Seremoniat illan kohokohta Hämeenlinnassa

LIIGA / Raportti
HPK ja Espoon Blues kohtasivat torstai-iltana Hämeenlinnassa perinnepelin merkeissä. Ottelusta ei juuri jäänyt muuta muisteltavaa kuin sen ennakkoon saama nimi sekä vieraille 3–0-voiton pohjustaneen Antti Oren uran ensimmäinen nollapeli SM-liigassa.

Hämeenlinnassa ilta alkoi juhlavasti, kun Kerho muisteli tasan 82 vuotta sitten pelattua ensimmäistä kotiotteluaan. Torvin soitettu fanfaari kaikui Ritari-areenalla ja yleisö valmistautui tiukkaan vääntöön.

Kiekko tippui jäähän ja HPK:n juhlat oli juhlittu kuudessatoista sekunnissa. Blues pääsi hyökkäämään välittömästi ja laukomaan maalille. Mikko Tolvanen torjui kahdesti, mutta HPK ei päässyt irtokiekkoon, joka ajautui Joakim Erikssonille. Eriksson syötti yksin siniviivalle jätetylle Ari Vallinille, joka käytti saamansa tilan hyväkseen ja laukoi kiekon ohi Tolvasen.

– Maalin saaminen ensimmäiseen vaihtoon helpotti kyllä menoa. Peli oli alkuun tosi hyvää, mutta sitten tuli ne kaksi jäähyä, Bluesin valmentaja Lauri Marjamäki harmitteli.

– Blues aloitti todella räväkästi, mutta pääsimme pikaisesti peliin mukaan, HPK:n käskyttäjä Timo Lehkonen puolestaan totesi.

Erikoistilannepelaaminen ei kantanut hedelmää

Bluesin Oskari Korpikari hankki itselleen ottelussa kolme jäähyä, joista kaksi ensimmäisessä erässä. Rikkeet seurasivat HPK:n läpiajotilanteita ja käänsivät peliä kotijoukkueelle. HPK yritti päästä maalille, mutta viimeistely ontui. Blues puolestaan keskittyi johtonsa säilyttämiseen ja satunnaisiin vastahyökkäyksiin.

– Pelasimme fiksusti ja alivoimapelaamisemme oli hyvää, mutta otimme ihan liikaa jäähyjä, Marjamäki summasi joukkueensa esityksiä.

– Blues tappoi ylivoimamme. Emme päässeet edes maalipaikoille toisessa erässä, Lehkonen myönsi.

– Emme kuitenkaan antaneet kiekkoa. Teimme paljon töitä ja pelaajat antoivat kyllä kaikkensa. Harmittaa se toinen maali.

Ensimmäisen erän lopulla Bluesin kärkkyminen palkittiin. Vieraat käänsivät hyökkäyksen, Jani Hakanpää laukoi päätyyn ja kiekkoon päässyt Kristian Kuusela tarjoili syötön maalille ajaneelle Juuso Ikoselle, jolla oli helppo työ siirtää kiekko maaliin ohi tilanteesta pois pelatun Tolvasen.


Juuso Ikonen vastasi illan komeimmasta osumasta.

Pudotuspelipaikkahaaveet ohenivat, Bluesin sairastuvalla liikennettä

Seuraavat neljäkymmentä minuuttia kuluivat vääntämisen parissa joukkueiden ottaessa vuorotellen jäähyjä. Siniviiva oli ajoittain vaikea ylitettävä molemmille joukkueille ja viimeisenä vastuksena olevat maalivahdit olivat lopun pelistä ohittamattomia.

HPK haki lopussa kavennusta ilman maalivahtia, mutta ylivoima jatkui yhtä tuloksettomana kuin aiemmin. Bluesin onnistui päästä kiekkoon ja Kristian Kuusela viimeisteli tyhjiin loppulukemat 3–0. Nollapeli oli Antti Orelle ensimmäinen.

Bluesin pahin takaisku sattui kolmannessa erässä, kun Hakanpään toinen polvi vääntyi pelitilanteessa. Marjamäki arvioi nuoren puolustajan olevan sivussa muutaman pelin ajan.

Tappio hankaloitti HPK:n kamppailua viimeisestä pudotuspelipaikasta, johon on tarrautunut kuusi pistettä enemmän kerännyt Rauman Lukko. Blues puolestaan helpotti asemiaan ja on nyt yhdeksän pistettä voiton puolella.

» Lähetä palautetta toimitukselle