HIFK pirteänä Helsingin illassa

LIIGA / Raportti
Kannattajien kritiikki potki isäntiin vauhtia.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Helsingin IFK ja Espoon Blues pelasivat viihdyttävän ottelun kylmässä lauantai-illassa. Kotijoukkueen seuraajista innokkaimmat ovat vaatineet valmentaja Sormuselle jo potkuja. HIFK vastasi vaatimuksiin pelaamalla hienon pelin kotiyleisön edessä.

Ottelu alkoi värikkäästi ja HIFK loi heti ensimmäisessä vaihdossaan kaksi vaarallista maalipaikkaa. Kotijoukkueen sähäkkä alku oli kuitenkin kostautua toisessa vaihdossa. Kyle Klubertanz menetti kiekon hyökkäyssiniviivalla päästäen Bluesin ylivoimahyökkäykseen.

Blues joutui vaihtamaan Antti Oren tilalle Juuso Riksmanin jo ottelun toisella maalilla. Ore jäi HIFK:n Eero Somervuoren alle.

Heti tämän jälkeen Joel Perrault rakensi Roope Talajalle huippupaikan maalin eteen, mutta Riksman kesti. Tapahtumat eivät jääneet tähän, sillä Mikko Jokela ajettiin pian ulos päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Bluesin Mika Hannula pilasi joukkueensa ylivoiman huitomalla HIFK:n maalivahti Joni Ortiota käsille, kun jäähyä oli alle kaksi minuuttia jäljellä. HIFK:n alivoima oli ennen sitä urhoollisesti kestänyt Blues ylivoiman.

Hetkeä myöhemmin Eetu Pöysti hölmöili Bluesin alivoimalle kohtelemalla Kyle Klubertanzia kaltoin HIFK:n maalin takana. Sitä ennen Pöysti oli ansiokkaasti murtautunut maalipaikkaan.

Seuranneessa ylivoimassa HIFK:n peli pyöri mallikkaasti kapellimestarinaan Mathieu Perreault. Bluesin juuri päästyä HIFK:n Klubertanz pääsi katkaisemaan Bluesin huonon purun ja heitti kiekon maalille, josta kiekko Perreaultin kautta löysi tiensä Eero Somervuorelle ja tämän lavasta maaliin.

HIFK:n avauserän pelaamista värittivät lukuisat oman pään virheet. Varsinkin Kyle Klubertanz kunnostautui monen kiekonmenetyksen siivin.

Erän loppuun Perreault otti jäähyn huitomisesta turhaannuttuaan Bluesin Hannulaan.

Tolppaa lähemmäksi Blues ei yv:llä päässyt. Jäähy jatkui kuitenkin toiseen erään ja Blues pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla.

HIFK karkaa toisessa

HIFK tuli hyvin toiseen erään ja Arto Laatikainen joutui estämään Lennart Petrelliä jäähynarvoisesti. Seuranneesta ylivoimasta Sormunen lähetti Perreaultin ketjuineen jäälle ja pian Arttu Luttinen ohjasi HIFK:n kahden maalin johtoon maalin edestä.

HIFK hallitsi erän alkua, mutta Joel Perraultin estämisestä ottaman jäähyn jälkeen peli tasottui huomattavasti. Erän puoleen väliin mentiinkin pelin laineillessa tasaisesti päädystä päätyyn. Blues sai hieman enemmän otetta pelistä.

Teemu Rinkisen tolppakutia lähemmäksi Blues ei kuitenkaan päässyt. HIFK sen sijaan kasvatti johtonsa jo kolmeen maaliin, kun Lennart Petrell ohjasi Juuso Salmen siniviiva perhosen maalin edestä sisään.

Kolmas erä pelailua

Blues tuli hyvällä jalalla kolmanteen erään, saaden paineen IFK:n kenttäpäätyyn. Paineen kuitenkin katkaisi HIFK:n maali. Kimmo Kuhta levitti kiekon erinomaisesti Roope Talajalle, joka luisteli kahden Blues-pakin ohi ja ampui terävän ohi Riksmanin.

Hyvän pelin pelannutta Joni Ortiota ei kuitenkaan palkittu nollapelillä, sillä Marco Rosa rikkoi Ortion nollan maalin edestä.

Sormuselle aikainen joululahja

HIFK:n päävalmentaja Sormunen näyttää saaneen aikaisen joululahjan ykkössentterin muodossa. Mathieu Perreaultissa HIFK:lla on ykkössentteri, joka pystyy pyörittämään peliä ja ratkaisemaan pelejä yksilötaidollaan. Perreaultin ja Ortion varaan HIFK:n on hyvä alkaa rakentamaan peliään, eikä varmaa peliä pelannut Ilkka Vaarasuo jäänyt paljoa huonommaksi.

Bluesista sai tänään onnistujia hakea. Tuore hankinta Mika Hannula kunnostautui ensi erän jäähyllään, mutta oli muuten näkymätön. Teemu Ramstedt pyöritti peliä hyvin, tosin tehottomasti.

HIFK jatkaa taivaltaan tiistaina SaiPan vieraana. Blues kohtaan niin ikään vieraissa JYP:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle