Hovisen huippupeli siivitti Pelicansin vierasvoittoon

LIIGA / Raportti
Pelicans-vahti Niko Hovinen oli tänään lahtelaisten voiton takuumiehenä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Illan otteluun selkeänä suosikkina lähteneen HIFK:n ylivoimatehokkuus ei ollut aikaisemmalla tasolla, mutta sen sijaan lahtelaiset onnistuivat ottelussa hyvällä prosentilla. Pelicansin maalivahti Niko Hovinen pelasi huippupelin ja torjui ottelussa 39 kertaa.

Punanutut saivat tämän illan kamppailuun hyvän lähdön, kun vain vajaa viisi minuuttia ensimmäistä erää oli pelattu ja Jasse Ikonen siirsi kotijoukkueen johtoon Corey Elksinsin syötöstä.

Lahtelaiset tulivat erän puolivälissä tasoihin Antti Erkinjuntin maalilla. Pelicans pelasi tilanteessa ylivoimaa. Juha Leimu ampui viivasta ja HIFK-maalivahti Ville Husso torjui kiekon vasemmalle b-pisteelle. Erkinjuntti sai viimeistellä kiekon puolittain tyhjään maaliin.

Lahtelaiset siirtyivät kolme minuuttia myöhemmin johtoon ensimmäistä kertaa tässä sarjassa. Miika Roine syötti kiekon vasemmalla kaistalla viilettäneelle Ryan Potulnylle ja Pelicans-kultakypärä laukoi kiekon aivan oikeaan ylänurkkaan.

Sarjan aiemmissa otteluissa HIFK:n ylivoimatehokkuus oli erittäin hyvää, mutta tähän kamppailuun Pelicans oli löytänyt lääkkeitä sitä vastaan. Kotijoukkue pääsi toisessa erässä yrittämään kahteen otteeseen maalintekoa ylivoimalla, mutta Pelicans pelasi omat alivoimansa hyvin ja lahtelaisten maalilla tänään torjunut Niko Hovinen otti loistavia koppeja.

Pelicans lisäsi johtoaan toisen erän puolivälin jälkeen, kun Vili Sopanen syötti hyökkäysalueen poikki ja Jan Latvala sai viimeistellä lähes tyhjään maaliin. Punanuttujen Husso ei millään ehtinyt mukaan tilanteeseen.

Kotijoukkue pääsi Pelicansin kolmannen maalin jälkeen myllyttämään hyökkäyksiään lahtelaisten päädyssä lähes koko loppuerän ja pystyi rakentamaan todella hyviä tilanteita. HIFK:n Tomas Záborský ja Robert Leino laukoivat tolppaan ja loput paikat torjui Pelicans-vahti Hovinen.

Päästöserään HIFK lähti jahtaamaan kavennusta Pelicansin kahden maalin johtoon, mutta Hovinen jatkoi hyviä otteitaan. Etenkin kotijoukkueen Teemu Ramstedtin ja Záborskýn yhteispeli toimi illan ottelussa hyvin, mutta Hovinen pystyi torjumaan useita Záborskýn yrityksiä. Kuitenkin kolmannen erän puolivälissä Pelicans lisäsi johtoaan jo kolmeen maaliin, kun Roine syötti kiekon Aleksi Rekoselle ja tämä laukoi kiekon Husson räpylän alapuolelta maaliin.

HIFK pääsi kaventamaan ottelun lopullisiin 2-4 -lukemiin seitsemän minuuttia ennen loppua Joonas Raskin maalilla. Osuma syntyi kotijoukkueen pelatessa illan viidettä ylivoimaansa.

Ylivoimatehokkuuden heikkeneminen ja Hovisen erittäin hyvät otteet takasivat voiton lahtelaisryhmälle, ja se kavensi otteluvoitot lukemiin 2-1. Pelicans oli saanut rankan viime viikon jälkeen levättyä hyvin ja keksittyä aseita etenkin HIFK:n ylivoimaa vastaan. Muutamalla ylivoimalla HIFK ei tahtonut saada pakkopeliä toimimaan kovin hyvin ja Pelicansilla oli hyvät asetelmat vain purkaa kiekkoa pois omalta alueelta.

Joukkueet jatkavat sarjaa torstaina Lahdessa ja tämän Pelicans-voiton jälkeen joukkueet pelaavat varmasti myös lauantaina Helsingissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo