Jälleen ylitöitä Hämeenlinnassa

LIIGA / Raportti
HPK on päättänyt tällä kaudella tarjota katsojille jääkiekkoviihdettä koko rahan edestä, sillä hämeenlinnalaisten seitsemästä viimeisestä ottelusta peräti kuusi on päättynyt vasta varsinaisen peliajan jälkeen. Pallokerhon ylityösankari oli tuttuun tapaan Jukka Voutilainen, mutta tällä kertaa voittomaali nähtiin jo ennen rangaistuslaukauskilpailua.

Kerho oli tiistai-illan pelissä niskan päällä suurimman osan peliajasta, mutta menetti mahdollisuutensa kolmeen pisteeseen kolmannen erän viime minuuteilla. Jatkoajalla kotijoukkue painoi kolmella hyökkääjällä pelin Jokereiden päätyyn, ja viimein Voutilainen onnistui iskemään kauden kolmannen voittomaalinsa.

Kotijoukkueella oli mainioita paikkoja ratkaista ottelu jo jatkoajan aiemmissa vaihdoissa, mutta Tim Thomasin upeat tiikerisyöksyt pitivät Jokeri-maalin vielä koskemattomana. Voutilainen sai tilaisuutensa hienosti pelanneen Jukka-Pekka Laamasen laukauksen paluukiekosta ja nosti kiekon ylänurkkaan avaten hämeenlinnalaisjuhlat.

HPK tuhlaili jälleen maalipaikkansa

Pelin ensimmäinen ja viimeinen erä olivat HPK:n hallintaa, mutta maalijyvää ei kukaan Kerho-pelureista ollut vielä löytänyt. Pallokerholla oli maalipaikkoja jälleen yllin kyllin, mutta viimeistely ontui ratkaisevilla hetkillä ja Jokereiden maalilla kerrassaan erinomaisesti torjunut Thomas poimi HPK-laukauksia näyttävästi.

- En todellakaan tiedä mistä se on kiinni. Tämänkin ottelun olisimme voineet ratkaista paljon aikaisemmin. Ei varmaan edes tarvitse sanoa mitään huonosta tuurista, näkihän sen miten kiekko pomppi välillä kahdenkin tolpan kautta ulos, yhden osuman Thomasin taakse laukonut Janne Laakkonen manasi.

Avauserän parhaat paikat avautuivat HPK:n kakkosketjun toimesta, ja erityisesti esillä oli erittäin näkyvästi kaukalossa häärinyt Laakkonen. Juonikas savolaislaituri pääsi kahteen otteeseen nokikkain Thomasin kanssa ja läpiajoyrityksessä Laakkosen ujutus tosiaankin valui kahden tolpan kautta pois maaliviivalta.

- Meidän ketjumme on pelannut nyt hyvin pari-kolme viimeistä peliä. Olemme saaneet maalejakin aikaan, vaikkakin sitten vain yksittäin. Tänäänkin paikkoja olisi ollut useampaan osumaan. Läpiajojahan oli minullakin, mutta aina viime hetkessä vastustajan pakki pääsi laittamaan kahvaa kainaloon, viime otteluissa hyvään maalivireeseen päässyt Laakkonen harmitteli.

Viimeisessä erässä HPK puolestaan tulitti Thomasia kohti lähes sarjatulella, mutta kiekko ei tuntunut löytävän tietänsä verkon perukoille. Kerhon takalinjoilla pirteästi alkukaudesta pelannut Laamanen kuitenkin pääsi yrittämään täysin tyhjänä ammottaneeseen maaliin, eikä HPK:ta vaivaava maalipelkokaan enää voinut estää johto-osuman syntyä.

Johtoasema ei kuitenkaan kestänyt loppuun asti, sillä Jokerit sai viime minuuteille ylivoimatilaisuuden ja höydynsi sen jokseenkin onnekkaastikin. Kultakypärä Petri Varis yritti syöttää kiekkoa maalin takaa Juha Lindille, mutta lätkä kimposikin HPK-puolustaja Tuukka Mäkelän luistimista ohi hölmistyneen Kerho-vahti Miika Wiikmanin. Jotain HPK:n kolmannen erän hurjasta vireestä kertoo sekin, että ennen maalin syntyä oli Jokereille vain yksi laukaus kohti Wiikmania.

Karkeita virheitä roppakaupalla

Kumpikaan joukkueista ei ollut ottelussa parhaimmillaan ja ajoittain kaukalossa nähtiin melkoisia hasardisuorituksia. HPK pääsi läpiajoihin ja ylivoimahyökkäyksiin toistuvasti, kun Jokereiden puolustus piti ilmeisesti avoimien ovien iltaa. Jokerit taas pääsivät vaarallisiin vastahyökkäyksiin Kerhon syyllistyessä yli-innokkaaseen hyökkäyspeliin.

- En ole oikeastaan tyytyväinen kuin toisen erän peliin. Kolmas erä oli meiltä käsittämättömän passiivinen. Erityisesti puolustuksen porrastuspeli oli heikkoa, sieltä mentiin läpi kuin korttitalosta. Maalivahti toi meille pisteen tänään, Jokeri-valmentaja Hannu Jortikka totesi.

Ottelun kolme ensimmäistä maalia syntyivätkin pahojen virheiden seurauksena. Ensin Laakkonen pääsi läpiajoon Sami Lepistön ja Markus Kankaanperän tarjoillessa avointa väylää vikkelällä HPK-laiturille. Laakkonen ei erehtynyt ja iski ylänurkkakudillaan kolmannen maalinsa viimeisessä neljässä ottelussa.

Jokerit puolestaan pääsi tasoittamaan, kun Laakkonen ja hänen ketjunsa keskushyökkääjä Josh Holden kyttäilivät jo hyökkäykseen lähtöä kiekon ollessa vielä syvällä omalla alueella. Timo Vertala sai kuitenkin kiekon avoimeen paikkaan ja tarjoili Quinn Hancockille paikan, josta kanadalainen ei voinut erehtyä.

Laamasen osumassa HPK:n ylivoimaviisikko taas pääsi yrittämään maalintekoa kerta toisensa jälkeen Jokereiden nelikon tyytyessä ihmettelemään maailmanmenoa ympärillään. Ilmiömäisiä otteita esittänyt Thomas venyi neljännen ensimmäisen laukauksen tielle, mutta ei voinut viimeiselle enää mitään.

Vajaamiehinen Jokerit varasti pisteen

Jortikan Jokeri-pakkaa vaivaavat loukkaantumiset, ja erityisesti Glen Metropolitin poissaolo sormivamman takia rasittaa joukkueen otteita. Vielä muutaman viikon sivussa olevan Metropolitin ja hyökkääjä Tomek Valtosen loukkaantumisen myötä Jokerit saapuivat Hämeenlinnaan pahasti vajaamiehisenä.

Vierasjoukkue kuitenkin taisteli alakynnestä tasoihin ja onnistui saalistamaan matkaevääksi yhden pisteen. Suoritus ei Jortikkaa tyydyttänyt, mutta ottelutapahtumiin nähden Jokerit saa kylläkin olla tyytyväinen jo pisteeseenkin.

- Joukkueen esitys ei tyydyttänyt minua alkuunkaan. Tietysti asioilla on aina jotain selityksiä ja syitä, mutta turha niitä on tässä alkaa käydä.

Metropolitin vamma tiesi lisävastuuta nuorelle Valtteri Filppulalle, joka oli rauhallisella ja kiekkovarmalla esityksellään yksi illan onnistujista. Vastuuta sai myös kapteeni Lind, joka raatoi läpi illan kahdessa ketjussa. Tällä kertaa Jortikan kokeilu ei toiminut, vaan väsynyt Lind oli kentällä pahasti muista jäljessä.

- Paikkoja oli kyllä itsellänikin, mutta ei mennyt sisään. Pitää vaan yrittää paremmin. Ei ollut mitenkään erinomainen peli. En ole sen tarkemmin analysoinut olenko ykkössentteri vai en. Kovasti pitää vaan yrittää kun on kavereita poissa. Nytkin Lintu veti kahta vaihtoa, Filppula mietti.

- En muista koska olisin miesten tasolla pelannut tuplavaihtoa. Vaikka itselläni on sellainen työjuhdan maine, niin kovaa oli. Jotkut vaihdot menivät pitkäksi niin ei siitä oikein ollut paluuta ja tuntuikin että oli tuhoamassa kahdenkin ketjun peliä, Lind huokaili.

Jokerit ei lähtenyt HPK:n mukaan raisuun hyökkäyspeliin, vaan tyytyi puolustamaan omaa maaliansa. Ja mikäs puolustajien on pelatessa, kun heidän takanaan seisoo SM-liigan tämän hetken paras maalivahti. Thomas oli ylivoimaisesti kentän paras pelaaja ja ansaitsee kiitokset jälleen yhdestä lisäpisteestä sarjakärjen laariin.

- Jokerit pelaa aika passiivisesti ja niillä on paketti tosi hyvin kasassa. Tosi paljon pitää tehdä töitä maalipaikkojen eteen. Iskevät tosi hyvin vastaan. Jokainen kiekonmenetys voi tietää vastustajalle ylivoimahyökkäys. Koko ajan pitää olla extrahuolellinen, voittomaalin Thomasin taakse iskenyt Voutilainen kertoi.

