HPK ja IFK avasivat kesäkauden

LIIGA / Raportti
Jääkiekkokausi avattiin tänään myös Hämeenlinnassa harjoitusottelulla HPK - HIFK. Ottelussa ei ihmeitä nähty, vaan se oli leppoisaa kesäistä pelailua. Kamppailu oli tasainen loppuun asti ja päättyi tasalukemiin 4-4.

HPK lähti otteluun ilman armeijassa olevia viittä junioripelaajaa (Yli-Junnila, M.Kenig, Lahti, Immonen, Mäkelä) sekä Joni Lappalaista, joka oli Amerikassa 20-vuotiaiden maajoukkueen mukana. Myöskään kokoonpanossa ei ollut vielä uutta try-outilla olevaa jenkkimaalivahti Rob Tallasia. Hänen työlupa-asiansa ovat venyneet ja mahdollisesti Tallas nähdään ensi viikolla tositoimissa.

HIFK:lta puuttui samoin pelaajia ringistä ja joukkue veti ottelun läpi kolmella kentällä kuten teki myös kotijoukkue HPK. Helsinkiläisten nipusta puuttui kätensä satuttanut
Jere Karalahti, Pasi Saarinen, Kim Hirschovits ja uusi vahvistus Brett Harkins sekä tietenkin Hannu Aravirta joka oli 20-vuotiaiden maajoukkuetta
käskyttämässä Amerikassa.

Itse ottelussa HIFK aloitti maalinteon heti ottelun alussa. Aki Heinon kiekonmenetyksestä HIFK pääsi
iskemään vastahyökkäyksestä. Martin Spanhelin oli helppo tehdä maali lähietäisyydeltä, kun miestä ei kukaan
pitänyt. HIFK:n hyvän alun jälkeen HPK alkoi saamaan kiinni pelistä. Ensimmäisessä erässä tapahtui myös ikävä tilanne, kun HPK:n Olli Sillanpää oli tavoittelemassa kiekkoa laidan vieressä. Yht'äkkiä takaa
ryntää Ville Viitaluoma kovalla vauhdilla ja torppaa Sillanpään laitaan. Ottelun tuomari Teemu Salminen päätti heittää Viitaluoman suihkuun ja näin HPK pääsi viiden minuutin
ylivoimalle. Muutenkin avauserässä jaettiin hieman heppoisia jäähyjä ja ylivoimatilanteita syntyi, mutta niistä ei enempää maaleja saatu.

Toisessa erässä samantyyppinen peli jatkui, ja HPK:n vauhti ehkä hieman hiipui. Mutta sitten alkoi tapahtumaan, ja maaleja syntyi solkenaan. Ensiksi
Hannu Pikkarainen vei punanutut 0-2-johtoon. Sen jälkeen Anders Burström pääsi kaventamaan lukemiksi 1-2. Siihen kotijoukkueen pieni piristys loppuikin
taas, kun Timo Pärssinen pääsi heittämään 1-3-lukemat taululle. HPK ei luovuttanut, Harri Suutarisen onnenkantamoinen siniviivalta upposi IFK-pakin jalkojen välistä ja lopulta maalivahti Timo Laaksoharjun kainalosta maaliin.

Vielä senkin jälkeen HPK tuli ja Tomas Kucharcik iski ottelun tasoihin 3-3:een. Mutta IFK ei hellittänyt, vaan Turo Järvinen nosti maalin edestä rebound-kiekon tyhjään maaliin
ja vei näin IFK:n johtoon 3-4. Tauolle lähdettiin siis IFK:n johtoasemassa.

Kolmas erä oli myös samaa puurtamista mitä edellisetkin erät. Välillä surffattiin oikein kunnolla ja välillä pelattiin. Päällimmäisenä erästä jäi mieleen HPK:n 4-4 tasoitus.

Vladimir Sicakin maalille heitto, jonka ensiksi ohjasi Mika Skyttä ja sen jälkeen mailansa väliin laittoi try-out mies Juha-Pekka Loikas. Viimeisessä erässä Roman Vopat otti itselleen
tyhmän jäähyn huutamalla itselleen 10 minuutin käytösrangaistuksen.

Ottelun lopussa oli vielä pieni episodi Tuomas Eskelisen ja Martin Spanhelin välillä. Spanhel pääsi huitaisemaan Eskelistä naamatauluun ja Eskelinen yritti kostaa, mutta siihen se sitten jäikin.

Vaikka joukkueet pelasivatkin kapeilla miehistöillä, niin väsymystä ei näkynyt.
HPK:n puolelta odotettiin paljon
uusilta nimiltä kuten Burström, Virta, Skyttä ja nuorilta try-out miehiltä.

Vujtekhan tiedetään jo ennestään ja maestron kädet kävivät myös loistavasti tänään, kun rinnalla olivat tutut miehet Laakkonen ja Kucharcik. Varsinkin ylivoimilla Vujtekin
kiekonkäsittelytaidot huomattiin, kun hän pyöritti peliä paljon ja jakeli loistavia syöttöjä. Myöskin se tuttu jalkakikka nähtiin tänään.

Burström teki maalin ja muutenkin mies oli mukava piristys joukkueeseen. Anders ei taklaa hirveästi, mutta osaa hyvin ottaa taklaukset vastaan
ja vääntää kulmissa.

Kolmosketjussa Mika Skyttä toi kokemusta ketjun nuoremmille, meni ja väänsi tilanteissa. Ketjun muut, Loikas ja Suutarinen, olivat myös pirteitä tänään. Molemmat pääsivät maalin makuun, vaikka maalivahti Laaksoharju imaisikin ne helposti.

Suurin pettymys tänään oli Aki Heino, jonka kiekonmenetykset ja harhasyötöt kostautuivat. Myös muilla puolustajilla oli vaikeuksia välillä pysyä vauhdissa ja varsinkin kiekonkäsittely toi ongelmia. Joni Puurula onnistui
kohtalaisesti maalinsuulla, mutta ei hänkään vielä ollut sellaisessa vireessä, missä pitäisi olla.

HIFK:lta parhaimmistoa olivat Timo Pärssinen ja Martin Spanhel. Pärssinen jatkoi samanlaista pörräilyä mitä ennenkin on esittänyt. Uusi tsekkivahvistus Spanhel vaikutti myös hyvältä. Mies liikkuu melko hyvin
ja hakee maalintekopaikkoja sekä taklaa kunhan siihen tilaisuus vain on.

Muuten joukkueesta ei oikein erottunut pelaajia, joita olisi voinut kehua. Benysek oli varma takalinjoilla kuten myös Kultanen. Joidenkin pelaajien hermot kävivät välillä hieman ylikierroksilla, Roman Vopat
oli yksi niistä, joka huusi itselleen
vielä käytönrangaistuksen, samoin Viitaluoman turhautuminen oli typerä temppu.

Maalivahti Timo Laaksoharjulla ei ollut paras päivänsä, välillä hän torjui mainiosti, mutta kyllä meni helppoja maalejakin.

Molemmilla joukkueilla on vielä siis paljon petrattavaa, mutta tästä on hyvä jatkaa, kunhan joukkueet saavat vielä mukaan poissaolleet pelaajat. Yleisöäkin oli tänään runsaslukuisesti, ja varsinkin IFK-fanit olivat vahvasti edustettuna katsomossa.

Kokoonpanot:

HPK

Laakkonen - Kucharcik - Vujtek

Louhi - Burström - Virta

Suutarinen - Loikas - Skyttä

Sillanpää

Tuulola - Heino

Eskelinen - Aalto

Sicak - Korkeavuori

Vähämäki

Puurula (Väre)

HIFK

Järvinen - Vopat - Spanhel(ottelun alussa Häppölä ketjun sentterinä)

Grünn - Häppölä - Vihko(ennen ulosajoaan Viitaluoma keskellä)

Pärssinen - Porthen - Kuhta

Viitaluoma-Laine


Benysek - Kurvinen

Kultanen - Lamberg

Pikkarainen - Turunen

Laaksoharju (Stathos)

» Lähetä palautetta toimitukselle