HIFK-ylivoima kaatoi Jokerit

LIIGA / Raportti
Helsingin kauden avauspeli meni kotijoukkue HIFK:n nimiin vahvan toisen erän ansiosta. HIFK iski toisessa erässä neljä osumaa ja voitti ottelun lopulta luvuin 5-3.

HIFK:n ja Jokerien kauden ensimmäinen kohtaaminen ratkesi käytännössä toisen erän ensimmäisen 11 minuutin aikana. HIFK teki toisen erän alkuun neljä maalia, joista kaksi ylivoimalla ja siirtyi ottelun puolivälissä jo 5-0-johtoon.

Punapaitojen maaleista vastasivat Markus Kankaanperän viivasiirron sisään ohjannut Teemu Ramstedt, kahden miehen ylivoimalla takakulmalta iskenyt Mikael Granlund, kiekon maalin edestä ylivoimalla tyhjiin laittanut Jerry Ahtola ja viimeisenä pienestä kulmasta Jokerien maalilla pelanneen Mika Järvisen vedollaan yllättänyt Martti Järventie.

Kaksi HIFK:n maalaista syntyi ylivoimalla, kun Jokerien Ossi Saarinen ja Ossi Väänänen istuivat yhtä aikaa rangaistuksiaan.

– Ensimmäinen erä oli pientä tunnustelua. Toiseen erään IFK lisäsi höyryä ja tupattiin jäämään vähän jalkoihin. Jäähyjen kautta lukemat vähän repsahtivat, Jokerien kakkosvalmentaja Sami Ranta kuvaili tilanteita.

Myös HIFK:n ensimmäinen maali oli syntynyt ylivoimalla. Ensimmäisen erän lopun maali oli Granlundin käsialaa: kun syöttöpaikkaa ei tuntunut löytyvän, ampui sentteri itse napakan rannelaukauksen Järvisen haaroista maaliin. HIFK:n paitaan palannut Ville Peltonen sai maaliin kauden avauspisteensä syötöllään.

Jokeritkin maalaa

Jokerit pääsi peliin paremmin mukaan vielä toisen erän aikana. Vieraat iskivät 5-1-kavennuksen heti kotijoukkueen viidennen maalin jälkeisessä hyökkäyksessä. Jukka Hentunen pelasi kiekon Ben Eavesille, joka napautti pelivälineen HIFK:n maalin kattoon ohi Jan Lundellin.

Jokerien toinen maali syntyi vielä ennen erätaukoa Jan-Mikael Juutilaisen toimiessa maalarina. Juutilainen laukoi hänelle tulleen kiekon suoraan ja jälleen ylös ohittaen Lundellin.

– Pieniä nukahduksia Jokerien maaleissa. Peli oli 5-0 ja tavallaan oltiin aika kova ote saatu kaverista. Oltaisiin sitä pystytty pitämäänkin jos ei oltaisi nukuttu, HIFK:n Kari Jalonen harmitteli.

Kolmannessa erässä HIFK sai pidettyä Jokerit ilman maaleja ensimmäiset kymmenen minuuttia, jonka jälkeen vieraat tuntuivatkin jo tyytyvän kohtaloonsa. Neljä minuuttia ennen ottelun loppua Jokerit kuitenkin vielä kaunisteli lukemia, kun Teemu Pulkkinen löysi viivalta nousseen Jeremy Dehnerin syötöllään ja tehot 1+1 kerännyt jenkkipakki viimeisteli ottelun 5-3-loppulukemat.

– Kyllähän ne lohduttomat numerot olivat. Meillä on huomenna peli ja lähdettiin vain parantamaan pelaamista. Ehkä siinä onnistuimme vai kävikö niin, että IFK löysäsi vauhtia. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen viimeiseen erään, siitä on hyvä lähteä huomiseen, Ranta arvioi.

Tärkeä avaus HIFK:lle

Ottelun ensimmäinen puolikas oli selvästi HIFK:n hallinnassa ja Jokerit sai otetta pelistä lähinnä HIFK:n muutamien jäähyjen kautta. Kotijoukkueen aktiivinen peli toi mahdollisuuksia rakentaa maalipaikkoja hyökkäysalueen syötöillä, kun taas Jokerien paikat syntyivät vähemmän hallitusti Lundellin edustalle.

– Olimme ehkä hieman liian passiivisia. Odotettiin ja siirrettiin vastuuta muille pelaajille, Ranta kuvasi ongelmia.

HIFK:lle voitto oli tärkeä ja vastasi osittain kotiyleisön odotuksiin. Viime kevään pettymykset pysyvät poissa mielistä ainakin jonkin aikaa, kun punapaidat ottivat otteen naapurijoukkueestaan.

– Tupa ja kaikki paikat täynnä ja pystyttiin tällainen tähän sarjan alkuun esittämään. Kyllä täytyy erittäin tyytyväinen olla poikien suoritukseen, Jalonen hehkutti.

– Olimme tänään rentoja, pystyttiin pelaamana kovaa kun piti pelata kovaa ja oltiin rohkeita ja uskallettiin pelata.

HIFK:n maalilla esiintyi jälleen Lundell, tällä kertaa Juuso Riksmanin sairastelun takia. Ottelun kumpikaan maalivahti ei joutunut tai pystynyt esittämään huippupelastuksia, kun maalit syntyivät suurimmaksi osaksi selvistä paikoista.

– Juuson [Riksman] kuume selvisi jo sunnuntaina ja Janne [Lundell] tiesi silloin jo, että pelaa nämä molemmat pelit. En tiedä tällä hetkellä Juuson tilannetta, hän on ollut todella korkeassa kuumeessa kolme päivää, Jalonen selvitti.

Ottelusta esiin nousivat onnistujina Granlund ja mm. HIFK:n puolustuksessa hieman yllättäen suurimmat minuutit pelannut Toni Söderholm. Jokerien Esa Pirneksen johtama ykkösketju oli kiekollisena suhteellisen vaarallinen, mutta HIFK:n Petteri Wirtasen päällystakkiketju onnistui pitämään kohteensa vain yhdessä maalissa. Jokerien riveissä kaivattua leveyttä toi mm. vahvasti vääntänyt Semir Ben-Amor.

Joukkueet jatkavat sarjojansa jo huomenna perjantaina, kun ne saavat vastaansa tänään lepovuorossa olleet vastustajat. HIFK pelaa Espoossa Bluesia vastaan ja Jokerit avaa kotikautensa Pelicansia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle