Sarjakärki vaihtui - suihkukomennus ja vihellyskonsertti Helsingissä

LIIGA / Raportti
Tomas Zaborskyn ulosajon syy oli Liigan mukaan sopimaton käytös
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Seitsemäs perättäinen voitto siivitti HIFK:n sarjakärkeen, kun Kärpät hävisi kotonaan JYP:lle. KooKoo tuli jälleen lopussa mukaan HIFK:n vahvasta alusta huolimatta. Tomas Zaborsky komennettiin suihkun puolelle kesken ottelun, kun vaihtoaition reunaan rikkoutunut maila osui linjatuomariin.

Juuso Puustisen ja Siim Liivikin kukittamisen jälkeen KooKoo teki heti selväksi, että se himoitsi revanssia. Ensimmäiseen kolmeen minuuttiin HIFK ei onnistunutkaan saamaan pelin juonesta kiinni ollenkaan. KooKoo kävi lähellä avausosumaa kahdesti, mutta sekä Anrei Hakulinen, että Josh Green tunaroivat paikkansa.

Kevin Lankinen oli jälleen hyvä, sai itsensä lämpimäksi tarjoamalla naapurille pari namupaikkaa heti alkuun, kehui HIFK-luotsi Antti Törmänen.

Kotijoukkuekin löysi lopulta langanpään ja pääsi lämmittelemään vieraiden maalilla torjunutta Frederic Cloutieria. Kanadalainen laittoi itsensä kirjaimellisesti kokonaan likoon ja peli seisoikin hetken aikaa, kun maalivahdin nenää jouduttiin paikkailemaan tällin jäljiltä.

- Tiedettiin, että KooKoo tulee kovaa. Ylivoimapeli ei alussa toiminut, mutta paransimme ensimmäisen erän lopussa, jatkoi Törmänen.

HIFK:n ylivoimapeli ei ensimmäisessä erässä ottanut ollenkaan toimiakseen. Sen sijaan KooKoolle aukesi tuhannen taalan paikka alivoimalla siirtyä johtoon, kun kotijoukkue sekoili ja vieras pääsi iskemään kolmella yhtä vastaan. Kiekon ja verkon välissä seisonut Lankinen oli ensimmäisessä erässä ohittamaton.

Joonas Järvinen vei HIFK:n 1-0 -johtoon erän lopussa.

- Lauoin ja kiekko kimposi patjoista takaisin peliin. Joku sitten sohaisi sen siniviivaan minulle, kommentoi Järvinen osumaansa.

Syöttöpisteet maaliin merkkauttivat Joonas Rask ja Roope Hintz.

KooKoo ei luovuta; HIFK herää erän lopussa

Toisen erän alussa HIFK:n pelaajat olivat jälleen alakynnessä. KooKoo pyöritti peliä kotijoukkueen puolustuspäässä ja haki vimmatusti tasoitusosumaa. HIFK osoitti vaarallisuutensa alivoimalla, kun Corey Elkins pääsi haastamaan vastustajan puolustuksen Jasse Ikosen kanssa. Ikonen ohjasi kiekon kuitenkin ohi maalin.

Erän lopussa kotijoukkueen siihen asti takunnut erikoistilannepelaaminen tuotti lopulta tulosta. Arttu Luttinen ohjasi Teemu Ramstedtin syötön takanurkkaan. Toisen syöttöpisteen sai Tommi Taimi.

Kauan ei tästä mennyt, kun numerot muuttuivat jälleen. Puustinen jatkoi pistetehtailuaan maalinkulmalta jonne syötön antoi jälleen Ramstedt. Toisen syöttömerkinnän sai samassa ajassa ulosajon saanut Tomas Zaborsky. Pilli vihelsi tuomarin koskemattomuuden rikkomisesta. Tilanne oli kolmanteen erään lähdettäessä 3-0.

- Maila meni rikki kaverilla ja osui tuomariin, ihan tahatonta se oli. Aina sattuu ja tapahtuu kuten se vanha slogan kuuluu, veisteli Törmänen.

Yleisö protestoi tuomarilinjaa

Kesken kolmannessa erässä jatkuneen ylivoimapelin otti Anthony Guttig osumaa ja Ramstedtin jäähy oli fakta yleisön purnauksesta ja "filmaus" huudoista huolimatta. KooKoon saaman 3-1 kavennusmaalin jälkeen koko halli oli yhtä isoa vihellyskonserttia ja tuomari sai osakseen "puusilmä" -huutoja.

KooKoo tuli vielä maalin päähän Mikael Kurjen maalilla, jonka pohjustivat Hakulinen ja Green. Vieras otti aikalisän ja maalivahdin pois viimeisellä minuutilla, kun Puustinen komennettiin kuluttamaan jäähypenkkiä. Tuomari oli havainnut kottijoukkueella olevan liikaa pelaajia jäällä.

Ryan O'connor oli tuoda KooKoon tasoihin, mutta laukaus meni nappipaikasta seinille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo