Ilves jatkoi hyviä esityksiään

LIIGA / Raportti
Viime kauden jumbojoukkue Ilves jatkoi hyviä esityksiään Tampere Cupissa. Pronssia viime keväänä napannut HPK oli vastaantulija, kun Ilves vei voiton 5-1.

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta sekavaa sähellystä, vaikka Kerho hienokseltaan hallitsikin. Ensimmäiseen kahdeksaan minuuttiin ei nähty yhtään kunnollista maalipaikkaa, kunnes Ilveksen tsekit iskivät. Martin Hlavacka antoi pitkän pystysyötön oman maalin edestä ja HPK:n liian ylös nousseiden puolustajien taakse jäänyt Radim Kucharczyk ampaisi läpiajoon. Laituri ei erehtynyt, vaan pisti kiekon hallitusti sisään HPK:n maalilla olleen Rob Tallasin haarojenvälistä.

Pelikello näytti reilua yhtätoista minuuttia, kun Ilveksen ulkomaalaiset tekivät jälleen tuhojaan. Marek Vorel pisti kiekon Kucharczykille, joka jatkoi laatan ylös nousseelle puolustaja Cory Murphylle.

Murphy ampui suoraan syötöstä sydämensä kyllyydestä laatan verkkoon. Ilves johti 2-0.

Ottelun ensimmäinen jäähy nähtiin vasta vajaan kahdentoista minuutin kohdalla, kun HPK:n Juha-Pekka Loikas sai jäähyn korkeasta mailasta. Ilveksen ylivoima toimi tässä tilanteessa edellisen päivän tapaan ja Raimo Helmisen paikan ykkösketjussa ottanut Jesse Niinimäki syötti kiekon Ville Snellmanille, joka maalin kulmalta pisti kiekon toiselle kulmalle vapaaksi jääneelle Vesa Viitakoskelle. SM-liigan toissakauden maalikuningas ei erehtynyt. Rob Tallasilla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia.

HPK sai lohtua vielä ennen erän loppua, kun pelattiin neljällä neljää vastaan Niinimäen ja Tuomas Eskelisen istuessa jäähyllä. Ilveksen puolustuksessa Jukka Laamanen nukahtaa ja Olli Korkeavuori ja Max Kenig pääsevät kahdella yhtä vastaan. Kiekon verkkoon iskee Kenig.

HPK oli tulla vielä maalin päähän aivan erän lopussa, mutta Jyrki Louhen hyvä rystyveto kilahti tolppaan.

Toinen erä sekavaa sähellystä

HPK:n Jyrki Louhi otti kaksiminuuttisen reilu minuutti toisen erän alun jälkeen ja Ilves pääsi jälleen ylivoimalle. Kentän ylivoimaisesti paras pelaaja Martin Hlavacka toi kiekon laitaan HPK:n päädyssä ja tarjosi kiekon maalin eteen vapaaksi jääneelle Mikko Suvannolle. Suvanto ei toiminut kuten Ilves-hyökkääjät viime kaudella, vaan otti rauhassa kiekon haltuun, veivasi ja odotti että Tallas heittäytyy levyksi jäähän. Sen jälkeen Tanskasta Ilvekseen tullut Suvanto pisti kiekon ylämummoon. Suvanto pelasi kokonaisuudessaan hyvän ottelun ja antoi hyviä näyttöjä Ilves-johdolle. Ihme on jos mies ei saa sopimusta ensi kaudeksi.

HPK:n puolustukselle sattui reilun kuuden minuutin pelin jälkeen kardinaalivirhe. Alivoimalla kaksi hyökkääjää lähti keskialueella ottamaan yhtä Ilveksen pelaajaa ja kun toinen puolustajistakin oli pihalla kuin lumiukko, oli Ilveksen kolmosketju ykskaks kolmella yhtä vastaan hyökkäyksessä. Alla näkyvä tilanne päättyi kuitenkin tuloksettomasti.

Tämän jälkeen Ilveksen nelosketju sai aikaan hyvää vääntöä ja painetta HPK:n maalille, mutta viimeistely ontui pahemman kerran ja lisämaalit jäivät tulematta.

Hieman ennen ottelun puoltaväliä nähtiin erikoinen tilanne, kun päätuomari Virolainen antoi aloitukseen kyyristyneelle HPK:n Juha-Matti Yli-Junnilalle 10 minuutin käytösrangaistuksen syynä väärä varuste. Yli-Junnila piti kypäräänsä joillekin pelaajille tyypilliseen tyyliin takaraivoilla niin, että visiiri ei ole näkökentän tiellä. Virolaisen tuomarilinja oli muutenkin ajoittain aika sekava. Välillä pilli soi pienistäkin virheistä ja välillä taas sai tehdä mitä tahtoi.

Erän loppupuoliskolla HPK hallitsi ottelua hienoisesti, kun näytti siltä, että Ilvestä ei enää kiinnosta luistella ja pelata. Kunnollisia maalipaikkoja kokonaisuudessaan vaisusti pelanneet hämeenlinnalaiset eivät kuitenkaan saaneet luotua.

Pelailua

Ottelun kolmas erä oli lähinnä kosmetiikkaa. Ilves kaunisteli vielä lukemia, kun Marko Tuulola istui jäähyllä. Illan tehomieheksi maalilla ja kahdella syöttöpisteellä noussut Radim Kucharczyk syötöstä Marek Vorel pisti kiekon reppuun ajassa 45. 43.

Molemmat joukkueet pääsivät vielä ennen ottelun loppua yrittämään ylivoimaa, Ilves pariin otteeseen viidellä kolmeakin vastaan, mutta tuloksetta. Ilves sai kolmannessa erässä jobin postia, kun Martin Hlavacka loukkasi itsensä, eikä palannut enää peliin. Vamman vakavuudesta ei ole tietoa.

Hyvältä näyttää, mutta?

HPK oli kaukana sloganistaan "Hämeen Parasta Kiekkoa", joukkue oli aneeminen ja taisteluhaluton. Kokeneemmasta kaartista mukana olleet Marko Tuulola, Tomas Kucharcik ja Tony Virta olivat täydellisesti pimennossa. Yksin Virralle tuli toisessa erässä toistakymmentä kiekonmenetystä. HPK:n parhaimmistoa olivat Olli Korkeavuori, Puolustusvoimien riveissä sekoillut, nk. suunnistajat-ryhmään kuuluva Max Kenig ja viidestä takaiskumaalista huolimatta Rob Tallas. HPK:n maalivahtiongelma näyttää ratkenneen Tallasin myötä.

Kun vain pakit siivoavat vastustajan hyökkääjät maalin edestä, ei Kerholla ole hätäpäivää.

Ilveksen peli sen sijaan näyttää vaarallisenkin hyvältä. Harjoitusotteluista ei kuitenkaan pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, vastustajilla on usein kokeiluryhmiä ja niin edelleen. Kuitenkin nyt voi jo sanoa, että ainakaan viime kauden kaltaista romahdusta ei Ilvekseltä nähdä.

Ilvekseltä loistivat tänään Martin Hlavacka ja sopimusta kiivaasti metsästävä Mikko Suvanto, joka pärjäsi kolmosketjun sentterinä erittäin hyvin. Tsekkilaituri Radim Kucharczyk pelasi toistaiseksi parhaimman pelinsä Ilves-paidassa. Myös perusvarma Henri Laurila ja maalissa pelannut Tuomas Nissinen ansaitsevat maininnat. Negatiivisiakin piirteitä löytyy, Ville Koistinen ja Jukka Laamanen ovat edelleen aivan yössä. Kaksikko aiheutti Hlavackan poissa ollessa sydämentykytystä kannattajille, mutta onneksi kardinaalimokilta vältyttiin. Niinimäen veljeksetkään eivät esiintyneet edukseen. Jarnolle tuskin sopimusta heruu ja Jessekin oli todella vaisu hitaahkosta temposta huolimatta.

HPK pelaa huomenna klo 17 HV71:stä vastaan ja Ilves kohtaa kauden ensimmäisessä paikallisottelussa Tapparan kello 20. Otteluun odotetaan yli 7000 katsojaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle