Ilves vain suupala huippukuntoiselle ritariryhmälle

LIIGA / Raportti
Hajuton, mauton ja väritön jääkiekko-ottelu on penkkiurheilijan painajainen. Hämeenlinnan Pallokerho ja Ilves tahkosivat sellaista pakkopullaa täydet 60 minuuttia tiistain liigakierroksella. Ottelun ainoa väriläiskä oli HPK:n maalivahti Hannu Toivonen, joka torjui itselleen kauden toisen nollapelinsä.

Ritarihallin lehterit kauhistuivat heti ensimmäisessä vaihdossa, kun Ilveksen Vesa Viitakoski ja ritareiden Antti Miettinen törmäsivät keskialueella, minkä seurauksena Miettinen lähti jalkaansa ontuen vaihtoon. Tänään kuukauden pelaajana palkittu Miettinen kuitenkin selvisi rytäkästä vammoitta ja oli jo seuraavassa vaihdossa päästä avaamaan illan maalihanat Tommi Santalan esityöstä. Manselaisten maalilla pelannut Bruce Racine veti kuitenkin pidemmän korren.

Tupsukorvat pelasivat aneemisesti ja isännät vyöryttivät hyökkäyksiään kohti vieraiden maalia. Neljän minuutin kohdalla Tommi Santala laukoi nopean hyökkäyksen jälkeen ylärimaan ja hetkeä myöhemmin Ilveksen pyörityksen jälkeen Max Kenig ja Jyrki Louhi juonivat kaksi vastaan yksi -hyökkäyksen jälkeen kiekon tamperelaisten maalin katolle.

HPK sai palkinnon yrittämisestään seitsemän minuutin pelin jälkeen, ja asialla oli jälleen kerran loistavia otteita esittänyt ykkösvitja. Pitkän pyörityksen jälkeen Eero Somervuori nousi Ilves-pelaajien estelyistä huolimatta röyhkeästi maalille ja ampui tulisesti kohti Bruce Racinea. Antti Miettinen liukui samalla takakulmalle ja iski paluukiekon tyhjään maaliin.

Ilveksen paras paikka siunaantui ylivoimalla Vesa Viitakoskelle, joka hyvän ylivoimapyörityksen jälkeen yritti nostaa kiekon ylämummoon, mutta Hannu Toivonen Kerhon maalissa ei suostunut antautumaan.

Ennen erän loppua HPK:n ykkösvitja iski uudelleen, nyt ylivoimalla. Antti Miettinen ja Tommi Santala vaihtoivat muutamaan otteeseen paikkoja tupsukorvien päädyssä ja lopulta Santala pääsi tykittämään mustan reppuun aivan vierailijoiden maalin edestä. Hämeenlinnalaisilla oli vielä maalinkin jälkeen pari paikkaa, mutta tänään hyvin Ilveksen maalilla pelannut Racine venyi kerta toisensa jälkeen haamutorjuntoihin.

Kerho jatkaa samalla tyylillä

Ennen kuin minuutti oli ehtinyt täyttyä toisesta erästä, pääsi ritareiden Jan Pardavy nopeasta pystysyötöstä läpiajoon. Pardavy yritti yllättää Racinea valelaukauksella, mutta Racine piti hermonsa kylmänä ja poimi kiekon kuin marjan. Hetkeä myöhemmin Racine joutui antautumaan kuitenkin jo kolmannen kerran, kun Max Kenigin hieno syöttö maalin takaa tavoitti maalin eteen unohdetun Harri Suutarisen, joka pamautti limpun miltei verkon läpi yläkulmaan.

Maalin jälkeen vierailijat alkoivat päästä ottelun juoneen kiinni ja saivat myös järjesteltyä muutaman hyvän tilanteen Kerhon maalille. Marko Luomala ja Vesa Viitakoski pääsivät molemmat erinomaisiin paikkoihin yrittämään maalintekoa, mutta aina kiekon ja verkon väliin ilmestyi Hannu Toivosen suojus. Myös isännillä riitti paikkoja, mutta Racine jatkoi haamupelastuksiaan.

Antti Miettinen näytti kuitenkin kaikille miksi hän on kuukauden pelaaja. Hämeenlinnalaisten ylivoimapyörityksen jälkeen Tommi Santala syötti kiekon maalin eteen Marko Tuulolalle, joka löi ohi kiekosta. Takakulmalle maalin takaa liukuneella Miettisellä ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia viimeistellä illan toista osumaansa tyhjään reppuun.

Tupsukorvat saivat vielä ennen erätaukoa järjesteltyä aika ajoin hyviä mylläköitä ritareiden päätyyn. Yleensä asialla oli ketju Vesa Viitakoski - Raimo Helminen - Ville Snellman.

Ilves herää eloon

Iso hatunnosto vierailijoille, sillä toiselta erätauolta kentälle luisteli muriseva Ilves-ryhmä. Siitä huolimatta maalitehtailun aloitti kotijoukkue. Olli Sillanpää sai hienon nousun jälkeen viimeistellä Kerhon viidennen osuman b-pisteen kaarelta hyvällä lyöntilaukauksella. Sillanpään maali oli illan ainoa, josta Ilveksen maalivahti Bruce Racinea voi syyttävällä sormella osoittaa.