Paikkoja on, maalintekijöitä ei

HPK:n kohdalla tarina on jo aiemmista otteluista tuttu. Paikkoja oli roppakaupalla, mutta kiekko ei saada siirreltyä vastustajan maalivahdin taakse. Peli kulki jälleen Kerhon hallinnassa, mutta viimeinen niitti jäi iskemättä.

- Tietysti tyytyväinen pitää olla tuohon kolmannen erän pelaamiseen tuota yhtä vaihtoa lukuunottamatta. Oltiin nälkäisempiä ja voitontahtoisempia. Viimeinen silaus maalinteosta puuttui, eikä saatu ratkaisevaa 3-1-maalia. Sitten otettiin jo kuudes jäähy ja Jokerit rankaisi siitä. Paljon hyvää kuitenkin. Ensimmäinen erä meidän, toinen Jokereiden, kolmas erä ja jatkoaika sitten taas meidän, HPK:n Jukka Jalonen kertasi ottelun kulkua.

Kotijoukkueelle oli tyrkyllä kolmeen pisteen voitto, mutta tälläkään kertaa maalinteko ei toiminut siihen malliin, että täysi pistepotti olisi Hämeenlinnaan jäänyt. Suuri osa HPK:n maalinteko-ongelmista voidaan sälyttää Thomasin loistovireen piikkiin, mutta tänään Kerho-hyökkääjät tuntuivat osuvan vasta tyhjään maaliin.

- Kyllähän Thomas hyvä veskari on. Iso, peittää hyvin ja liikkuu nopeasti, juuri sellainen kaveri, jolle on vaikea maaleja tehdä. Kolme pistettä oli kuitenkin meille tarjolla, joten voitosta huolimatta täytyy todeta, että tämä oli pieni pettymys. Meillä oli teemana tänään ottaa se suora voitto, Laakkonen harmitteli.

HPK:n parasta osaamista esittivät juuri Laakkonen ja Holden sekä heidän rinnallaan hyökännyt Jani Rita. Ketju kehitteli jatkuvasti vaarallisia maalipaikkoja, vain viimeistely oli puutteellista. Pirteästi pelasi myös taas kaukaloon päässyt Janne Lahti. Puolustuspäässä Laamanen oli mainiossa kunnossa, kun taas Veli-Pekka Laitinen vaikutti unissakävelijältä lähes läpi ottelun.

Tuomari Tero Toivola oli jälleen lehdistötilaisuuden aiheena, kuten edelliselläkin Rinkelinmäen komennuksellaan. Tällä kertaa Toivola kuitenkin onnistui hyvin, vaikka joistakin tilanteista jälkipuheitakin riitti. Kumpikaan valmentajista ei lähtenyt sen kummemmin kiittelemään kuin haukkumaankaan tuomariston otteita.

- Ei ole meidän valmentajien asia kertoa oliko Toivola hyvä vai huono, ei se pääty mihinkään. Jos joskus oikein todella vedetään lokaan, niin Urpohan muistaa siitä, mutta en minä tuollaista ruskeakielisyyttäkään ymmärrä. Ei se kuulu tähän lajiin. Täällä otetaan vastaan se mitä tuomarit antaa ja sillä selvä, Jortikka laukoi.

HPK joutui pettymään, mutta sai tililleen taas kaksi lisäpistettä ja pysyttelee sarjataulukon kärkipäässä Jokereiden imussa. Luotujen maalintekopaikkojen määrä viime otteluissa lupaa hyvää, sillä oletettavasti HPK-hyökkääjät eivät ole kadottaneet maalintekotaitojaan tyystin. Seuraavaksi Kerhon tielle torstaina asettuvat Jarmo Myllys ja SaiPa.

- Ansaittiin vähintään se kaksi pistettä. Kolmaskin oli tarjolla, mutta ei oltu vielä riittävän kypsiä ottamaan sitä. Kolmannen erän lopussa sitä tarjottiin, kun kaveri otti jäähyn ja siitä olisi pitänyt pystyä naulaamaan voitto kotiin. Sikäli jäi kaivelemaan, mutta sen verran hyvää oli meidän pelissä, että kolmen matsin viikkoa on hyvä jatkaa, Jalonen totesi lopuksi.

Osin rampa Jokerit puolestaan jatkaa torstaina hämäläiskierrostaan pelaamalla Tampereen Hakametsässä Ilveksen vieraana. Thomas tarjoaa aina Jokereille voitonmahdollisuuden, mutta olisiko jo aika päästää kovasti urakoinut vahti lepovuoroon. Jortikan joukot tähtäävät taas vähämaaliseen peliin, jossa muutama vastaiskuosuma voi tuoda voiton.

- HPK oli parempi tänään ja ansaitsi ainakin tämän toisen pisteen. Nyt vaan kotiin häpeämään ja harjoittelemaan torstaita varten, Jortikka päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle