HPK kolmanteen peräkkäiseen voittoon: "Hatun nosto nuorille pelaajille"

LIIGA / Raportti
Julius Valtonen alusti ottelun voittomaalin.
Kuva © C More
HPK lähti hakemaan kolmatta voittoaan putkeen, kun taas Blues oli ottanut pisteitä kahdesta edellisestä ottelustaan. HPK teki ottelussa ensimmäiset maalit, mutta sitkeä Blues ei suostunut päästämään voiton syrjästä irti.

Päävalmentaja Jyrki Ahon kärsiessä väliaikaista toimitsijakieltoa, oli Blues tullut Tero Lehterän komennuksessa kaatamaan HPK:ta. Blues ei saanut otteluun kuitenkaaan toivomaansa alkua.

Kun ottelua oli kulunut vasta yksi peliminuutti, kaatoi Samson Mahbod HPK:n maalivahti Samu Perhosen maalin vieressä ja HPK pääsi koittamaan ylivoimansa tehokkuutta. Neljänneksi tehokkainta ylivoimaa Liigassa pelannut kotijoukkue ei jättänyt tilaisuuttaan tälläkään kertaa käyttämättä.

Bluesin valmentaja Tero Lehterä kommentoi joukkueensa tekemisiä valmentajahaastattelussa.

− Meillä oli ottelun alussa vaikeuksia omassa päässä. Vastustaja pystyi tekemään ensin kaksi maalia meidän merkkausvirheistä. Yritettiin sinnitellä ottelussa mukana, eikä annettu enempää maaleja. Toisessa ja kolmannessa erässä onnistuimme ja lopulta ylivoimalla myös maalinteossa.

− Kyllä se eilinen työ näkyi meidän avainpelaajissamme terävyyden puuttumisena.

Joona Karevaara sytytti Hämeenlinnan hallin maalilampun pujottelemalla Bluesin pelaajien välistä ja laukomalla kiekon maaliin. Ottelu eteni tasapäisesti ilman suurempia maalinedustilanteita, kunnes HPK:n Otto Paajanen löi joukkueensa jo kahden maalin johtoon.

Molempien joukkueiden maalivahdit olivat joutuneet tuolloin vasta yhden kerran torjuntatöihin. Blues karvasi tehokkaasti ja pääsi koittamaan onneansa myös ylivoimalla. Perhonen HPK:n maalilla kuitenkin välttyi takaiskuilta. Toisen erän alussa vierasjoukkue jatkoi painostustaan.

− Saatiin kaksi maalia alkuun ja pelasimme hyvän ensimmäisen kymmenminuuttisen. Toisessa erässä sohellettiin kyllä pahasti. Oikea laita oli välillä vasen ja välillä kaikki oli samalla puolella.

− Kiekollinen peli oli aivan sekaisin. Toisessa erässä oli vielä paikat naulata peli meille, mutta ei saatu sisään, kertasi HPK-luotsi Olli Salo joukkueensa vaiheita.

Bluesin etsikkoaika oli toisessa erässä

Santeri Saaren ottaessa illan toisen jäähynsä ja HPK:n joukkuerangaistuksen kuudesta kenttäpelaajasta, oli vierasjoukkueella jälleen paikka koittaa kaventaa ottelu.

Ratkaisua ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Syötöt eivät löytäneet kohteeseensa riittävällä tarkkuudella ja HPK:n alivoimapeli pelasi uhrautuvasti.

HPK:n Severi Sillanpäällä oli avopaikka parantaa maalintekotilastoaan, mutta tässäkin tilanteessa kiekko löysi tiensä maalin ohitse. HPK alkoi ottamaan jälleen ottelun hallintaa ja Otto Paajanen oli terävimpänä rakentamassa peliä hyökkäyspäässä.

Christian Engstrand Bluesmaalilla piti nyt loistotorjunnoilla joukkueensa vielä ottelussa mukana. Kolmas erä lähti tahmeasti liikkeelle, kun kotijoukkueen viivelähtöäkin odoteltiin lähes minuutti. Erä saatiin lopulta mukavasti vauhtiin molempien joukkueiden sortuessa jäähyilyyn.

HPK ei erikoistilanteessaan onnistunut, mutta Blues sen sijaan avasi ylivoimalla maalitilinsä. Mahbod sai kunnian viimeistellä osuman lyömällä paluukiekon verkkoon maalin edestä.

Salo oli HPK:n ottelun loppuun ja nuoriin pelaajiin tyytyväinen.

− Kolmas erä oli ehjä ja hyvä, kun pystyimme pitämään Bluesin pois pahoilta paikoilta. Yhden he pystyivät ikävä kyllä tekemään ylivoimalla. Hatun nosto nuorille pelaajille. Taas tuli kaksi uutta kaveria sisään (Harri Kainulainen, Teemu Karjalainen) ja aikaisemminkin tulleet ovat pelanneet hyvin.

Engstrand oli jälleen maalillaan terävänä HPK:n vyöryttäessä peliä Bluesin maalille. Blues pelasi lopussa ilman maalivahtia, mutta ei saanut edellisen ottelunsa kaltaista kirivaihdetta päälle.

HPK otti kolmannen perättäisen voittonsa niukasti, mutta kuitenkin ollen hallitsevampi ottelun joukkueista.

» Lähetä palautetta toimitukselle