Trilleri päättyi pistejakoon

LIIGA / Raportti
Helsingin IFK:n ja Rauman Lukon playoff-paikkojen kannalta äärettömän tärkeä kamppailu päättyi tasapeliin. Lukko jaksoi taistella loppuun asti ja se nousi kaksi kertaa kahden maalin tappioasemasta tasoihin.

IFK:n ja Lukon ottelusta ei jännitystä puuttunut, vaikka jääkiekon hienouksia ottelu ei erikoisemmin tarjonnutkaan. IFK johti ottelua kahdesti kahdella maalilla, mutta Lukko jaksoi yrittää loppuun asti ja kolmannessa erässä se palkittiin.

Ensimmäinen erä IFK:n

Ensimmäisessä erässä kaikki näytti hyvältä kotijoukkueen kannalta, kun IFK pyöritti peliä ja loi paikkoja. Jostain kumman syystä varsinkin hyvin peliä pyörittänyt ykköskenttä Jari Kauppilan johdolla pyrki pääsemään enemmänkin Hockey Nightin Top 3-koosteeseen, kuin maalintekoon. Hyvistäkin vetopaikoista syöteltiin vielä parempiin paikkoihin ja näin tältä ketjulta jäivät maalit tekemättä.

IFK:n pääsi pelaamaan ylivoimaakin, mutta siitä ei mitään syntynyt. IFK:n ylivoima on tökkinyt jo pidemmän aikaa ja niin se teki tänäänkin.

Erikoistilanteesta syntyi kuitenkin IFK:n ensimmäinen maali. Lukko pelasi ylivoimalla Dave Stathoksen saatua korkeasta mailasta kaksi minuuttia. Toni Häppölä syötti Roman Vopatille, joka toi kiekon siniviivan ylitse. Vopat jätti toiseen aaltoon Marek Zidlickylle, joka Lukko-puolustajien peruuttaessa sai rauhassa ladata tykkiään. Laukaus lähti b-pisteiden välistä ja pomppi Lukko-maalivahti Petri Vehasen hanskan kautta maaliin.

Tämän saman jäähyn aikana IFK:lla oli toinenkin paikka, kun Toni Häppölä ja Roman Vopat pääsivät kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen, mutta Häppölän laukauksen Vehanen torjui päätyverkkoihin.

Tämän jälkeen erässä ei juuri mitään nähty, IFK hallitsi, mutta ehkä hieman näennäisesti kuitenkin. Lukko peruutti ja puolusti, vaikka sen odotettiin hyökkäävän vahvasti alusta asti.

Lukko aloittaa hullunmyllyn

Jos ensimmäistä erää hallitsi IFK, niin toista vei Lukko. Ensimmäiset viisi minuuttia kentällä oli vain yksi joukkue ja lisäksi yksi maalivahti. Dave Stathos osoitti olevansa jokaisen häneen sijoitetun euron arvoinen. Uskomattomia koppeja IFK:n muun joukkueen seistessä kentällä katsoen, kun Stathos keräili kiekkoja kuin oliivinpoimija omia tuotteitaan.

Tosin IFK sai luotua monia hyviä vastahyökkäyspaikkoja Lukon hyökätessä raivopäisesti ja kerran IFK onnistuikin. Turo Järvinen pisti upean syötön IFK:n hahmolle Vopatille, joka pääsi läpiajoon ja ujutti kiekon Vehasen längistä maalinperukoille.

Viimeinen erä tasaisin

Viimeinen erä oli ottelun tasaisin, mutta maalien osalta sitä vei Lukko. Ensin Pasi Saarela ohjasi upeasti Sami Torkin syötön Stathoksen maalin yläkulmaan. Tilanteessa Marek Zidlicky taklasi ohi Torkista, joka pääsi siten syöttämään Saarelalle.

Ottelu sai tästä maalista uuden käänteen, kun Lukko alkoi taas taistelemaan. IFK:n kuitti tuli, kun Toni Söderholm nousi vasemmalta ja laukoi. Vehasen torjuma kiekko jäi maalin eteen ja juuri vaihdosta tullut Frantisek Mrazek oli paikalla. Mrazek pääsi helposta paikasti lyömään kiekon maaliin. Ja jälleen näytti siltä, että peli on selvä.

Mutta Lukko oli vahvasti eri mieltä. Ensin Stathokselle sattui melkoinen hassi, sillä Jason Ulmerin laukaus pomppasi maalin kulmalle ja Stathos huitaisi hanskallaan kiekon sisään. Mielenkiintoinen ratkaisu tuomaristolta arpoa maalin takana juhlineelle Marion Cisarille tästä maalimerkintä.

Alla kaksi minuttia edellisestä IFK:n puolustus törmäili. Jason Ulmer ja Sami Torkki syöttelivät onnekkaasti IFK-pelaajien jaloista toisilleen ja Torkki pääsi nostamaan läheltä lukemat 3-3:een ja samalla hiljentämään kotiyleisön.