Heti maalin jälkeen tupsukorvat saivat paineen HPK:n päätyyn ja avausmaali roikkui ilmassa. Jukka-Pekka Laamanen sai kiekon viivalle ja pääsi vapaasti nousemaan kohti maalia, mutta Hannu Toivonen oli päättänyt pitää maalinsa puhtaana ja venytti hanskansa kiekon tielle.

Hetkeä myöhemmin Ilves sai ylivoiman, mutta kesken pyörityksen Antti Miettinen karkasi läpiajoon. Miettinen yritti hattutemppua liruttamalla kiekon yhdellä kädellä maaliin, mutta maalivahdin paras ystävä, tolppa, pelasti manselaiset takaiskulta.

Siihen loppuivat isäntien maalintekopaikat ja vierailijat pääsivät niskan päälle. Ensiksi Raimo Helminen ja Martti Järventie pääsivät 2-1-hyökkäykseen. Helminen jakoi kiekon Järventielle, jolla oli aivan tyhjä maali edessään, mutta Toivonen teki illan highlight-torjunnan ja venytti patjansa Järventien vedon eteen. Hetkeä myöhemmin Ville Snellman ja Vesa Viitakoski olivat samanlaisessa tilanteessa, mutta Snellmanin viuhuva lämäri vihelsi hiukan maalin yli.

Vesa Viitakoski pääsi vielä ennen erän loppua läpiajoon, mutta Hannu Toivonen löi viimeisen naulan tamperelaisten arkkuun ja pysäytti Viitakosken vedon olkapäällään.

- Muutaman kerran oli tänään vähän mylläkkääkin siellä, että ainakin Helmisen ketju sai pyöritystä aikaan. Viitakoski oli aika paha ja se sai paljon paikkoja, vaikka ei tänään onnistunutkaan maalia tekemään. Vahva vääntäjä se oli ja kulmissa sai tehdä hommia - oli vähän eri vahvuusluokkaa kuin Mestis-hyökkääjät. Ei missään nimessä ollut helppo peli, vaikka tulos näyttääkin 5-0, ritareiden lainapakki Olli Korkeavuori punnitsi kolmatta erää.

Ei niin kaunista kiekkoa

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa esiintyi hyvin lyhytsanainen Ilves-luotsi ja pettymyksen omien otteista pystyi lukemaan kasvoilta.

- Ei tässä paljon ole puhuttavaa. Me oltiin tänään selkeästi huonompi ryhmä ja tuntui välillä ettei itsekään edes uskottu, että voidaan täällä Rinkelinmäellä voittaa. Kyllä tämä oli kaukana siitä mitä ollaan pelattu nyt joulun jälkeen, valitettavasti, summasi Teijo Räsänen illan ottelua.

Ritareiden valmentaja Jukka Jalonen oli tyytyväinen omiinsa vaikka myönsi, ettei illan ottelu ollut mitenkään kaunista kiekkoa lehtereiltä katsottuna.

- Ei tämä varmaan mitään suurta jääkiekkojuhlaa tänään ollut. Ilves ei tosiaan jostain syystä ollut parhaimmillaan ja päästiin kieltämättä aika helpolla. Varsinkin pari ensimmäistä erää, ei Ilveksellä ollut kuin kolme maalipaikkaa. Sitten kolmannessa oli jo jonkin verran, mutta Toivosen Hanski oli erittäin hyvä taas sitten niissä tilanteissa. Pelasi itsellensä nollan, vaikka sitä me ei ehkä muuten oltaisi ansaittu, Jalonen suitsutti nuorta maalivahtilupausta.

- Kaksi nollapeliä peräkkäin ilman Kucharcikia ja Rajamäkeä, jotka ovat molemmat hyviä ja tärkeitä työmyyriä meidän joukkueessa. Täytyy olla tyytyväinen joukkueeseen, Jalonen lopetti.

Hyvinkään Ahmoista Kerholla lainassa oleva oma kasvatti, puolustaja Olli Korkeavuori, pelasi ainakin tähän mennessä viimeisen ottelun ritaripaidassa. Miehen jatko Hämeenlinnassa on vielä auki, mutta 23-vuotias puolustaja on esittänyt erittäin hyviä otteita HPK-paidassa.

- Korkeavuoren jatkosta ei olla sen enempää sovittu. Tietenkin valmentajan mieltä lämmittää tuollaiset otteet. Ei ole todellakaan meidän heikoin pakki tällä hetkellä, Jalonen jakoi kiitosta puolustajalleen.

- Jatkosta ei olla sovittu, että päivä kerrallaan ollaan tässä menty ja katseltu miten menee. Tosiaan on vähän omastakin mielestä mennyt vähän yläkanttiin ja olen yllättynyt, että olen näin hyvin pärjännyt täällä. Kyllä täällä ilmeisesti niin kauan ollaan, kun joku sanoo, että pakkaa vehkeet ja mene takaisin Hyvinkäälle, Korkeavuori kertoi jatkosuunnitelmistaan.

- Ihan hienoa, että HPK on antanut mahdollisuuden ja että olen päässyt tänne Hämeenlinnaan, kun olen täällä juniorivuosina pelannut. Onhan tämä aika iso harppaus, mutta minut on otettu hyvin joukkueeseen ja olen päässyt hyvin peleihin mukaan, Korkeavuori lopetti.

» Lähetä palautetta toimitukselle