TPS haki pisteet

LIIGA / Raportti
TPS vahvisti asemiaan pudotuspelipaikkataistelussa voittamalla HIFK:n Helsingissä. Turkulaiset menivät heti ottelun alussa kahden maalin johtoon, ja kun IFK ei pystynyt juuri minkäänlaiseen hyökkäyspeliin lähtivät pisteet Kari Jalosen joukkojen mukaan Turkuun.

TPS sai otteluun loistavan alun. Turkulaiset iskivät ensimmäiset kaksi maalia vain kolmessa minuutissa. Ottelun avausmaalin teki nuorisoketjun Mika Suoraniemi löysähköllä laukauksella, joka livahti IFK-vahti Dave Stahosin ohi. Toisen maalin teki Kai Nurminen Timo Pärssisen siirretyn rangaistuksen aikana. Nurminen pääsi nousemaan b-pisteen kaarrelle ja hänen tiukka rannelaukauksensa meni Stathosin längistä sisään. Lievästi kuumesairaana pelannut Stathos ei ollut parhaimmillaan ottelussa, ja hänet vaihdettiinkin pois kentältä TPS:n siirryttyä erän puolivälin jälkeen jo 0-3 -johtoon. TPS:n kolmannen maalin teki laituri Ville Vahalahti, joka pääsi laukomaan suoraan Mikko Koivun ja Mika Alatalon esityöstä b-pisteiden välistä.

Toisessa erässä ei maaleja

Ensimmäisen erän jälkeen pelissä ei tapahtunutkaan juuri mitään. Toisessa erässä nähtiin vain neljä IFK-jäähyä. TPS keskittyi johtoasemassa tiukkaan puolustuspelin, eikä IFK pystynyt kuin roiskimaan kiekkoa päätyyn. Muutamat IFK-tilanteet torjui TPS-vahti Teemu Lassila voittavan maalivahdin tavoin. IFK:n maalille tullut Laaksoharju torjui erässä varmasti, eikä päästänyt taakseen yhtään kiekkoa.

TPS teki ratkaisevan 0-4 – maalin kolmannen erän alussa. Kun IFK:lta istuivat jäähyllä Joonas Vihko ja Pasi Saarinen pääsi Markus Seikola laukomaan siniviivalta kauden viidennen maalinsa. IFK sai hieman otetta pelistä Frantisek Mrazekin kavennusmaalin jälkeen. Viiden minuutin pelin jälkeen Mrazek pääsi nostamaan Ville Viitaluoman laukauksen Lassilan yli. Kavennus ei kuitenkaan riittänyt, sillä vaikka IFK sai painetta TPS:n päätyy ei enempää maaleja nähty. Oikeastaan IFK ei pystynyt luomaan kuin pari todella vaarallista maalipaikkaa, mutta Toni Häppölä laukoi maalin edestä ohi ja Teemu Lassila torjui kaksi Joonas Vihkon laukausta peräkkäin.

TPS nousi voitollaan pisteen päähän seitsemäntenä ja kahdeksantena olevista IFK:sta ja SaiPa:sta. Kahdeksan ottelua ennen runkosarjan päättymistä tilanne pudotuspeliviivalla näyttää todella tiukalta.
IFK:n jatkoa haittaavat edelleen loukkaantumiset. Uusin uhri oli Toni Söderholm, joka joutui jättämään illan pelin heti ensimmäisen vaihdon jälkeen. Syynä lievä aivotärähdys.

Jalonen tyytyväinen voittoon

TPS:n valmenta Kari Jalonen oli luonnollisesti tyytyväinen otteluun.

Puhuttiin poikien kanssa ensimmäisistä kymmenestä minuutista, tiedettiin että on lauantai päivä, halli täynnä ja IFK:lla alla onnistuminen Tampereella. Tultiin ekaan kymppiin hyvin sisään ja ensimmäinen maali oli ehkä hieman onnenkantamoinen. Saatii siihen vielä kaksi maalia, ja sitten pystyimme pelaamaan hyvää, kompaktia jääkiekkoa. Ei lähdetty mihinkää hurlumhei-peliin vaan pidettiin oma paketti kasassa.

-Teemu oli tuolla Hermeksessä jouluun asti hakemassa vauhtia ja pelituntumaan miesten peleihin ja on Teemu on tuonut meideän viisikkopeliin varmuutta. Tämä halli oli hänelle taas uusi paikka esiintyi ja mielestäni hänen hermonsa pitää todella hyvin.

Alpo Suhonen joutui harmittelemaan joukkueensa huonoa alkua.

-Meillä oli alla monta hyvää peliä, ja odotukset oli positiiviset. Niin vaan kävi, että ei oltu valmiita pelaamaan. Varmasti ottelun tärkeys heijastui peliin. Valitettavaa oli, että Söderholm joutui ensimmäisen vaihdon jälkeen pois pelistä. Maalivahti Stathosilla oli kuumetta ja peluutimme häntä riskillä ja se ei ehkä ollut ihan viisasta.

-Pelejä on jäljellä ihan riittävästi, tulee varmasti ihan hyvä kamppailu playoffs-paikoista.

» Lähetä palautetta toimitukselle