HIFK jouluisen flipperin herra

LIIGA / Raportti
Helsingissä ei tiistaina suuria hienouksia nähty, kun liiga palasi vauhtiin joulutauolta. HIFK oli paikoissaan terävämpi ja nappasi 3–0 voiton tehottoman Pelicansin kustannuksella. Illan sankari oli maalillaan nollapeliin venynyt Dennis Endras sekä maalin ja kaksi syöttöpistettä saalistanut Janne Pesonen.

Sähellystä ja outoja pomppuja. Tiistai-iltana ei hienouksia eikä komeita syöttökuvioita nähty, kun liiga palasi pyhien jälkeen takaisin. HIFK oli ottelussa tehokas paikoissaan ja nappasi lopulta voiton selvin 3-0-lukemin. Puhtaat lukemat suosivat kotijoukkuetta ja selvien lukemien takaa löytyikin tiukka kamppailu, joka ratkesi lopulta vasta päätöserässä.

Illan suurin sankari oli maalin ja kaksi syötöä iskenyt Janne Pesonen, joka otti roolia vajaalukuisessa HIFK-miehistössä ja osoitti ensi kertaa tällä kaudella vastinetta valtaville odotuksilleen. Myös maalinsuulla pelannut Dennis Endras keräsi kehut nollapelillään. Vaikka välillä kiekot pomppivatkin vaarallisesti eteen, oli mies tärkeillä hetkillä joukkueen tuki ja turva. Petri Matikainen jakoikin pelin jälkeen kehuja saksalaiselle.

– Dennis on pelannut meille hyvin ja ollut hyvässä iskussa. Oli erittäin luotettava tänään ja loi pohjaa sille, että uskallettiin pelata enemmän ja enemmän pelin edetessä.

– Tänään oltiin ennen kaikkea tehokkaita, tärkeitä ja hyviä maaleja saatiin paikoista, hyvätuulinen HIFK-käskijä tiivisti illan ratkaisun.

Kai Suikkanen oli pettynyt joukkueen otteisiin ja vaikka joukkue hallitsikin kahta ensimmäistä erää, ei joukkue päässyt aivan parhaimmille maalintekosektoreille.

– Nollalla maalilla on vaikea voittaa. Positiivista oli se, ettei oltu ihan niin lapasia kuin viime vierailulla. Saatiin suhteellisen paljon paikkoja, mutta ei kuitenkaan ihan niitä parhaimpia maalintekopaikkoja. HIFK puolusti helvetin hyvin nimenomaan maalinedustaa. Ei päästy eikä menty sinne mistä niitä maaleja tehdään, Suikkanen tiivisti illan kulun.

Ottelun ratkaisu nähtiin vasta loppuvaiheessa, kun kaksi erää alakynnessä ollut kotijoukkue onnistui kääntämään puolustustaistelun hyväkseen ja iski nopeasti kaksi pikamaalia hyydyttäen vierailijoiden kirivaihteen lopullisesti. Pesonen toimi vastahyökkäysten maestrona tehden yhden ja tarjoillen toisen.


Janne Pesonen osoitti tiistaina heräämisen merkkejä.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Pelicans vahva alussa – HIFK iskee tehokkaasti

Ottelu lähti vierasjoukkueen hallinnassa käyntiin ja varsinkin ottelun ensimmäiset minuutit mentiin Pelicansin vyöryttäessä hyökkäyksiään Endrasin vartioimalla maalille. HIFK:n avausepeli oli ottelun alussa vaikeanoloista ja vierailijat tukkivat keskialueen kotijoukkueelta tehokkaasti.

Erän paras paikka siunaantui Ryan Laschille, joka pääsi Arttu Luttisen ovelalla syötöllä läpi. Endras pystyi kuitenkin estämään maalin synnyn ja sai venytettyä vielä räpylän jenkin vedon eteen.

Avauserän sähellyksen hyödynsi paremmin HIFK. Erän ainoa maali nähtiin, kun Pesonen haistoi huonon purun ja iski kulmassa väliin. Vaisun alkukauden helsinkiläisryhmässä pelannut laituri otti tyhjät pois ja laukoi. Kiekko otti kimmokkeeen Eero Somervuoresta ja painui ohi voimattoman Niko Hovisen.

