivoimahyökkäyksiin, ja ilman tälle kaudelle Röglestä siirtyneen Jonas Franssonin pelastuksia loppunumerot olisivat voineet olla vielä suuremmat. Joukkueen ykkösmaalivahti Fredrik Norrena oli tällä kertaa lepovuorossa.

Kerhon ykkösketju, jossa Jukka Voutilaisen (1+1) laidoilla viilettivät Jyrki Louhi (2+0) ja Janne Lahti (0+2), onnistui viimeistelyssä tehokkaimmin. Kolmikon lisäksi joukkueen hyökkääjistä erottuivat kaksi syöttöpistettä kerännyt Jani Hassinen ja avausmaalin Hassisen tarjoilemasta avopaikasta laukonut Jari Sailio. Janis Sprukts pääsi irtoamaan pariin otteeseen kävelyvauhdilla läpiajoon, mutta viimeistelystä - kuten latvialaisen pelistä muutenkin - puuttui vielä tarvittava terävyys. Koesopimuksella joukkueen mukaan liittynyt Mikko Laine ei vielä esittänyt mitään erityistä, vaikka luistin kulkikin kevyesti.

HPK:n puolustuksen ykkönen oli David Schneider, joka pääsi kahden miehen ylivoimalla tykittämään Kerhon toisen maalin Sailion syötöstä. Myös Mikko Jokela esiintyi edukseen, laukoen ylivoimalla Kerhon viidennen ja seitsemännen maalin. Jokelan iltaan osui vain yksi virhe, Jonas Solingin maalille vippaaman kiekon ohjaaminen kotijoukkueen maalissa torjuneen Miika Wiikmanin jalkojen välistä oman verkon perille. Wiikman torjui tuttuun tyyliinsä eleettömän varmasti ja keräsi ottelussa 36 torjuntaa.

Linköpingin ehjin kokonaisuus oli ensimmäistä kotimaista puhuva ykkösketju Sami Torkki - Mikko Peltola - Jussi Tarvainen. Peltola viimeisteli Tarvaisen syötöstä joukkueen toisen maalin. Junioriketju Viktor Ringberg - Linus Näsström - Andreas Axell sai paljon peliaikaa ja esiintyi ennakkoluulottomasti mutta tuloksettomasti.

HPK:n peli kulki ajoittain erittäin mallikkaasti. Joukkueet pääsivät harjoittelemaan erikoistilannepelaamista päätuomari Timo Favorinin karsittua tiukalla kädellä rikkeet kentältä.

» Lähetä palautetta toimitukselle