Enempää maaleja ei tämän jälkeen nähty, vaikka IFK:lla loistava tilaisuus maalintekoon olikin. Erik Hämäläinen koukki Toni Häppölää sen arvoisesti, että päätuomari Jyri Rönn nosti kädet ristiin päänsä päälle rangaistuslaukauksen merkiksi.

Jälkiviisas on helppo olla ja sanoa, että esimerkiksi Roman Vopatin olisi voinut laittaa laukomaan rankkarin. Timo Pärssinen asetettiin laukaisemaan ja hän epäonnistui rankkarissa.

-Kyllä se rankkari oli vedettävä, eikä ruveta kikkailemaan. Voihan sitä jälkeenpäin toki miettiä, että kenen se piti vetää, mutta näin kävi nyt, kertoi Alpo Suhonen, kun häneltä kysytiin, että miettikö IFK 5-3 ylivoiman ottamista rankkarin sijaan.

Jatkoajalla Lukko on ratkaista

Jatkoaika sujui Lukolta huomattavasti IFK:ta paremmin. Paikkoja oli tehdä ratkaiseva maali, mutta IFK kesti Stathoksen johdolla. Näin pisteet jaettiin ja taistelu viimeisestä playoff-paikasta jatkuu, kun vielä TPSkin voitti Turussa ylirasittuneet Jokerit.

Plussat ja miinukset

Aloitetaan vierailijasta Lukosta. Lukon ykköskentällinen ja varsinkin Pasi Saarela oli kovassa vedossa. Saarela tuntui olevan kentällä jatkuvasti ja sai viimein kolmannessa erässä ansaitun maalinsa. Myös Sami Torkki ja Jason Ulmer olivat Lukon parhaimmistoa.

IFK:sta parhaat olivat Dave Stathos ja Roman Vopat. Stathokselle sattui yksi lipsahdus, mutta niin monta mahdotonta torjuntaa mies teki, että pistemenetyksestä häntä ei voi syyttää. Vopat taas taklasi, taisteli ja loi hyviä paikkoja.

Plussaa saavat myös IFK:n fanit, jotka jaksoivat kannattaa omiaan loppuun saakka. Faneja on kritisoitu omien kritisoimisesta liikaakin, mutta tässä ottelussa yleisö oli omiensa puolella, vaikka joukkue ei sitä löysäillessään olisikaan ansainnut.

Miinukset menevät SM-liigalle ja sen tuomaritoiminnasta vastaaville henkilöille. Miten voi olla, että näin tärkeään otteluun hankitaan tuomareita, joiden taidot ja arvovalta eivät riitä ottelun tuomitsemiseen. Varsinkin Jyri Rönnin linja oli suoraan sanoen ihmeellinen, samanlaisista tilanteista toisesta vihellettiin jäähy ja toisesta ei.

Lisäksi linjatuomarit olivat pahasti pihalla ja hauskimpia tapahtumia oli, kun toinen heistä joutui yleisön reaktion uhriksi. Yleisö huusi vaihtovirhettä ja linjatuomari osoitti Lukon pelanneen kuudella pelaajalla. Lukon pelaajat protestoivat ja pienen tuomarien neuvonpidon jälkeen päätuomari Rönn kumosi tuomion. Kentällä oli vain viisi Lukon pelaajaa, kuten oikein olikin.

Valmentajien kommentit

Lehdistötilaisuus meni melkoiseksi naureskeluksi, kun yleensä IFK:n tilaisuudet juontavaa Roland Carlssonia IFK-termein stunttasikin imitaattori Klaus Thomasson. Molemmat valmentajat naureskelivat "Klasun" nähtyään ja varsinkin Ismo Lehkonen innostui vitsailemaan koko rahan edestä. Saimme myös kuulla Thomassonin Adolf Ehrnrooth imitaation.

Ismo Lehkonen, Rauman Lukko:

-Minun pitäisi ilmeisesti sanoa jotain nerokasta, kun sitä tarinaa multa kuitenkin tulee. Homma jatkuu lauantaina ja sunnuntainakin vielä. Sitten katsotaan, onko vielä pelejä jäljellä. Enemmän odotettiin tältä reissulta, mutta sitä ei kokonaan saatu.

Alpo Suhonen, Helsingin IFK:

-No ei se minusta hyvä peli ollut, vähän kipsissä oltiin eri vaiheissa. Näinhän tässä piti sarjan kannalta käydä, mutta kyllä meitä toki harmittaa, että piste meni. Meniköhän se Stathoksen kautta se Lukon yksi maali vai miten, mutta virheitä sattuu. Tulee jännittävä viikonloppu. Nyt kannattaisi SM-liigan järjestää meidän kolmen kesken kaksinkertainen sarja ja rahastaa, vai mitä?, naureskeli Suhonen.

Mikä on Jari Kauppilan tilanne?

-Ei se kylki oikein kestänyt, se puudutettiin uudestaan, mutta pahalta se näyttää. Onneksi Kurvinen, Kuhta ja Saarinen kestivät sentään.

» Lähetä palautetta toimitukselle