Nuori syntymäpäiväsankari piti Kerhon hengissä - ei myöntänyt siirtoa TPS:ään

LIIGA / Raportti
Kerhon taistelu jatkuu.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

HPK otti kauden ensimmäisen voittonsa Ilveksestä ja piti pudotuspelihaaveensa ohuesti hengissä. Kauden viidennen keskinäisen kohtaamisen ratkaisi nuori Patrik Virta, joka nostettiin pikakomennuksella seuran nuorista edustusjoukkueeseen.

Virta iski joukkueensa ensimmäisen ja kolmannen maalin. Maalit olivat Virran kaksi ensimmäistä liigamaalia. Kaiken kukkuraksi perjantai oli vieläpä nuorukaisen syntymäpäivä.

− Nuoret pojat pitivät tänään kyllä leiviskänsä erinomaisesti. Repäisimme heidät kesken harjoituksen mukaan, kehui HPK-valmentaja Pasi Arvonen.

Virta ja ensimmäisen liigaottelunsa pelannut Matias Haaranen paikkasivat kuumeeseen sairastunutta Joonas Vihkoa ja Antti Bruunia.

Ilves kaatui huolimattomaan pelaamiseen hyökkäys- ja puolustuspäässä. Joonas Korpisalo Ilves-maalissa ei ollut terävimmillään.

− Pienillä marginaaleilla pelasimme. Passivoiduimme turhaan toisen erän alussa, mietti Ilves-luotsi Tuomas Tuokkola.

Ensimmäisessä erässä nähtiin keskinkertainen tempo ja vähän paikkoja. Varovaista peliä viljelleet joukkueet eivät päässeet lähelle maalintekoa kummassakaan päässä. Ottelua hallitsi lievästi Ilves, joka pääsi yrittämään avausmaalia ylivoimalla kahteen kertaan.

Toisessa erässä verkko heilui alle puolen minuutin sisällä. Pikakomennuksella peliin nostettu Virta sohi paluukiekosta liigauransa avausmaalin. Erän puolivälissä Kerho siirtyi jo 2-0-johtoon, kun hyvän hyökkäyspään pelaamisen päätteeksi Zach Hamill pääsi vapaasti laukomaan kiekon ohi Korpisalon.

Ilves heräsi henkiin toisen erän loppupuolella. Läpsyttely muuttui luisteluksi ja Ilves sai pelattua pitkiä hyökkäyksiä HPK:n päätyyn. Kavennusmaali syntyi Vojtech Polakin lavasta. Maalin syötti Steven Zalewski, joka kiersi Kerhon maalin ja syötti kiekon Polakin lapaan ohi löysästi pelanneen Craig Schiran.

Kolmas erä kulki HPK:n lievässä hallinnassa. Ilvekselle avautui kuitenkin huikea paikka Aleksi Laakson kiekonmenetyksestä. Paikka kolmella nollaa Kerho-pelaajaa vastaan kariutui kuitenkin Tyrväisen hutilaukaukseen.

Ratkaisumaalin iski Virta. Entisen liigapelaajan Tony Virran poika nousi oikeaa laitaa ja rannelaukaus lävähti ohi Korpisalon helponnäköisesti. Jatkoajan tietojen mukaan ensi kaudeksi Turkuun siirtyvä Virta ei suostunut myöntämään siirtoa länsirannikolle.

− No, huhut on huhuja, Virta hymyili toimittajille.

» Lähetä palautetta toimitukselle