HIFK:lle avausvoitto

LIIGA / Raportti
Helsingin IFK otti kauden avausvoittonsa värikkäiden vaiheiden jälkeen Lahden Pelicansia vastaan pelaamassaan ottelussa. Jatkoajalle päätyneen ottelun tähti oli IFK:n tehot 0+5 kerännyt sentteri Brett Harkins.

FK:n ykköskenttä oli jälleen joukkueen tehojen takana. Maestrona hääri "Helsingin Helminen" Brett Harkins, joka oli mukana rakentamassa viittä IFK:n kuudesta maalista. IFK:n valmentaja Hannu Aravirralla olikin siis syytä ihastella Harkins otteita ottelun jälkeen. Ennen ottelun ratkaissutta Pasi Saarisen jatkoaikaosumaa ehdittiin kaukalossa nähdä paljon.

IFK:n alku hyvä

IFK sai otteluun hyvän alun kun se pääsi pelaamaan parin minuutin pelin jälkeen kahden miehen ylivoimalla Tero Paappasen ja Jussi-Mikko Makkosen saatua jäähyt samassa tilanteessa. IFK:n ylivoima pyöri näyttävästi ja lopulta Martin Spanhel ja Brett Harkins syöttelivät kiekkoa maalin edustalla Kimmo Kuhdalle, joka pääsi nostamaan kiekon ohi ulos pelatun Mikko Rämön.

Ottelun ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat IFK:n puhdasta pyöritystä, mutta erän puolen välin jälkeen Pelicans pääsi mukaan otteluun. Lahtelaiset tasoittivat Tommi Hannuksen maalilla, johon pätee vanha sanonta kolmas kerta toden sanoo. Hannus pääsi ampumaan suoraan Ville Hirvosen aloitusvoitosta ensin kaksi kertaa ja seuraavassa vaihdossa kolmannen Hirvosen Kim Hirschovitsiltä voittaman aloituksen jälkeen Hannuksen laukaus upposi IFK:n maalilla jälleen pelanneen Dave Stathosin taakse.

Pelicans ottaa hallinnan

Pelicans siirtyi ottelussa johtoon heti toisen erän alussa ylivoimalla. Brett Harkinsin ensimmäisen erän lopulla alkanut jäähy oli juuri päättymässä kun Jari Kauppilan maalin takakulmalle tarkoitettu syöttö kimposi IFK-puolustaja Toni Söderholmin varusteista maaliin. Toinen erä oli kummaltakin joukkueelta suhteellisen huonoa peliä, ja näyttäviä kuvioita nähtiin vain harvoin. Yksi sellaisista oli IFK:n ykkösketjun tasoitusmaaliin johtanut tilanne, jossa Brett Harkins vapautti Timo Pärssisen maalinedustalla. Pärssinen ei erehtynyt ja siirsi kiekon ohi poikittaisliikkeessä olleen Rämön.

IFK:n kannattajien kaudenavauspainajainen tuntui jatkuvan, sillä erän puolenvälin jälkeen Pelicans siirtyi jälleen johtoon. Entinen IFK-puolustaja Santeri Heiskanen sai vapaasti nousta maalille pahantekoon ja siirsi vieraat jälleen johtoon. Maalivahdit torjuivat toisessa erässä molemmissa päissä yhdet avoimet tilanteet. IFK:n Toni Söderholm ja Pelicansin Daniel Widing pääsivät yrittämään maalintekoa vapaasta paikasta, mutta lisämaaleja ei nähty.

Maalijuhlaa

Kolmas erä oli varsinaista maalijuhlaa, sillä katsojille tarjottiin herkkua tai myrkkyä paidan väristä riippuen viiteen otteeseen. Maalinteon erässä aloitti IFK:n nuori sentteri Eetu Holma, joka nousi maalin kulmalle harhauttaen puolustajaa, jonka jaloista hän veti kiekon ohi Rämön. Pelicans kuittasi Holman maalin ennen erän puoltaväliä. Joukkueen kapteeni Jari Kauppila nousi nopeaan hyökkäykseen, jonka hän päätti itse laukaukseen. Kauppilan tarkka rannesivallus ohitti Dave Stathosin etukulmasta.

IFK:n loppukiri tuotti tällä kertaa tulosta. Vain pari minuuttia ehti kulua Pelicansin maalistakun Timo Pärssinen ja Brett Harkins pelasivat paikan Toni Söderholmille, joka sai lopulta aikaan onnistumisen maalin muodossa. IFK:n onnistumiset jatkuivat heti seuraavalla minuutilla tilanteessa, jota Pelicans-valmentaja Petteri Hirvonen kritisoi ottelun jälkeen. Toni Mäkiaho joutui jäähylle ja ylivoiman aikana Kimmo Kuhta esti Pelicans-puolustaja Antti-Jussi Reimaria purkamasta kiekkoa alueelta. Kuhta itse laittoi IFK:n 5-4 -johtomaalin kiekon maaliin Pasi Saarisen päädystä maalille kimmonneen laukauksen jälkeen.

Ottelu ei kuitenkaan ollut vielä selvä, sillä myös Pelicans pääsi ylivoimalle. Kolmannen erän kahden viimeisen minuutin aikana Pelicans pyöritti peliä ilman maalivahtia neljää IFK:n miestä vastaan ja onnistui tasoituksessa 14 sekuntia ennen erän päätöstä kun Martin Cechin siniviivalaukaus kimposi ohi Stathosin.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin jatkoajalla. IFK pääsi pelaamana jälleen ylivoimalla Tero Paappasen koukattua Timo Pärssistä. Brett Harkins pyöritti jälleen ylivoimaa ja löysi syötöllään Pasi Saarisen, joka laukoi suoraan syötöstä ohi Rämön.

Hirvonen tyytymätön

Pelicansin valmentaja Petteri Hirvonen oli tyytyväinen joukkueensa maalivahtipeliin, eikä viisikkopelissäkään ollut valittamista. Raitapaidoissa sensiaan oli.

- Tiedettiin, että IFK tulee alussa kovaa. Yritimme siinä alussa vain pelata aikaa pois. Sitten sattui ikävä vaihtovirhe ja pari jäähyä. Erikoistilanteet nousivat aika isoon osaan. Kollegan iso auktoriteetti näyttää auttavan, sanaili harmistunut Hirvonen

Aravirta oli helpottunut pisteistä, mutta peli ei vielä miellyttänyt hänen silmäänsä.

-Nihkeetä oli pelaaminen. Ei tämä valmentajasta ole mukavaan, meidän täytyy saada tukevammaksi tämä paketti. Harkins tiedettiin ylivoimaekspertiksi. Hän oli ratkaiseva pelaaja tälle päivälle, kiitteli Aravirta.

» Lähetä palautetta toimitukselle