Kärpät viileästi jatkoon, Tuulola hyvästeli kiekkokaukalot

LIIGA / Raportti
Marko Tuulolan komea ura tuli kunnialla päätökseen.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Oulun Kärpät jatkaa taivaltaan kevään 2014 pudotuspeleissä välieriin. HPK kaatui Kärppien viileällä esityksellä ratkaisevassa ottelussa 4-0. Ottelu oli samalla Marko Tuulolan viimeinen liigapeli.

Hämeenlinnassa nähtiin keskiviikkona puolivälieräsarjan, sekä yhden suomalaisen kiekkosuuruuden uran päätös. Kärpät luisteli HPK:n nurin 4-0 ja katkaisi sarjan samoin lukemin. Ottelu ratkesi Kärppien terävään ensimmäiseen erään ja tiiviiseen puolustuspeliin. Tämä tiesi samalla veteraanipuolustaja Marko Tuulolan uran päättymistä tähän puolivälieräsarjaan.

Molempien joukkueiden valmentajat olivat ottelun ja sarjan päättyessä omiinsa tyytyväisiä. Kärpät onnistui sarjassa puolustamisessaan lähes täydellisesti, eikä HPK luovuttanut sarjaa ennakkoon paremmalleen ilman taistelua.

− Tapaan millä me pelasimme tänään, olen tosi tyytyväinen. Tuollainen tyylipuhdas, tyly suoritus. Otimme HPK:lta kaiken pois. Lukemat 0-4 kertovat kaiken oleellisen joukkueesta, kuinka se on sitoutunut puolustuspeliin. Koko sarjassa päästimme vain kolme maalia, kehui omiaan Kärppien valmentaja Lauri Marjamäki.

− Minun mielestäni se, kenelle pitää nyt hattua nostaa, on HPK, Pasi Arvosen porukka. Viisi viimeistä peliä ennen sarjaa, voitti siinä Tapparan, voitti Lukon, voitti HIFK:n, voitti Jokerit maalisuhteessa 19-5, ajattelin että siinä on Liigan kuumin joukkue.

Marjamäen mielestä voittoa nosti nimenomaan joukkueen oman suunnitelman onnistuminen.

− Pystyimme voittamaan noin kovan porukan 4-0-otteluvoitoin. Lähdimme sillä ajatusmallilla, että puolustamme kaikki pois HPK:lta ja sen me hoidimme.

"Kyynel lentää kaikilla"

HPK:n paras paikka voittoon oli heti ottelun alussa. Kerholla oli pitkittynyt avopaikka mennä ottelussa johtoon, mutta kiekko ajautui maalilta pois. Seuranneessa vastahyökkäyksessä Kärpät pääsi ajamaan vaarallisesti HPK:n maalille. Kerhon viisikkopuolustus hajosi, ja Adam Masuhr pääsi varsin vapaasti tinttaamaan vieraat johtoon ajassa 3.25.

Masuhr toimi myös syöttäjänä Kärppien toisessa maalissa. Mika Pyörälä latoi lähietäisyydeltä Kärpät kahden maalin johtoon. HPK ei oikein taipunut tästä missään vaiheessa. HPK piristyi vielä 0-3-maalin jälkeen pyörittämään hyökkäyksen toisensa jälkeen vaarallisesti Kärppien päähän, mutta osumatarkkuus loisti poissaolollaan loppuun asti. Tomi Karhunen pelasi sarjassa toisen nollapelinsä.

Liikuttunut Pasi Arvonen oli kuitenkin ryhmästään ylpeä.

− Tulos oli rehellinen. Meillä oli omat paikkamme tässä sarjassa, mutta emme pystyneet käyttämään niitä hyväksemme. Liigan paras joukkue oli vastassa ja meillä oli aika iso vuori kiivettävänä. Kokemus, erittäin hyvä maalivahtipeli ja terävyys ratkaisivat.

− Tappio harmittaa ja kopissa kyynel lentää kaikilla. Ylpeä saamme olla. Kuten sanoin joukkueelle: rinta rottingilla eteenpäin. Ei tarvitse hävetä kevättä. Onnea Kärpille, kyllä tulee seuraavalle vastustajalle huippujoukkue vastaan.

"Tuuski has left the building"

Tuulolan menestyksekäs kiekkoura tuli päätökseen tässä ottelussa. Uransa pää pystyssä lopettanut Tuulola sai yleisöltä, joukkuetovereilta ja vastustajiltaan kunnianosoitukset ja suuret kehut.

− Kiitos Tuulolalle, hieno pelaaja, hieno kausi, kehui Marjamäki Tuulolaa.

Tuulolan kanssa aikanaan myös samassa joukkueessa pelannut Esa Pirnes ylisti Tuulolan uraa. Kaksikko vaihtoi kuulumisensa myös kättelyssä.

− Onnittelin Tuulolaa loistavasta urasta. Marko on ollut kiekollisen pelin promoottori tuossa jo pitkään, toistakymmentä vuotta. Olemme myös maajoukkueessa pelanneet yhdessä. Lähes kulttiasemassa Ruotsissa, on kaiken nähnyt huikea pelimies. Toivon, että jatkaa kiekon parissa.

Pirnes lisäsi loppuun pilke silmäkulmassa myös Tuulolan kovuudesta vastustajana.

− Sopivan ilkeä myös. Tänäänkin tuli vähän poikittaista, sopivasti suojusten väliin, kehui Pirnes.

Tuulola pelasi viimeisen minuutin yhdessä poikansa Joni Tuulolan kanssa.

− Viimeinen minuutti oli aika vaikea. Peliin keskittyminen oli vähän vaikeaa, kun tunteet olivat aika pinnassa. Hieno hetki.

» Lähetä palautetta toimitukselle