Kiihkeä kiekkoilta kääntyi HPK:lle

LIIGA / Raportti
HPK ja Ilves tarjosivat hämeenlinnalaisyleisölle kauden viihdyttävintä kiekkoa. Pelin taso ei ollut päätähuimaava, mutta suuret tunteet ja tiukka taisto kelpasivat yleisölle.

Kerhon sankariksi ottelussa noussut kahden maalin puolustaja Jukka-Pekka Laamanen kertoi taiston tauottua olleensa viihdyttävästä pelistä täysin samaa mieltä.

- Oli aika tunteikas peli tänään ja se oli ihan kivaa. Maaleja tulee jos on tullakseen, mutta silloin kun pelissä on tunteita mukana niin silloin tämä laji on kivaa, tuumaili Laamanen.

- Pelattiin hyvää ja taistelevaa ryhmää vastaan. Tunnetaso oli erittäin hyvä ja toisessa erässä oli playoff-tyyppistä peliä - taklattiin paljon ja yleisö oli hyvin mukana. Mielestäni tosi hyvä fiilinki päällä, kiitteli puolestaan HPK-valmentaja Jukka Jalonen.

Tunteet alkoivat nousta pintaan Ilveksen Hannes Hyvösen törttöilyistä jo ensimmäisessä erässä, jonka päätteeksi mies ampui laukauksen kohti Miika Wiikmania summerin jo soitua. Toisessa erässä laiturilla kiehahti totaalisesti Tuukka Mäkelän taklauksen jälkeen. Hyvönen hyökkäsi poikittainen maila edellä Mäkelän kimppuun. HPK-puolustaja oli jo valmis haastamaan Hyvösen, mutta tämä luikki vaihtoaitioon.

Myös hyökkäyspäässä loistanut Laamanen sai aikaan kuumenemista hankkimalla Timo Peltomaalle kaksiminuuttisen poikittaisesta mailasta Ilveksen pyörittäessä ylivoimaa toisessa erässä. Laamanen tarjosi Peltomaalle ensin hanskaa, sitten selkää, johon kokenut hyökkääjä löikin mailallaan.

- Kyllä Pajusen olisi pitänyt Laamanen tuntea, kun se on niin monta vuotta jo hyppinyt liigassa. Hyvä kun edes koskin, purnasi Peltomaa tuomiotaan pelin jälkeen.

- Huomautin Laamaselle, että jonkin verran pitäisi olla edes kunnioitusta, kun samassa porukassakin ollaan pelattu. Lapsellista. En oikein arvosta filmaajia, jatkoi veteraanihyökkääjä.

Maalejakin tehtiin

Kuumassa ottelussa nähtiin rangaistusten ja ylilyöntien lisäksi myös täysosumia. Tasatahtiin syntyneistä maaleista vastasi aina ensin HPK, kun Ilves puolestaan kuittasi tasoitusmaaleja. Alkutahdit löi Jukka-Pekka Laamanen avauserän ainoan rangaistuksen aikana. Laamanen piti osin onnellakin kiekon hyökkäysalueella, käytti Jyrki Louhella ja saatuaan syötön takaisin laukoi komean vedon ohi Juha Pitkämäen.

Vain kahden minuutin kuluttua Ilves vastasi Ismo Kuoppalan osumalla. Puolustaja sai Raimo Helmiseltä mainion jättösyötön ja kiersi HPK maalin huijaten Miika Wiikmanin liian kauas takatolpasta. HPK-vahdin seikkaillessa Kuoppala pääsi helposti kääntämään oikeaoppisen vanhanaikaisen.

Erätauolle mentiin kuitenkin HPK:n johdosta, sillä Oliver Setzinger pääsi pamauttamaan komean laukauksen Ilveksen verkkoon Toni Mäkiahon vapauttavan syötön jälkeen. Kerhon johto-osuma siunaantui todella oikealle miehelle, sillä loistavasti pelannut Setzinger oli ehdottomasti erän parhaita HPK-hyökkääjiä.

- Kyllä me oltiin vähän niskan päällä tässä pelissä. Alku oli vaikeata ja Ilves tuli hyvin päälle, siinä jäätiin vähän jalkoihin. Pikku hiljaa ekassakin erässä saatiin otetta ja se oli lopulta hienokseltaan meidän hallintaa, analysoi Kerhon Jukka Jalonen kamppailua.

Ilveksen Curt Lindstöm jakoi tunnustusta vastustajan joukkueelle ja valmentajalle.

- Tiedettiin alusta lähtien, että HPK on erittäin hyvä ja lahjakas joukkue. Hän (Jukka Jalonen) tekee hyvää työtä HPK:ssa ja he pelaavat hyvää kiekkoa hyvien luistelijoinsa myötä, kehui Ilves-valmentaja.

Väsynyt Ilves taistelee

Kovassa otteluruuhkassa väsynyt vierasjoukkue jaksoi roikkua HPK:n vauhdissa mukana todella hyvin. Toisen erän alussa Jussi Pesonen pääsi tasoittamaan ottelun Miika Wiikmanin haparoitua pahemman kerran Hannes Hyvösen laukauksen jälkitilanteessa.

- Pari ehkä vähän helpohkoa maalia meidän päähän meni. Meillä oli kolme tolppaa ja jokunen parempikin paikka lisää, kommentoi Jukka Jalonen.

Vaikka Wiikman haparoikin pahasti Ilveksen maaleissa, pystyi mies kokoamaan itsensä ja torjumaan erinomaisesti muutaman puolittaisen läpiajon, joita HPK:n pelaajat aiheuttivat enimmäkseen huolimattomalla ylivoimapelillä.

Myös toisessa päässä torjunut Juha Pitkämäki oli pitkin ottelua epävarman oloinen. Haparointi korostui ennen Jukka-Pekka Laamasen 3-2-osumaa, kun pari kertaa mies sai vaivoin pomputeltua laukaukset yli maalin. Neljäs laukaus saman ylivoiman aikana kuitenkin painui verkkoon. Tälle maalille Pitkämäki ei mitään mahtanut, sillä Ilveksen ylimmät pelaajat pelasivat itsensä Laamasen taakse.

- Yritimme omaa peliämme ja puolustaa hyvin. Kahdeksas ottelu 13 päivän sisään ja pitää antaa joukkueelle tunnustus, että he ovat taistelleet joka ottelussa, pohti Curt Lindström joukkueensa väsymyksestä.

- HPK oli tänään parempi joukkue ja me jouduimme pelaamaan liikaa alivoimaa. Lopussa pelaajani olivat todellä väsyneitä, ei ainoastaan kovasta peliruuhkasta johtuen, vaan myös siitä että jouduttiin pelaamaan paljon erikoistilanteita.

Lisäksi Lindströmiä harmitti Ilveksen runsas jäähymäärä.

- On vaikea pelata puoli ottelua yhden miehen alivoimalla. Emme ole raaka joukkue. En normaalisti puhu tuomareista, mutta tänään mielestäni hän vihelsi meille melko mystisiä jäähyjä, arvosteli Ilves-valmentaja Juha Pajusen linjaa.

HPK vaihteeksi ylitöissä

Kolmannen erän ainokaiseksi jäi Teemu Jääskeläisen siniviivalta laukoma 3-3-tasoitus. Kerholle tarjottiin erinomaista tilaisuutta kolmeen pisteeseen, kun Steve Kariyan maila nousi pahasti Vladimir Sicakin leukaan ja Ilveksen kultakypärä passitettiin 2+2 minuutin istunnolle neljä minuuttia ennen erän loppua. HPK:n ylivoima oli kuitenkin täysin luokatonta, joten jatkoaika kutsui ritaripaitoja jälleen.

- Ei minua oikeastaan muu tässä harmita, kuin tuo neljän minuutin ylivoima lopussa. Olin melko varma, että siinä naulataan voitto, mutta se oli surkea suoritus. Heikoin kohta meidän pelissä tänään ehdottomasti, sadatteli Jukka Jalonen hukattua tilaisuutta.

Jatkoajalla HPK pelasi tuttuun tapaansa kolmella hyökkääjällä ja yhdellä pakilla. Ensimmäistä kertaa Rinkelinmäellä myös vierasjoukkue luistelutti jäälle kolme hyökkääjää, kun tupsukorvien huippuketju Kariya-Stefan-Vidgren yritti ratkaisua HPK:n päätyyn.

Ratkaisijaksi nousi kuitenkin Toni Mäkiaho, joka sai kiekon Oliver Setzingeriltä hyökkäyssinisellä ja laukoi hienon laukauksen Pitkämäen hanskapuolen ylänurkkaan.

- Jatkoajalla ei ollut ensimmäinen kerta, kun sitä hallittiin selvästi. Luotiin jokunen maalipaikka yksi tolppa mukaanlukien. Ilves vähän väsyi näihin alivoimiin ja he ovat pelanneet vähän enemmän mitä me viime aikoina, niin pystyttiin hyödyntämään sitä ja hieno voittomaali loppuun. Tänään oli kuitenkin enemmänkin otettavissa, tuumaili Jukka Jalonen.

Ilveksen valmentajanvaihdos on tehnyt joukkueelle hyvää. Hurjassa otteluruuhkassa tamperelaiset ovat pelanneet 13 päivässä kahdeksan ottelua, joista sarjapisteitä on tullut mukavat 13.

- Me olemme pelanneet sarjan parhaita vastaan. Täällä pelattiin aika tasaisesti ja saatiin piste. Otimme pisteen täällä, pisteen Kärppiä vastaan ja kolme Jokereita vastaan. Eilen meidän olisi pitänyt voittaa, mutta hävisimme omiin virheisiimme. Olemme pelanneet tasaisesti kaikkia kärkijoukkueita vastaan, joten 13 pistettä on ihan ok, iloitsi Curt Lindström.

HPK nousi sarjassa jälleen kolmanneksi ohi Helsingin IFK:n. Seuraavaksi ritaripaidat matkaavat juuri HIFK:n vieraaksi, joten edessä on torstaina merkittävä ottelu. Ilves puolestaan isännöi torstaina Ässiä keskikastin sijoitusten kannalta jännittävässä kamppailussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle