HIFK:lle puhdas voitto

LIIGA / Raportti
Helsingin IFK pelasi kauden ensimmäisen kunnollisen kotiottelunsa kukistaessaan HPK:n puhtaasti 4-0. Sarjakärkeen siirtynyt kotijoukkue ei lopulta jättänyt vaisusti pelanneelle vastustajalleen juurikaan mahdollisuuksia suhteellisen selvässä ottelussa.

IFK:n otteet HPK:ta vastaan olivat ensimmäistä kertaa kaudella tasaiset läpi koko ottelun. Maalinteossa onnistuivat myös muut kuin Brett Harkinsin johtama ykkösketju. Tasainen peli tuotti lopulta 4-0 -voiton, kun maalinteko-ongelmista kärsivä HPK ei saanut aikaan yhtään osumaa. Tällä kertaa HPK ei pystynyt edes hallitsemaan peliä; toisin kuin kauden aikaisemmissa otteluissa.

IFK pääsi heti ottelun alussa pelaamaan lähes kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan, kun ensin Tony Virta sai istuntoa läpi rynnineen Toni Söderholmin mailasta kiinni nappaamisesta, ja Tomas Kucharcik vielä, ilmeisesti jälkitilanteesta, toisen kakkosen korkeasta mailasta. IFK:n ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta, sillä varsinkin viivalla pelannut Toni Söderholm ei ollut tilanteissa tarkkana.

Avausmaali Holmalle

Ottelun avausmaali nähtiin erän puolessa välissä. IFK:n A-nuorissa viime kaudella tehokkaasti esiintynyt ketju Fagerstedt-Holma-Luttinen viimeisteli osuman. Sentteri Holma sai irtokiekon hyökkäysalueella ja pääsi muutamien syöttelyiden jälkeen laukaisupaikalle maalin eteen. Epäonnistunut nosto lirui Rob Tallasin alitse maaliin.

Ottelun ensimmäisessä erässä ei nähty kovinkaan montaa hyvää maalintekopaikkaa. Kumpikin joukkue pääsi vielä kertaalleen yrittämään ylivoimaa, mutta tulosta ei syntynyt. Lähemmäksi maalia pääsi Kimmo Kuhta, jonka laukauksen Tallas torjui tolppaa hipoen ohi.

Ottelun toinen erä oli tällä kertaa kotijoukkueelta normaalia parempaa peliä. HPK ei päässyt pyörittämään peliä IFK:n alueella vaarallisesti kuin vain muutaman kerran. HPK ei maalinteossa onnistunut, IFK sitävastoin onnistui kertaalleen. Timo Pärssinen pääsi Jere Karalahden syötöstä puolittaiseen läpiajoon, mutta Tallas onnistui torjumaan ensimmäisen tilanteen heittäytymällä. Kiekko pulpahti kuitenkin pelattavaksi, juuri sopivasti paikalle liukuneen Karalahden lapaan. Kotiyleisön suosikilla oli helppo työ viimeistellä kauden toinen maalinsa.

IFK sai kiekon Tallasin ohi jo kerran aikaisemmin. Kim Hirschovits laukoi b-pisteen kaarelta kiekon ohi Tallasin, joka oli kuitenkin menettänyt tasapainoaan Mikko Laineen luistellessa maalille. Linjamiesten konsultoitua illan tuomaria Jari Levosta tämä hylkäsi Hirschovitsin maalin miehen innokkaiden fanien harmiksi.

Ottelun toinen erä oli suhteellisen vauhdikasta kiekkoa, jossa nähtiin myös myös taklauksia: mm. IFK:n Pasi Saarinen lennätti lonkkataklauksella HPK:n Juhamatti Yli-Junnilaa, joka itsekin pelasi fyysisesti.

Lopullinen ratkaisu

Ottelu ratkesi lopullisesti heti kolmannen erän alussa. Brett Harkins katkaisi Janne Laakkosen syötön hyökkäyssinisellä ja pääsi läpiajoon. Harkins teki kuten on jo aikaisemmin sanonut: syötti mieluummin kuin laukoi itse. Kimmo Kuhta sai tällä kertaa nauttia Harkinsin esityöstä ja siirsi kiekon tyhjiin.

IFK kaunisteli lukemia vielä erän puolen välin paikkeilla joukkueiden pelatessa tasavajaalla. Pasi Saarinen sai kiekon siniviivalle aloituksen jälkeen ja veti nopeasti lepattavan laukauksen, joka yllätti Tallasin. IFK voitti siis lopulta HPK:n lukemin 4-0 kun vieraat eivät saaneet ottelun lopussa aikaan Dave Stathosin nollan rikkovaa osumaa.

HPK:n ykkösellä huono ilta

HPK:n valmentaja Jukka Jalosella ei juuri ollut aiheita iloon ottelun jälkeen. HPK:n otteista puuttui se tunnusomainen iloisuus ja aktiivisuus, josta hämeenlinnalaiset on opittu tuntemaan viime vuosien aikana liigapaikkakunnilla.

-Tänään ei nähty paljon mitään muuta kuin virheitä meidän osalta. IFK oli selvästi parempi joukkue, kuten numerotkin kertovat. IFK pelasi erittäin hyvin, aktiivisemmin kuin me, oli voimakkaampi kamppailuissa, liikkui paremmin, ja sehän tässä jääkiekkoilussa aika oleellista yleensä on. Olimme aika lapasia tänään, ja numerot ovat sen mukaiset.

HPK:ta on vaivannut parin ensimmäisen ottelun jälkeen ongelmat maalinteossa. Se on selvää myös Jaloselle, jolle Vladimir Vujtekin mahdollinen paluu kokoonpanoon seuraavassa ottelussa ei voisi tulla parempaan aikaan.

-Siinä ei tarvitse hirveä meedio olla kun katselee onko maaleja tehty vai ei kun niitä ei ole tehty kovin paljoa. Ongelma on suuri ja pitää katsella tossa pelaajien kanssa mitä pitää tehdä paremmin jatkossa että maaleja tehdään jatkossa.

-Meidän ykköskenttä otti kaikki maalit omiin tänään, joten heidän debyyttinsä ei mennyt ihan tuubiin, harmitteli Jalonen.

Aravirta tyytyväinen

IFK:n valmentaja Hannu Aravirran ilme ja olemus helpottuu edelleen sitä mukaan kun voittoja kertyy lisää. Aravirta oli syystä tyytyväinen koko joukkueen peliin. Eetu Holman johtama tuttu ketju pelasi hyvin yhteen, ja IFK:n kakkoseksi noussut Toni Häppölän ketju viimeisteli jälleen yhden maalin.

-Tää oli meiltä tasaisin peli, tasalaatuisin niin ottelun kuin joukkueen sisällä. Holman ja Hirschovitsin kentät alkoivat nousta pelillisesti ihan uudelle tasolle. Tänään ensimmäistä kertaa onnistuttiin pelaamaan ehjät kuusikymmentä minuuttia. Jokaisessa pelissä on hyviä osia, mutta sitten on ollut vuoristoratamaista heilahtelua.

-Erikoisesti lämmittivät pienet asiat pelin sisällä, 4-0 -tilanteessa heittäytymällä puretut kiekot ja se, että otetaan iskuja vastaan vaikka voisi jäädä nahisemaan. Nämä ovat osoituksia joukkueen moraalista. Se näyttää tosi hyvältä.

» Lähetä palautetta toimitukselle