Erän lopulla vierailijat saivat muutaman hyvän painostuksen. 12 kertaa kiekon eteen ehtinyt Endras ei kuitenkaan ihmeellisyyksiin avauserässä joutunut venymään. Pelicansin vedot tulivatkin kaukaa ja kulmista, joihin saksalaisella oli helppo työ ehtiä mukaan.

Toiseen erään ei voimasuhteet hirveästi muuttuneet ja Pelicans jatkoikin ohjaajan penkillä. Endras otti varsinkin toisen erän alkuun tukun todella tärkeitä torjuntoja ja tylsytti vierailioiden pelin varsinkin ylivoimalla.

Avauserän sekava peli jatkui myös toisen kaksikymppisen aikana, ja välillä molempien joukkueiden pelistä tuntui punainen lanka olevan hukassa. Kuvaavaa onkin, että yli kolmen syötön ketjut loistivat poissaolollaan ja myös helpot syötöt tuottivat molemmille osapuolille vaikeuksia.

Toisen erän puhutuin tilanne oli Marko Pöyhysen saama isku polveen yhteentörmäyksen yhteydessä. Nuori laituri talutettiin tuskaisen näköisenä pukukoppiin ja HIFK:n Petteri Wirtanen tuomittiin kahden minuutin jäähylle polvitaklauksesta. HIFK:n alivoima kesti kuitenkin tuonkin tilanteen, eikä vierailijat saaneet kuvioita missään vaiheessa kunnolla pyörimään.

Päätöserässä HIFK:n puolustuspeli tiivistyi huomattavasti, mikä avasi helsinkiläisryhmälle paremmin vastahyökkäyksiä. Erän puolivälin jälkeen nähtiinkin illan ratkaisu, kun Pesonen tarjoili Somervuorelle, joka ohitti Hovisen toistamiseen.

Tästä ei kauaa mennyt, kun kiekko oli jo kolmannen kerran vieraiden maalissa. Tällä kertaa Pesonen pääsi läpiajon päätteeksi upottamaan komealla rannelaukauksella ja siten viimeistään hautaamaan lahtelaisten kirivaihteen. Ottelun loppu olikin pelailun makua ja kotijoukkue nappasi tärkeät kolme pistettä tiiviin puolustustaitelun jälkeen.

Matikainen tyytyväinen nuorisokaartin esiintuloon

HIFK joutui otteluun vajaamiehisellä kokoonpanolla, mikä avasi uusille nuorukaisille näytön paikan. Aki Kivelä pelasi uransa toisen pelin ja Mikael Paunio sekä Niklas Huovila ensimmäiset urallaan. Matikainen oli ottelun jälkeen huojentunut ja kiitteli nuorisokaartia rohkeista otteista.

– Tauon jälkeen on aina vaikea aloittaa, varsinkin kun meidän kokoonpanossa oli erittäin paljon nuoria uusia poikia. Siinä mielessä jouduttiin vähän ketjuja muokkailemaan uuteen uskoon. Kova joukkue vastassa, sarjataulukossa meidän yläpuolella, niin ei ollut mitkään helpoimmat lähtökohdat peliin.

– Meillä oli vähän vaikea ensimmäinen ja toinen erä. Pelicans oli siinä niskan päällä ja voitto tilanteita. Parannettiin pelin kuluessa kokoajan. Nuoret pelaajat uskalsivat pelata koko ajan enemmän ja enemmän. Uskottiin sitkeästi ja maalivahtipeli oli tänään erinomaista, HIFK-luotsija kehui pelin jälkeen.

Suikkanen oli ottelun jälkeen vähäsanainen, mutta ihmetteli erityisesti asenteen perään tauon ensimmäisessä pelissä.

– Odotin, että kun joulu huilattiin, niin oltaisi päästy paremmalla jalalla peliin. Myös nälkää odotin enemmän. Sellainen fiilis jäi, että ilmestyttiin paikkakunnalle ja luultiin että se on sillä selvä. Se on vaan fakta, ettei se tässä kilpailussa riitä – ei millään. Parempi voitti.

Joukkueet jatkavat matkaansa jo torstaina. HIFK saa vieraita Raumalta, ja Pelicans isännöi HPK:ta.

» Lähetä palautetta toimitukselle